Maisema vuorten lomassa.
Ensimmäinen Kohtaus.
TALBOT ja LIONEL, englantilaisia sotapäälliköitä.
FILIP, BURGUNDIN HERTTUA. RITARIT FASTOLF ja
CHATILLON sotamiesten ja lippujen kanssa.
Talbot.
Tääll' vuorten keskustassa viipykäämme
Ja leiri luja laatikaamme, josko
Nuo karkujoukot koota voitaisiin,
Jotk' ensi kauhu, sinne tänne temmas.
No, vahdit vahvat siis, ja kukkuloille,
Jos mihinkään; Yö meitä kyllä turvaa,
Ja jollei siipiä oo vainojilla,
En hyökkäystä pelkääkään. Vaan huolta
Tok' tarvitaan, sill' vainolainen meillä
On rohkea, ja lyötynä me ollaan.
(Ritari Fastolf menee sotamiesten kanssa).
Lionel.
Me lyötynä! Pois huuliltanne tuo!
En aatellakaan voi, ett' franskalainen
Englantilaisen selän nähnyt on.
-- Oi Orleans! Sie mainehemme hauta!
Sun tantereilles kunniamme jäi.
Oi pilkan päivää! Kenpä vastapäin
Sit' uskoinkaan! Poitiers'in, Crecy'n
Ja Azincourt'in luona voittaneet
Naispuolen kautta pakosalle syöstyt!
Burgund.
Sa lohdukkeena tok', ett' ihmiset
Ei meitä voittaneet, vaan itse piru.
Talbot.
Niin hulluutemme piru -- Säikyttääkö
Se rahvan peikko teitäkin, Burgund?
Ei pelkuruutta taika-usko peitä --
Pois teidän puolla ensin pötkittiin.
Burgund.
Ei seissyt yksikään. Kaikk', kaikki karkas.
Talbot.
Ei Herra! Teidän puolla alku tehtiin.
Te leirihimme syöksähditte huutain:
Nyt horna riivaa, piru Franskaa puoltaa!
Ja niinpä kaikki muutkin häiritsitte.
Lionel.
Se totta. Teidän puoli ensin väistyi.
Burgund.
Se ensi hyökkäyksen kestää sai.
Talbot.
Niin, tyttö leirin heikon kohdan tunsi!
Hän tiesi missä pelkoa hän kohtais.
Burgund.
Burgundin päähän kaikki pannaan siis?
Lionel.
Me Brittiläiset emme yksin suinkaan
Orleans'ia ois tuhlanneet!
Burgund.
Orleans'ia te ette nähneet oisi!
Ken teille tänne raivas tietä, kenpä
Teill' uskollista kättä tarjoa, maalle
Kun ventovierahana käkesitte?
Ken Henrikkinne kruunas Parisissa
Ja hälle Franskalaisten mielet voitti?
Tää vahva käsi ellei teitä maahan
Ois saattanut, te ette savua
Ois Franshan lietosista nähdä saaneet.
Lionel.
Jos suuret sanat auttais, yksinpäin
Te Franskan voittaneet jo olisitte.
Burgund.
Te pahaksutte, että Orleans
On teiltä hukkunut ja sappeanne
Mull' ajelette. Miksi hukkunut
Se meiltä on pait ahnuutenne tähden?
Se mulle ol' jo antauntua,
Te itse, kaihelmanne siitä esti.
Lionel.
Sit' emme teitä varten saartaneetkaan.
Burgund.
Kuin teidän ois, jos pois ma luopuisin?
Lionel.
Ei huonommin kuin Azincourtin luona,
Miss' Franskan maan ja teidän lannistimme.
Burgund.
Ol' ystävyyteni tok' teille tarpein,
Ja kallihisti vallanhoitaja sen osti.
Talbot.
Niin kallihisti sotamaineellamme
Sen Orleans'in eessä maksaa saimme.
Burgund.
Vait' oitis! Katumusta karttakaa!
Kuin? Hyljäsinkö herran laillisen
Ja pettäjäksi inhotuksi käännyin,
Ett' vierahalta moista kuulisin?
Miks' täällä viivyn, Franskaa vastustain;
Jos kiittämättömiä palvelen,
On vanha kuuinkaani suotuisampi.
Talbot.
Dauphin kanssa kauppaa hieroksitte,
Se tuttu on; vaan kavaluutta vastaan,
Me neuvot löydetään.
Burgund.
Haa, hornan pätsi!
Niin mua kohdellaanko? -- Chatillon!
Pois väestömme säälikäätte: kotiin
Me mennään.
(Chatillon lähtee).
Lionel.
