[1] Mainita voisi vielä _Kirbyn_ ja _Spencen_ monografian heidän
"Introduction to Entomology" nimisessä kirjassaan, mutta se on miltei
kauttaaltaan teknillinen.
[2] Tekijä erehtyy tässä, sillä mikroskoopin keksivät isä ja poika
_Janssen_ vuosien 1590 ja 1600 välillä, jolloin S. ei vielä ollut
syntynytkään. Suom:n muistutus.
[3] Havaintopesäksi nimitetään lasiseinillä ja mustilla esiripuilla
tai ikkunaluukuilla varustettua pesää. Parhaimmissa on vain yksi
ainoa kennokakku, joten sitä voi tarkastaa molemmilta puolin.
Sellaisia pesiä saattaa vaaratta ja vaivatta asettaa saliin,
kirjastoon y.m., jos nimittäin sieltä pääsee suoraan ulkoilmaan.
Mehiläiset havaintopesässäni, joka on työhuoneessani Pariisissa,
kokoovat tuon suuren kaupungin kivierämaasta tarpeellisen sadon
elääkseen ja menestyäkseen.
[4] Tässä antamani numerot ovat säntilleen oikeat. Ne koskevat
suurenpuoleista pesää sen täyden kukoistuksen aikana.
[5] Tavallisesti vieras kuningatar pannaan pesään pieneen
rautalankahäkkiin suljettuna, joka ripustetaan kahden kennokakun
väliin. Häkki on varustettu hunaja- ja vahaportilla, jonka
työmehiläiset kalvavat rikki, sitten kun ensimäinen vihanleimaus on
asettunut, vapauttaen täten vangin, jonka ne vastaanottavat sangen
usein jotenkin suopeasti. S. Simmins, Rottingdeanin suuren
mehiläistarhan johtaja, on äskettäin keksinyt toisen, erinomaisen
yksinkertaisen tavan, joka onnistuu miltei aina ja pääsee yhä enemmän
käytäntöön niiden mehiläishoitajain keskuudessa, jotka todella
harrastavat ammattiansa. Se, mikä tavallisesti tekee uuden emän
tuonnin niin vaikeaksi, on tämän käytös. Se joutuu pois suunniltaan,
pakenee, kätkeytyy, käyttäytyy kuin kutsumaton vieras, herättää
epäluuloja, jotka työmehiläisten lähempää tarkastusta toimeenpannessa
piankin vahvistuvat. Simmins erottaa ensin täydellisesti pesään
pantavan kuningattaren sekä antaa sen paastota puolen tuntia. Hän
kohottaa sitten orpo-pesän sisimmän verhon kulman ja asettaa vieraan
kuningattaren jonkun kakun huipulle. Epätoivoissaan äskeisestä
yksinäisyydestään se on onnellinen huomatessaan olevansa toisten
mehiläisten keskuudessa ja, ollen nälkään nääntymäisillään,
vastaanottaa ahnaasti tarjotun ravinnon. Tästä sen levollisuudesta
pettyneinä työmehiläiset eivät pane tarkastusta toimeen, luulevat
kenties vanhan kuningattaren palanneen ja vastaanottavat sen
riemuiten. Tästä kokeesta näyttää voitavan päättää, että, vastoin
Huberin ja kaikkien havainnontekijain mielipidettä, mehiläiset eivät
kykene tuntemaan kuningatartaan. Olkoonpa sen asian laita kuinka
tahansa, niin nämä molemmat yhtä todennäköiset selitykset--vaikkakin
totuus kenties piilee kolmannessa meille vielä tuntemattomassa
selityksessä--osottavat uudelleen, kuinka monimutkainen ja hämärä
mehiläisen sielunelämä on. Ja tästä, niinkuin kaikista elämän
kysymyksistä, voi johtaa ainoastaan yhden johtopäätöksen: että
parempaa odottaessamme tiedonhalun tulee vallita sydämessämme.
[6] Mehiläisen aivot tekevät Dujardinin laskujen mukaan 174:nnen osan
koko hyönteisen painosta; muurahaisen aivot 296:nnen osan.
