Kimalaiset, nuo paksut, pörröiset, surisevat hyönteiset, pelottavat
mutta rauhalliset, jotka me kaikki tunnemme, elävät alkuaan
yksinänsä. Heti maaliskuun ensi päivinä talven yli elänyt
hedelmöitetty naaras ryhtyy pesäänsä rakentamaan, joko maan alle tai
pensaikkoon, riippuen lajista, mihinkä se kuuluu. Hän on yksin
maailmassa heräävän kevään helmassa. Hän raivaa, kaivaa, verhoilee
valitsemansa paikan. Sitten hän rakentaa jotensakin muodottomia
vahakennoja, varustaa ne hunajalla ja siitepölyllä, munii, hautoo
muniansa, hoitaa ja ruokkii niistä syntyneitä toukkia, ja pian häntä
ympäröi parvi tyttäriä, jotka häntä auttavat kaikissa hänen sisä- ja
ulkotöissään, ja muutamat niistä ryhtyvät taas vuoroonsa munimaan.
Hyvinvointi kasvaa, kennojen rakennustapa paranee, asumuskunta
lisääntyy. Sen perustaja pysyy yhä sen sieluna ja korkeimpana emona
ja hallitsee kuningaskuntaa, jota miltei voi sanoa oman
hunajamehiläisemme yhteiskunnan luonnokseksi. Tämä luonnos on muutoin
jotensakin kömpelötekoinen. Sen hyvinvointi pysyy aina ahtaissa
rajoissa, lait ovat epämääräisiä ja niitä totellaan huonosti;
muinaisaikuinen oman suvun syöminen sekä lastenmurhat ilmenevät
aika-ajoin uudestaan, rakennustapa on epämuotoinen ja tuhlaavainen,
mutta se mikä enemmän kuin mikään muu erottaa näitä molempia
yhteiskuntia on, että toinen on pysyväinen, toinen vain
lyhytaikainen. Kimalaisten yhteiskunta näet häviää kokonaan syksyllä,
sen kolme- tai neljäsataa asujanta kuolee jättämättä jälkeäkään
olemassaolostaan, koko tämä ponnistus raukeaa tyhjään, eikä siitä jää
eloon kuin yksi ainoa naaras, joka tulevana keväänä on alottava
samassa yksinäisyydessä ja samassa köyhyydessä kuin äitinsäkin saman
hyödyttömän työn. Mutta jäljelle jää kuitenkin se tosiasia, että
tällä kertaa aate on tullut voimastaan tietoiseksi.--Me emme näe sen
menevän tätä rajaa ulommaksi kimalaisten piirissä, mutta tavalleen
uskollisena se pian jonkunmoisen väsymättömän sielunvaelluksen kautta
toteutuu, väristen vielä viimeisen voittonsa riemusta,
kaikkivaltaisena ja miltei täydellisenä toisessa ryhmässä, heimon
viimeisen edellisessä, siinä joka käy välittömästi oman, tätä aatetta
kruunaavan, kesyn mehiläisemme edellä, tarkotan _Meliponitien_
ryhmää, joka käsittää troopillisten seutujen _Melipona_- ja
_Trigona_-mehiläiset.