_Xylocopat_ ovat, niinkuin olemme havainneet, voimakkaita mehiläisten
sukulaisia (Apiens), jotka kaivavat pesänsä kuivaan puuhun. Ne elävät
aina yksinään. Kuitenkin saattaa kesän loppupuolella löytää muutamia
yksilöitä erästä erityistä lajia (_Xylocopa Cyanescens_)
kokoontuneina viluiseen joukkoon _Asphodelus_-kasvin oksalle yhdessä
talvea viettääkseen. Tämä myöhään herännyt veljeys on poikkeuksena
Xylocopain keskuudessa, mutta niiden lähimpien heimolaisten,
_Ceratinidae_-heimon parissa tämä tapa on jo muuttumattomasi
käytännössä. Tässä huomaamme siis aatteen orastavan. Siihen se
pysähtyy, ja tähän päivään asti se ei ole kyennyt
_Xylocopidae_-ryhmän keskuudessa astumaan tätä ensimäistä, hämärää
rakkauden rajaa ulommaksi. Toisilla mehiläisten heimolaisilla
(_Apiens_'eilla) tämä itseänsä etsivä aate saa toisia muotoja.
Vajojen _Chalicodomat_, jotka ovat muurarimehiläisiä, _Dasypoda_ ja
_Halictus_, jotka kaivavat maanalaisia asumuksia, yhdistyvät
lukuisiksi asumuskunniksi pesiensä rakentamista varten. Mutta tämä on
vain näennäinen, erakoista muodostettu yhtymä. Yhteistä sopeutumista,
yhteistä toimintaa ei ole olemassa. Jokainen rakentaa tuiki erillään
muista tuossa suuressa joukossa asuntonsa vain itseänsä varten,
välittämättä naapuristaan, "Tämä on", sanoo J. Perez, "pelkkä
yksilöiden kokoomus, joita samat mielihalut, samat kyvyt kokoovat
samaan paikkaan, jossa periaate 'jokainen omasta puolestaan'
toteutetaan sanan ankarimmassa merkityksessä; siinä on hajanainen
joukko työntekijöitä, joka muistuttaa mehiläispesän parvea ainoastaan
lukunsa ja työintonsa puolesta. Sellaiset yhtymät ovat siis vain
yksinkertaisena seurauksena siitä, että suuri joukko yksilöitä
asuskelee samalla paikalla."
Mutta _Panurgus_-suvussa, _Dasypodain_ serkuissa, leimahtaa äkkiä
ilmi pieni valonsäde ja valaisee uuden tunteen syntymistä tuossa
satunnaisessa kasaumassa. Ne kokoontuvat samalla tavoin kuin
edelliset, ja jokainen kaivaa omaksi tarpeekseen maanalaisen
asuntonsa, mutta pesän suu, käytävä, joka maan pinnalta johtaa eri
luoliin, on yhteinen. "Kennojen rakentamiseen nähden", sanoo edelleen
Perez, "jokainen täten käyttäytyy ikäänkuin olisi yksin, mutta kaikki
käyttävät hyväkseen yhteistä sisäänkäytävää, kaikki hyötyvät tässä
kohden yhden työstä ja säästävät siten sen ajan ja vaivan, joka
vaadittaisiin, jos kukin rakentaisi eri käytävän. Olisi hauskaa
tietää, eikö tätä alustelevaa työtä kenties tehdä yhteisvoimin ja
eivätkö useat naaraat ota vuorotellen työhön osaa."
Olkoonpa asian laita mikä tahansa, veljeyden aate on lävistänyt
väliseinän, joka erotti kahta eri maailmaa. Ei enää talvi, nälkä eikä
kuoleman kauhu sitä pakota esille säikähtyneen ja tuntemattoman
vaiston syvyyksistä; toimelias elämä sen toimeen herättää. Mutta
tälläkin kertaa se pysähtyy heti, eikä sen onnistu tunkeutua
kauemmaksi siihen suuntaan. Vähät siitä, se ei lannistu, vaan
koettelee toisia teitä. Ja nyt se jo tunkeutuu kimalaisten luo,
kypsyy siellä, ruumistuu toisenlaisessa ilmapiirissä sekä tekee
ensimäiset ratkaisevat ihmetyönsä.