Sitävastoin ovat ne jänteentapaiset aivolisäkkeet, jotka näyttävät
kehittyvän samassa määrin kuin järki voittaa vaiston, jonkun verran
vähemmän huomattavia mehiläisellä kuin muurahaisella. Toinen seikka
siis korvaa toisen. Näin ollen näyttää näiden arvioiden tuloksena
olevan--kun ottaa lukuun, mikä tässä asiassa on vain otaksumaa ja
kuinka hämärä kysymyksessä oleva aine on--että muurahaisten ja
mehiläisten älyllinen arvo lienee suunnilleen yhtä suuri.
[7] Kätkevät herttaista sydäntä pienessä ruumiissa,
[8] Uudistin saman kokeen tämän epäsuotuisan kevään ensimäisinä
auringonpaisteisina päivinä. Se antoi minulle saman kielteisen
tuloksen. Toiselta puolen eräs mehiläishoitaja, minun ystäviäni,
sangen taitava ja rehellinen havaintojen tekijä, jolle olin alistanut
pulman, kirjottaa minulle, että hän, noudattamalla samaa
menettelytapaa, äskettäin on saavuttanut neljä epäämätöntä todistusta
tällaisesta tiedon antamisesta. Tämä tapaus on vielä todennettava,
eikä kysymys vielä ole ratkaistu; olen kuitenkin vakuutettu siitä,
että ystäväni on johtanut harhaan hänen sangen luonnollinen toivonsa
saada nähdä kokeensa onnistuvan.
[9] Tämä perusyksikkö hylättiin, eikä syyttä. Kennojen läpimitta on
ihmeteltävän säännöllinen, mutta kuten kaikki se, mikä on elävän
organismin tuottamaa, se ei ole matemaattisesti muuntelematon samassa
pesässä. Sitäpaitsi, niinkuin Maurice Girard huomauttaa, eri
mehiläislajeilla on eri kennon perusmitta, joten mittayksikkö
muuntelisi pesästä pesään riippuen mehiläislajista, joka niissä
asustelee.
[10] Nämä kolme viimeistä lausetta ovat vapaasti käännetyt, koskei
lukija muuten ilman kuvia saisi mitään selvää niistä.
[11] Réaumur oli esittänyt kuuluisalle matemaatikolle Koenigille
seuraavan probleemin: "Kaikista kuusikulmaisista soluista, joilla on
pyramidin muotoinen kolmesta samankaltaisesta ja yhtäsuuresta
vinoneliöstä muodostettu asema, on määrättävä se, jonka voi rakentaa
vähimmällä aineella."--Koenig tuli siihen päätökseen, että tällaisen
solun asema oli muodostunut kolmesta vinoneliöstä, joitten molemmat
isommat kulmat olivat 109° 26' ja molemmat pienemmät kulmat 70° 34'.
Eräs toinen oppinut, Maraldi, määräsi, mitattuaan niin tarkasti kuin
mahdollista mehiläisten rakentamien vinoneliöiden kulmat, suuret
kulmat 109° 28' suuruisiksi, pienet 70° 32'. Molempien ratkaisujen
erotus oli siis 2'. Luultavaa on, että erehdys, jos erehdyksestä voi
olla puhettakaan, on pantava Maraldin syyksi mieluummin kuin
mehiläisten, sillä ei millään koneella voi erehtymättömän tarkkaan
mitata solujen kulmia, ne kun eivät ole kyllin tarkkapiirteisiä.
Toinen matemaatikko, Cramer, jolle oli alistettu sama probleemi,
antoi sitäpaitsi ratkaisun, joka lähenee vielä enemmän mehiläisten
antamaa, nimittäin 109° 28' 30" suurille ja 70° 31' 30" pienille
kulmille. Maclaurin antaa, korjaten Koenigia, 70° 32' ja 109° 28',
León Lalanne taas 109° 28' 16" ja 70° 31' 44". Ks Maclaurin, Philos.
Trans. of London 1743. Brougham, Recherches analytiques et exper. sur
les alvéoles des abeilles. L. Lalanne, Note sur l'Architecture des
abeilles, etc.
[12] Lentolauta, joka usein on ainoastaan sen pöydän eli levyn jatko,
jolle pesä on asetettu, muodostaa jonkunmoisen etusillan, kuistin tai
lepopaikan, pääportin eli lentoaukon edessä.
