John katseli viimeistäkin hameenheilahdusta ja pään taivutusta,
kun neitonen juoksi takaisin keskikäytävälle, sitten hän toisti
koneellisesti itsekseen: —
Jack ja Jill meni noutamaan
vettä lähtehestä.
Jack meni nurin innoissaan,
ja Jill sai vaattehet pestä.
Ja ihmetellen sen tarkoitusta, ihmetellen, tokko tuossa
lastenkamarilaulussa oli ylipäänsä ollenkaan järkeä, hän ohjasi
askeleensa Victoria Gatelle. Valtakadulla hän huomasi tutun miehen,
klubinsa jäsenen, silkkihatussa ja kävelypuvussa. Silkkihattu
välähteli auringonpaisteessa. Se näytti juuri teidän mieleiseltänne
silkkihatulta, näyttäen kaksi säkenöivää valojuovaa kuvusta
hatunreunaan. Takkia piti kiinni yksi nappi. Moitteeton on oikea sana.
John mietti. He olivat ystäviä, oikeita ystäviä, mutta hän mietti
kuitenkin. Hänen omasta pehmeästä huopahatustaan saattoi esittää eri
mielipiteitä. Hänestä itsestään se oli uljas; mutta sellainen mielipide
saa niin pian vaikutteita muilta. Se seikkakaan, että hän oli ajanut
edellisenä iltana ystävänsä kanssa ajurilla, jonka John oli maksanut,
koska ystävällä ei sattunut olemaan rahaa mukanaan — ei riittänyt
antamaan hänelle rohkeutta. Hän päätti pysyä omalla puolellaan
Bayswater Roadia.
Mutta samassa ystävä näki hänet, nosti keppinsä ja heilautti sitä
ystävällisesti tervehtien. Hän tuli juuri kadun poikki. No, hän saattoi
tuskin tehdä muutakaan. John oli maksanut hänen ajurinsa edellisenä
iltana. Hän muisti elävästi, kuinka, kun oli ollut puhe ajurin
ottamisesta, hänen ystävänsä oli pistänyt käden taskuun, helistellyt
avainkimppuaan ja sanonut silminnähtävällä hämmästyksellä, ettei
hänelle ollut jäänyt yhtään pientä rahaa. Yleensä aina puuttuu pientä
rahaa. Suuria seteleitä ei puutu koskaan. Mutta tällä kertaa Johnilla
sattui olemaan runsaasti pientä, t.s. hänellä oli ollut puoli kruunua.
»Oh, — minulla on koko joukko», hän oli sanonut. On sallittua puhua
tällä tapaa, silloin kun teillä on kylliksi. Ja hän oli maksanut koko
matkan. Ei maksa siis kummastella, että ystävä tuli rakastettavasti yli
kadun.
John tervehti häntä iloisesti.
»Kaupunkiinko?»
»Niin — entä sinä?»