Muuten, älkäämme suunnatko haaveilujamme tälle tolalle. Älköön
yleisen tyhjiinraukeemuksen mahdollisuus enempää kuin jonkun sattuman
ihmeellinen väliintulo saako sijaa töittemme suunnittelemisessa.
Tähän asti olemme aina mielikuvituksemme lupauksista huolimatta
olleet oman itsemme, omien apulähteidemme nojassa. Vaatimattomimpien
ponnistustemme kautta olemme toteuttaneet kaiken sen, mitä
hyödyllistä ja pysyvää on aikaansaatu tällä maapallolla. Meillä on
täysi vapaus odottaa parainta tai pahinta jostakin tuntemattomasta
tapahtumasta, mutta sillä ehdolla ainoastaan, ettei tämä odotus
sekaannu inhimilliseen tehtäväämme. Tässäkin mehiläiset antavat
meille opetuksen, joka on erinomainen, niinkuin kaikki luonnon
opetukset. Niihin nähden voi todellakin puhua yliluonnollisesta
väliintulosta. Ne ovat selvemmin kuin me asetetut tahdon valtaan,
joka saattaa hävittää tai muunnella niiden sukua ja muuttaa niiden
kohtalot. Ja kuitenkin ne seuraavat alkuperäistä ja syvää
kutsumustansa. Ja juuri ne mehiläiset, jotka uskollisimmin tottelevat
velvollisuuttansa, ovat nyt parhaimmin varustetut käyttääkseen
hyväkseen sitä yliluonnollista väliintuloa, joka nykyään johtaa
niiden lajien kohtaloa. Onpa helpompi kuin luulisikaan oivaltaa
jonkun olennon voittamaton velvollisuus. Sen voi aina lukea siitä
elimestä, joka sen muista erottaa, johon muut elimet alistuvat. Ja
samoin kuin mehiläisten kieleen, suuhun ja vatsaan on kirjotettuna,
että niiden tulee hunajaa tuottaa, on meidän silmiimme, korviimme,
ytimiimme, kaikkiin aivojemme poimuihin, ruumiimme koko hermostoon
kirjotettuna, että me olemme luodut muuttamaan kaiken sen, minkä me
tästä maasta hyväksemme käytämme, erikoiseksi energiaksi, joka on
tällä maapallolla ainoa laatuaan. Ei mikään olento tietääkseni ole
luotu tuottamaan, niinkuin me, tuota eriskummallista nestettä, jota
sanomme ajatukseksi, älyksi, ymmärtämiseksi, järjeksi, sieluksi,
hengeksi, aivo-voimaksi, hyveeksi, hyvyydeksi, oikeudeksi, tiedoksi;
sillä näet on tuhat nimeä, vaikka se olennoltaan on vain yksi. Kaikki
on meissä uhrattu sen hyväksi. Lihaksemme, terveytemme, jäseniemme
notkeus, eläimellisten toimituksiemme tasapaino, elämämme rauha,
kaikki kantaa sen ylivallan yhä suurenevaa taakkaa. Se on
kallisarvoisin ja vaikein olomuoto, mihin aine ylimalkaan voidaan
kohottaa. Liekki, lämpö, valo, itse elämäkin, edelleen elämääkin
hienompi vaisto ja enimmät käsittämättömät voimat, jotka olivat
maailman kruununa ennen meidän tuloamme, ovat vaalenneet tuon uuden
voiman rinnalla. Emme tiedä, minne se meidät johtaa, mitä se meistä
tekee ja mitä me siitä teemme. Siltä saamme sen kerran tietää, kun se
on hallitseva täydessä voimassaan. Sillävälin älköön meillä olko
muuta mielessä kuin antaa sille kaikki, minkä se meiltä pyytää,
uhrata sille kaikki, mikä voisi viivyttää sen puhkeamista. Ei liene
epäilyksen alaista, että tämä on, nykyhetkenä, ensimäinen ja selvin
velvollisuutemme. Se on opettava meille kaupanpäälliseksi muut
velvollisuutemme. Se on ravitseva niitä ja pitävä niitä elossa,
mikäli sitä itseään ravitaan, samalla tavoin kuin vuorten vedet
ravitsevat ja pidentävät kedon puroja huippujensa salaperäisen
ravinnon nojalla. Älkäämme vaivatko aivojamme saadaksemme selkoa
siitä, kuka tulee hyötymään voimasta, joka täten karttuu meidän
kustannuksellamme. Mehiläiset eivät tiedä, tulevatko syömään
kokoamansa hunajan. Samoin emme mekään tiedä, kuka on hyötyvä siitä
henkisestä voimasta, jonka me tuomme maailmankaikkeuteen. Niinkuin ne
lentelevät kukasta kukkaan kootakseen enemmän hunajaa, kuin mitä
tarvitsevat itselleen ja poikasilleen, samalla tavoin rientäkäämme
mekin todellisuudesta todellisuuteen etsiäksemme kaikkea, mikä
saattaa tarjota ravintoa tuolle käsittämättömälle liekille, niin että
olisimme valmiit mihin tapahtumaan tahansa, siinä varmassa
luottamuksessa, että olemme täyttäneet olennaisen velvollisuutemme.
Ravitkaamme sitä tunteillamme, intohimoillamme, kaikella, mikä näkyy,
tuntuu, kuuluu, ymmärretään, kosketellaan, vieläpä sen omalla
sisimmällä olemuksella, joka on se aate, minkä se johtaa niistä
keksinnöistä, kokemuksista ja havainnoista, joita se kokoo kaikesta,
mihin se kajoaa. Silloin tulee hetki, jolloin kaikki kääntyy niin
luonnollisella tavalla parhaaksi hengelle, joka on alistunut
tosi-inhimillisen velvollisuuden hyvän tahdon alle, että epäilys sen
ponnistusten hyödyttömyydestäkin tekee sen tutkimisinnon vain vielä
kirkkaammaksi, puhtaammaksi, epäitsekkäämmäksi, itsenäisemmäksi ja
jalommaksi.
* * * * *