Onnellista matkaa! Niin
Ei Brittiläisten maine loistanut,
Kuin koska, kelpo miekkahansa luottain,
Hän auttajatta työnsä täytti. Kukin
Nyt taistelunsa yksin taistelkoon;
Se totta: Englannin ja Franskan veri
Ei kunnon lailla koskaan yhdy.
Toinen Kohtaus.
EDELLISET. KUNINKAAT ja ISABELLA, hovipalvelia muassaan.
Isabella.
Mitä
Mun kuulla täytyy? Malttakaatte, herrat!
Mik' aivonhäiritsiä kiertotähti
On aistit terveet teiltä riivannut?
Yks'mielisyys kun yksin auttaa voi,
Te riidoin erkanette keskenänne
Ja toinen toisianne turmelette.
-- Tuo äkki käsky, jalo herttua,
Taas purkakaatte. Talbot mainio,
Te suuttunutta taasen suositelkaat!
Te, Lionel, nää henget ylpeät
Mua auttakaatte rauhaan kääntämään.
Lionel.
En, rouva, mie. On minun kaikki yhtä.
Ma aattelen: jotk' yhtenä ei viihdy,
Ne toisistansa irrallensa käykööt.
Isabella.
Kuin? Vaikuttaako hornan ilvejuoni,
Mi tappelussa meille turmaa tuotti,
Nyt täällä myöskin, mielet muuttaen?
Ken riidan alkoi? Lausukaat! -- Mylord!
(Talbotille),
Niin hyötyänne unhotitteko,
Ett' kunnon liittolaisen loukkasitte?
Mit' ilman häntä voitte? Kuninkaanne
Hän istuimelle nosti, ja hän itse
Sen kannattaa ja mieltä myöden kaataa;
Hän joukoillansa teitä vahvistaa
Ja nimellään. Jos kaikki asukkaansa
Englanti tänne tois, tää valtakunta
Ei, koossa ollen lankeis sittekään;
Ei, Franska yksin Franskan voittaa taitaa!
Talbot.
Me kunnon ystävälle arvo suodaan,
Vaan vilpillistä vastustamme syyllä.
Burgund.
Ken kiittämättömyyttä harjottaa.
Se valheen merkin kantaa otsassaan.
Isabella.
Kuin, herttua? Niin, niinkö häpeän
Ja kunnian te hylkäsitte, että
Sen kätehen, jok' isän teiltä murhas,
Te teidän laskisitte? Niinkö hurja
Nyt ootte, että kunnon suostumusta
Dauphinin kanssa aattelette, jonka
Te turman partahalle itse veitte?
Niin täperälle hänen saitteko,
Ett' itse työnne purkaisitte taas?
Tääll' ystävänne! Menestystä teille
Englannin yhtyydessä löytyy vaan.
Burgund.
Dauphin kanssa suosioon en pyydä;
Vaan hylkimistä korskan Englannin
Ja röyhkeyttä kärsiä en voi.
Isabella.
Oi tulkaat! Hälle anteeks' antakaat!
On huoli raskas päälliköllä aina,
Ja nurjamieliseksi turma saattaa.
Oi tulkaat! Syleilkäätte! Sallikaat
Tuo säre uutena mun parantaa.
Talbot.
Burgund, mit' aattelette! Sydän jalo
On valmis järjen alle taipumaan,
Sen viisahasti kuninkaatar lausui;
Tää käden-anto haavan lääkitköön,
Jon kieleni on vahingosta lyönyt.
Burgund.
Hän järki sanan lausui, vihani
Ma välttämättömyyden tähden uhraan.
Isabella.
No niin! Tää uusi liitto suudelmalla
Nyt päättäkäät, ja äkkilausehenne
Sitt' taivon tuulet vieköön!
(Burgund ja Talbot syleilevät).
Lionel (katsellen heitä, itsekseen).
Onnea
Vaan liittohon, jon Raiviotar laatii!
Isabella.
Yks' tappelu on meiltä hukkaan mennyt.
Ol' onni vastollisna, vaan sen vuoks'
Ei sortua nyt auta. Taivaan suojaa
Dauphin ei toivokaan, ja pirun juonta
Hän avuksensa huutaa; mutta turhaan
Hän surman saalihiksi antauu,
Ja horna itse hänt' ei auttaa voi.
On uljas neito vihollisten eessä;
Mie teitä tahdon johdattaa ja neinnä
Ja profetissana teill' olla vasta.
Lionel.
Pois Parisihin, rouva! Kelpo miekoin
Me voittaa tahdotaan, ei naisten kautta.
Talbot.
Pois, poijes! Tänne tultuanne kaikki
Käy taaksepäin ja siunausta puuttuu.
