Silloin hymy aukeni nauruksi.
»Mitä _teillä_ on tekemistä täällä näin aikaisin aamulla?» John kysyi.
»Minä — minun piti mennä keskikaupungille — minä aioin ensin
Bayswateriin.»
Kuinka paljon hän oli arvannut? Kuinka kauan John oli nähnyt hänen
kurkistelevan puolelle ja toiselle?
»Mutta mitä te täällä teette?» Hänellä oli yhtä suuri oikeus kysyä
Johnilta.
»Minä odotin teidän ohikulkuanne», John sanoi.
»Mutta — —»
»Minä olin varma teidän tulostanne.»
»Kuinka niin?»
»Me olemme ajatelleet juuri samoja asioita sitten kun minä eilen sanoin
hyvästit. Minä heräsin aamulla ja ihmettelin, mitä olikaan tapahtunut.»
»Niin minäkin», kuiskasi Jill aralla äänellä.
»Sitten, ennenkuin olin saanut takkiakaan ylleni, tulin siihen
lopputulokseen, että minun on asuttava ja elettävä jossakin, ja pääasia
on, että teen sen kunniallisesti — eikä se missä sen teen. Sitten
tunsin, että te ette voisi olla tulematta Gardensiin tänä aamuna.»
Jill puri huultaan. Ylpeys pyrki heräämään hänessä.
»Miksi luulitte minun tulevan tänne?» hän kysyi.
John vakaannutti katseensa.
»No, oletin, että teidän täytyy lähteä käymään kaupungilla», hän
vastasi.
»Kyllä — mutta kaupungille voi mennä Knightsbridgen kautta.»
»Todellakin. Sen minä unhotin. Mutta sittenhän teidän piti ensin
poiketa Bayswaterissa.»
Jill katsoi hyvin vakavasti häntä suoraan silmiin. Kuinka kauan John
oli seurannut hänen tuloaan?
»Ehkä te luulette minun tulleen teitä tapaamaan?» hän sanoi ja alkoi
kävellä Bayswater Roadia kohti.
John seurasi häntä rauhallisesti sivulla. Tämä vaati hellänvaroista
kohtelua. Jill oli tulistunut. Hänen ei olisi tosiaankaan pitänyt
ajatella sillä tavoin.
»En minä sanonut niin», hän vastasi tyynesti.
Sitten he taistelivat koko matkan Bayswaterin puolelle. Jokainen pieni
isku oli kuin samettia, mutta sen alla piili intohimoinen kynsi.
»Luullakseni meille on parasta, ettemme tapaa enää toisiamme», Jill
sanoi kerran, ja kun John myöntyi siihen, hän toisti sen vielä
seuraavassa hetkessä katkerasti. John kirosi itseään myöntymisensä
vuoksi. Mutta täytyyhän teidän myöntyä. Ylpeys, näettekö! Ylpeys ennen
inhimillisyyttä.
Sitten John kutsui vaunut — auttoi Jillin sisään.
»Menettekö takaisin Gardensiin?» Jill kysyi sisäpuolelta sulkematta
ovea.
»En — olen menossa kaupunkiin.»
»_Hyvä_ —» Jill heitti ylpeyden menemään. »Enkö voi — voinko viedä
teidät sinne?»
John nousi sisään, ja vaunut lähtivät vierimään.
»Aiotteko kävelylle keskikaupungille?» Jill kysyi äkkiä pitkän, pitkän
hiljaisuuden jälkeen.
»En», John sanoi. »Minä aion ajelulle — teidän kanssanne!»