[13] Muutamat mehiläistutkijat väittävät, että munasta tultuaan
työmehiläiset ja kuningattaret saavat samaa ravintoa, jonkunmoista
hyvin typpirikasta maitoa, jota erityinen imettäjien päässä oleva
rauhanen erittää. Mutta muutaman päivän kuluttua työmehiläistoukat
vierotetaan ja niille annetaan karkeampaa hunaja- ja
siitepölyravintoa, jotavastoin tulevaan kuningattareen, siksi kunnes
hän on täysin kehittynyt, ahdetaan tuota kallisarvoista maitoa, jota
on sanottu "kuninkaalliseksi liemeksi". Olkoonpa asianlaita mikä
tahansa, lopputulos ja ihme ovat samankaltaisia.
[14] Mahdotonta on kuvata tässä yksityiskohtia myöten tätä Darwinin
selittämää ihmeellistä sadinta. Kas tässä karkeapiirteinen kaavakuva:
Orchis Morion siitepöly ei ole jauhomaista, vaan yhteen mykertynyttä
pieniksi nuijaraaisiksi pölymyhkyiksi (pollinium). Kumpikin pölymyhky
(niitä on kaksi) päättyy alapäässään tahmeaan levyyn, tarttumakantaan
(retinaculum eli glandula), jota ympäröi ohut, kalvomainen,
pienimmästäkin kosketuksesta halkeava pussi, keulapussi (rostellum).
Mehiläisen asettuessa kukalle sen pää hipaisee hunajaa imiessään
tuota kalvomaista keulapussia, joka halkeaa ja paljastaa molemmat
tarttumakannat. Näiden tahmean nesteen vaikutuksesta pölymyhkyt
tarttuvat hyönteisen päähän, niin että hyönteinen kukan jättäessään
vie ne muassaan kahtena päärynänmuotoisena sarvena. Jos nämä kaksi
siitepölyä sisältävää sarvea pysyisivät suorina ja kankeina, niin ne,
mehiläisen tunkeutuessa toiseen kämmekkään, koskettaisivat tämän
toisen kukan keulapussia niin että se yksinkertaisesti halkeaisi,
mutta eivät saapuisi luotille eli naaraspuoliselle elimelle, joka on
hedelmöitettävä ja joka sijaitsee keulapussin alla. Orchis Morion äly
on ennakolta ymmärtänyt tämän vaikeuden. Kolmenkymmenen sekunnin
kuluessa eli siinä vähäisessä ajassa, jonka hyönteinen tarvitsee
imeäkseen kaiken hunajan kukasta ja siirtyäkseen toiseen kukkaan,
tuon pienen nuijan varsi (myhkyvarsi) kuihtuu ja vetäytyy kokoon,
aina samalta puolelta ja samaan suuntaan; siitepölyä sisältävä myhky
kallistuu alaspäin, ja sen kaltevuuskulma on määrätty sellaiseksi,
että se mehiläisen tunkeutuessa läheiseen kukkaan tarkoin sattuu
luotin kohdalle, jolle sen tulee sirottaa hedelmöittävää
siitepölyänsä. (Vrt., jos tahtoo tutustua tämän kukkien
itsetajuttomassa maailmassa tapahtuvan intiiminäytelmän
yksityiskohtiin, Ch. Darwinin ihmeteltävää tutkielmaa "On the various
contrivances by which British and foreign orchids are fertilized",
1862.)
[15] Eräs silikaatteihin kuuluva mineraali.
[16] Professori Mc Lainille on äsken onnistunut muutamien
kuningattarien keinotekoinen hedelmöittäminen, kuitenkin
monimutkaisen ja vaikean kirurgisen leikkauksen avulla. Sitäpaitsi
näiden kuningattarien hedelmällisyys oli rajotettu ja lyhytaikainen.
[17] Elinvoimainen mehiläis-asumuskunta kuluttaa talvehtimisaikana,
joka Keski-Euroopan maissa kestää noin kuusi kuukautta, nimittäin
lokakuusta huhtikuun alkuun, tavallisesti kymmenestä viiteentoista kg
hunajaa.
[18] Tässä näemme kesyn mehiläisen paikan tieteellisessä
järjestelmässä:
Luokka Hyönteiset
Lahko Hymenoptera
Heimo Apidae
Suku Apis
Laji Mellifica.
Mellifica nimi on peräisin Linnén järjestelmästä. Se ei ole paraiten
valituita, koska kaikki Apidae paitsi mahdollisesti muutamia
loismehiläislajeja ovat hunajaatekeviä. Scopoli käyttää nimeä:
Cerifera; Réaumur, Domestica; Geoffroy, Gregaria. Apis ligustica,
italialainen mehiläinen, on Apis Mellifican muunnos.
