Siinä kaikki on järjestetty samalla tavoin kuin meidän
mehiläispesissämme. Siinä on luultavasti emo,[24] hedelmättömiä
työmehiläisiä ja koiraksia. Ovatpa useat yksityskohdat siinä
paremminkin järjestettyjä. Koirakset esim. eivät ole kokonaan
joutilaita; ne erittävät vahaa. Pesän sisäänkäytävä on huolellisemmin
suojeltu: kylminä öinä sulkee sen ovi, kuumina öinä taas jonkunmoinen
verho, joka päästää ilmavirran sisään.
Mutta yhteiskunta on heikompi, elämä yleensä epävarmempi, hyvinvointi
rajotetumpi kuin meidän mehiläisillämme, ja kaikkialla, mihin näitä
tuodaan, _Meliponitit_ pyrkivät häviämään niiden tieltä. Veljeyden
aate on yhtä suuressa määrin ja yhtä loistavasti kehittynyt
molemmissa roduissa, paitsi yhdessä kohden, missä se toisessa rodussa
ei ole saavuttanut enempää, kuin mitä se jo oli toteuttanut
kimalaisten ahtaassa suvussa. Tämä kohta on yhteistyön koneentapainen
järjestys, voimien tarkasti määrätty käyttö, sanalla sanoen koko
yhteiskunnan rakenne, joka silminnähtävästi on alemmalla kannalla.
Riittänee kun muistutan sitä mitä tästä olen kertonut tämän teoksen
kolmannen kirjan XVIII luvussa, lisäämällä siihen, että mehiläistemme
pesissä kaikki kennot ovat yhtä sopivia toukkien kasvattamiseen kuin
ravintoaineiden säilyttämiseen ja kestävät yhtä kauan kuin pesäkin,
jotavastoin ne _Meliponiteilla_ kelpaavat ainoastaan yhteen
tarkotukseen, ja ne, jotka ovat nuorten koteloiden kehtoina,
hävitetään, kun nämä ovat tunkeutuneet kuorestaan ulos.
Aate on siis saavuttanut täydellisimmän muotonsa meidän
kotimehiläisissämme; ja siinäpä nyt olemme lyhyesti, epätäydellisesti
kuvanneet tämän aatteen kehitysasteet. Ovatko nämä kehitysasteet
kerta kaikkiansa muuttumattomasti määrätyt jokaisessa lajissa, ja
onko se viiva, joka niitä yhdistää, olemassa ainoastaan
mielikuvituksessamme? Älkäämme vielä rakentako järjestelmää tällä
epätäydellisesti tutkitulla alueella. Tyytykäämme väliaikaisiin
päätelmiin ja, jos niin tahdomme, kallistukaamme mieluummin
toiverikkaimpien puoleen, sillä jos välttämättömästi täytyisi valita,
niin muutamat valonsäteet jo viittaavat siihen, että enimmin toivotut
tulevat olemaan varmimmat. Tunnustakaamme muuten vielä
tietämättömyytemme. Me vasta opimme silmiämme avaamaan. Tuhannet
kokeet, joita voitaisiin tehdä, ovat jääneet tekemättä. Voisivatko
esim. _Prosopisit_, jos niitä pidettäisiin vankeudessa ja
pakotettaisiin asumaan yhdessä kaltoistensa kanssa, astua täydellisen
yksinäisyyden rautakynnyksen yli, mieltyä yhteiselämään kuten
_Dasypodat_ ja tehdä veljellisen ponnistuksen kuten _Panurgus_-suku?
Siirtyisivätkö _Panurgukset_ vuoroonsa, jos niitä pakotettaisiin
elämään uusissa, epänormaalisissa olosuhteissa, yhteisestä käytävästä
yhteiseen huoneeseen? Tokkohan kimalais-emot, jos niitä pidettäisiin
yhteisessä talvimajassa, kasvatettaisiin ja elätettäisiin
vankeudessa, oppisivat ymmärtämään toinen toisensa ja jakamaan työn?
Ja onko _Meliponiteille_ annettu röyhelletystä vahasta tehtyjä
kennokakkuja? Onko niille tarjottu keinotekoisia hunajasäiliöitä
niiden omien omituisten astioitten asemesta? Ottaisivatko ne niitä
vastaan, käyttäisivätkö ne niitä hyväkseen, ja millä tavoin ne
sovelluttaisivat tapansa tähän tottumattomaan rakennustapaan? Nämä
kaikki ovat kysymyksiä, joilla käännymme hyvinkin pienten olioiden
puoleen, mutta jotka kuitenkin kätkevät suurimpien salaisuuksiemme
suuren selitys-sanan. Me emme kykene niihin vastaamaan, sillä meidän
kokemuksemme johtuu vasta eilisestä. Réaumurista alkain on nyt noin
puolitoista vuosisataa siitä, kun muutamien kesyttömien mehiläisten
elintapoja on ruvettu tarkastelemaan. Réaumur tunsi niitä vain
muutaman harvan, me olemme tutkineet muutamia muita, mutta satoja,
tuhansia kenties, on tähän asti tarkastanut ainoastaan joku
tietämätön tai hätäilevä matkamies. Ne, joita me tunnemme _Memoirien_
tekijän kauniitten tutkimusten ajasta asti, eivät ole missään
suhteessa tapojaan muuttaneet, ja ne kimalaiset, jotka vuoden 1730
tienoilla puuteroivat itsensä kullalla, surisivat kuin auringon
säteiden väreily ja ahmivat hunajaa Charentonin puutarhoissa, olivat
aivan niiden kaltaisia, jotka, huhtikuun tultua, huomispäivänä
surisevat muutaman askeleen päässä siitä Vincennesin metsässä. Mutta
Réaumurista meidän päiviimme on vain silmänräpäys tutkittavastamme
ajasta, ja useat ihmisiät perätysten muodostavat vain sekunnin
luonnon ajatuksen historiassa.