Burgund.
Pois! Hyötyä ei tästä täällä synny:
On soturille teistä loukkausta.
Isabella (katselee keitä miehestä mieheen hämmästyneenä).
Burgund, te myöskin! Kiittämättömäin
Lord -- kurjain kanssa mua vastustatte.
Burgund.
Pois! Soturilta puuttuu rohkeutta,
Kun teidän eestä toimivansa luulee.
Isabella.
Ma teitä tuskin rauhaan saattaa taisin,
Kun mua vastaan liittohon jo käytte.
Talbot.
Pois täältä, rouva! Perkelettäkään
Me emme pelkää, kun vaan teistä päästään.
Isabella.
Ma harras liittolainen olen teille,
Ja teidän asianne munkin on.
Talbot.
Vaan teidän ei tok' meidän. Kunnon työtä
Me täällä toimimassa ollahan.
Burgund.
Ma isän hurmemurhaa kostan: mua
Se puhdistaa.
Talbot.
Vaan tottakin, se mitä
Te Dauphinille teette, kelvotointa
On Jumalan ja ihmistenkin eessä.
Isabella.
Häll kirousta polveen kymmenenteen!
Hän äidin päätä ilkastellut on.
Burgund.
Hän puolison ja isän eestä kosti.
Isabella.
Hän tapojani mestaroita pyysi!
Lionel.
Se säädytöintä pojan tehdä ol'.
Isabella.
Maanpakolaisuuteen hän minun syöksi.
Talbot.
Niin, kansan julki ääntä kuullaksensa.
Isabella.
Mull' kirousta, jos häll' anteeks' annan.
Ja ennenkuin hän isän valtakunnan
Saa --
Talbot.
Ennen äidin kunnian te myytte.
Isabella.
Te heikot sielut ette tiedä,
Mit' ärtyneenä äidin sydän voi.
Me suosiaani suosin, vainojaani
Me vainon, ja sen katkerammin juuri,
Jos poikani se on, jon itse siitin.
Joll' hengen annoin, siltä myös sen ryöstän,
Jos riettahalla konnan julmuudella
Hän helmaa loukkaa, jossa maannut on.
Te jotka poikoani ahdistatte,
Teill' ei oo oikeutta siihen eikä syytä.
Mit' on hän teitä vastaan tehnyt taikka
Ees laiminlyönyt? Kunniaa ja valtaa
Te ahnehditte; häntä vihata
Mie yksin saan: sill' itse hänen siitin.
Talbot.
Se äidin lempeä!
Isabella.
Te lipilaarit,
Te jotka itseänne luulotatte
Ja maailmaa, oi, kuinka teitä kammon!
Te Brittiläisil rosvokäsillänne
Tänn' kurotatte, miss' sen verta maata
Ei teillä oo, kuin hevon jalka peittää. --
Tää herttua jok' itsensä _hyväks'_
Voi houkuttaa, hän isiensä vallan,
Hän isänmaansa ikikammotulle
Ja vierahalle myy. -- Ja yhtäkaikki
On huulillanne aina oikeus.
-- Ma viekkautta kammon. Niinkuin olen,
Mun maailma nähköön.
Burgund.
Niin, sen mainehen
Te miellä ankaralla puolustitte.
Isabella.
On mulla luonto vilkas, veri lämmin
Kuin muillakin, ja kuninkaattareksi,
Ei varjohaltiaks' ma tänne saavuin.
Ma riemun kaiken heittäisinkö, syystä
Ett' onnen puuska nuorra, hilpeällä
Mun hourupäiseen puolisohon liitti?
Kuin henkeäin ma vapautta lemmin,
Ja kenpä tuota loukkaa -- Mutta miksi
Täss' oikeuksistani ma riitelenkään?
On teissä veri sakea, ja raivo
Teill' tuttu on, vaan eipä nautinnot!
Tää herttua, jok ijän pitkän pahan
Ja hyvän vaihe'illa horjui, vihaan
Ei pysty, eikä lempehenkään oikein.
-- Melun'iin lähden. Kumppaniks ja ratoks
(Osoittaen Lionelia.)
Tuo mulle antakaat ja mieltä myöden
Sitt' tehkäät! Mie Burgundilaisia
Ja Brittiläisiä en muistakkaan.
(Viittaa hovipalveliallensa ja hankkii lähteä.)
Lionel.
Sen lupaan. Kaunihimmat pojat, jotka
Me voitetaan, Melun'ihin me pannaan.
Isabella (palaten).
Te miekallanne tiette hyöriellä,
Vaan Franskalainen yksin sievistellä.
(Hän menee).
Kolmas Kohtaus.