[19] Tämä tapaus on päälle päätteeksi jotenkin tavallinen
sekundäärisissä ja tertiäärisissä parvissa, sillä ne ovat
kokemattomampia ja varomattomampia kuin primäärinen parvi. Niitä
johtamassa on neitseellinen, huimapäinen kuningatar, ja niissä on
melkein yksinomaan aivan nuoren nuoria mehiläisiä, joissa
alkuperäinen vaisto vaikuttaa sitä voimakkaammin, kuta vähemmin ne
vielä tuntevat ankaran taivaanalamme kovuutta ja oikkuja. Muuten ei
ainoakaan näistä parvista kestä syksyn ensimäisiä kylmiä viimoja,
vaan ne yhtyvät pian luonnon hitaan ja hämäräperäisen kokeilun
lukemattomien uhrien joukkoon.
[20] Koska me nyt viimeisen kerran koskettelemme mehiläisen
rakennustuotteita, niin huomauttakaamme eräs Apis Florean omituisuus.
Sen kuhnurikennoissa muutamat seinät ovat lieriön muotoisia sen
sijaan että olisivat kuusikulmaisia. Näyttää siltä, kuin ei se olisi
vielä täydelleen siirtynyt toisesta muodosta toiseen lopullisesti
omistaaksensa parhaimman.
[21] Büchner mainitsee samanlaatuisen tosiseikan, joka ei todista
hitaasti tapahtuvaa, vuosisatoja kestävää, tiedotonta ja
välttämätöntä, vaan suoraa päätä tapahtuvaa ja järkiperäistä
mukautumista olosuhteisiin: Barbadoksessa, keskellä sokeritehtaita,
missä mehiläiset löytävät vuoden umpeen yllin kyllin sokeria, ne
lakkaavat täydellisesti kukissa käymästä.
[22] Tärkeätä on olla sekottamatta seuraavia kolmea nimitystä:
_apiens_, _apides_ ja _apites_, joita esityksessämme tulemme
käyttämään vuorotellen, ja jotka olemme lainanneet Emile Blanchardin
luokituksesta. _Apiens_ ovat alalahko (tribus), joka käsittää kaikki
mehiläis-sukuiset heimot. _Apides (apidae)_ ovat ensimäinen näistä
heimoista ja jakaantuvat kolmeen ryhmään, joiden ranskalaiset nimet
ovat: _Meliponites_, _Apites_ ja _Bombites_ (kimalaiset).
_Apites_-ryhmä vihdoin käsittää kesyn mehiläisen eri muunnokset.
[23] Esimerkkejä: Kimalainen, jolla on loisena _Psithyra_, _Stelis_,
joka elää _Anthidiain_ häviöksi. Meidän täytyy otaksua, sanoo sangen
sattuvasti J. Perez (Les Abeilles) loisen ja uhrin tavanmukaisesta
samankaltaisuudesta puhuessaan, meidän täytyy otaksua, että nuo
molemmat suvut ovat ainoastaan kaksi eri muotoa samaa tyyppiä sekä
liittyvät toinen toiseensa läheisen sukulaisuuden kautta.
Kehitysoppia kannattaville luonnontutkijoille ei tämä sukulaisuus ole
puhtaasti aatteellinen vaan todellinen. Loislaji olisi siten vain
satoa-kokoovasta lajista lähtenyt sukuhaara, joka mukautuessaan
loiselämään on kadottanut sadonkorjuuseen tarpeelliset elimet.
[24] Varmaa ei ole, noudatetaanko kuninkuuden ja yksiäitiyden
periaatetta tarkoin _Meliponitien_ keskuudessa. Blanchard otaksuu
hyvällä syyllä että, koska ne ovat pistimiä vailla eivätkä siis yhtä
helposti voi surmata toinen toistansa kuin mehiläiskuningattaret,
pesässä luultavasti elää useita kuningattaria. Mutta tätä seikkaa ei
ole tähän asti voitu todeta, naaraitten ja työmehiläisten suuren
yhdennäköisyyden vuoksi sekä siksi, ettei _Melipona_-mehiläisiä ole
voitu kasvattaa meidän ilmanalassamme.