Me tunnemme suunnilleen neljätuhattaviisisataa lajia kesyttömiä
mehiläisiä. Selvää on, ettemme niitä kaikkia voi tässä tarkastella.
Kenties syvemmälle menevä tutkimus, tähän asti tekemättä jääneet
havainnot ja kokeet, jotka vaatisivat enemmän kuin yhden ihmiselämän,
valaisevat kerran ratkaisevalla tavalla mehiläisen kehityksen
historian. Tätä historiaa ei vielä minun tietääkseni ole
järjestelmällisesti käsitelty. Toivottavaa on, että tämä historia
kerran kirjotetaan, sillä se tulisi koskettelemaan montakin
probleemia, jotka ovat yhtä suuria kuin ne, mitkä ovat tarjona
monessakin inhimillisessä historiassa. Vakuuttamatta enää mitään,
koska nyt astumme otaksumien verhottuun seutuun, me puolestamme
tyydymme seuraamaan erästä Hymenoptera-lahkon alalahkoa sen matkalla
järkevämpää olemassaoloa ja vähän suurempaa hyvinvointia ja
turvallisuutta kohti, ja alleviivaamme yksinkertaisesti tämän monin
kerroin tuhatvuotisen kehityskulun pääpisteet. Puheena oleva
hyönteisryhmä on se kalvosiipisien alalahko (ransk. _Apiens_)[22],
johon mehiläisten heimo kuuluu ja jonka oleelliset piirteet ovat niin
tarkat ja niin selvät, että me kyllä voimme otaksua kaikkien niiden
jäsenten polveutuvan yhdestä ainoasta kantaisästä.
Darwinin oppilaat, Hermann Müller muiden muassa, katsovat erästä
pientä villimehiläistä nimeltä _Prosopis_, joka on levinnyt yli koko
maapallon, alkuperäisen mehiläisen, kaikkien tätä nykyä tunnettujen
mehiläisten kantaäidin nykyiseksi edustajaksi.
Tuo kovaonninen _Prosopis_ on pesiemme asujamiin verrattuna miltei
samaa mitä luolaihmiset olisivat suurten kaupunkiemme onnellisiin
asujamiin verrattuina. Kenties olette sen nähneet huomaamatta,
aavistamatta, että teillä on ollut edessänne kunnianarvoinen
kantaemo, jota meidän luultavasti on kiittäminen useimmista
kukistamme ja hedelmistämme (on näet laskettu, että enemmän kuin
satatuhatta kasvilajia häviäisi, elleivät mehiläiset niissä kävisi),
ja, kuka tietää, sivistyksestämmekin, sillä kaikellahan on näillä
salaperäisillä aloilla yhdyssiteensä,--kenties olette sen nähneet
useamman kerran jossain puutarhanne syrjäisessä kolkassa liitelevän
pensaikkojen ympärillä. Se on sievä ja vilkas; sillä lajilla, joka
Ranskassa on yleisin, on valkoiset täplät mustalla pohjalla. Mutta
tämä komeus peittää uskomatonta köyhyyttä. Se viettää elämänsä
nälässä. Se on miltei alaston, vaikka kaikilla sen siskoilla on
lämpöiset komeat turkit. Sillä ei ole ainoatakaan työasetta. Sillä ei
ole vasuja siitepölyn kokoamista varten kuten _Apidae_-heimolla eikä
sen puutteessa _Andrenain_ lannetöyhtöä tai _Gastrilegidain_
vatsaharjaa. Sen täytyy vaivalloisesti pienten kynsiensä avulla koota
kukkakupujen siitepöly ja niellä se kantaakseen sen rotkoonsa. Sillä
ei ole muuta työasetta kuin kielensä, suunsa, käpälänsä, mutta sen
kieli on liian lyhyt, sen käpälät ovat heikkoja ja sen leuat
voimattomia. Voimatta valmistaa vahaa tai kovertaa puuta tai kaivaa
käytäviä maahan se saa aikaan kömpelöitä käytäviä kuivien
karhunmaaraman oksien pehmeään ytimeen, sijottaa siihen muutamia
huonosti sommiteltuja kennoja, varustaa ne vähäisellä ravintomäärällä
poikasia varten, joita se ei milloinkaan ole näkevä, sitten,
täytettyään köyhän tehtävänsä sille tuntemattoman ja meille yhtä
tietämättömän päämäärän hyväksi, se menee johonkuhun nurkkaan
kuolemaan, yksin maailmassa, niinkuin oli elänytkin.
X
Jätämme mainitsematta hyvin monen välillä olevan lajin, jossa
voisimme vähitellen nähdä kielen pitenevän voidakseen ammentaa
hunajaa useampien kukkien teriöstä, siitepölyn kokoamiseksi
tarpeellisten työaseiden, karvojen, töyhtöjen, raaja- ja
vatsaharjojen tulevan näkyviin ja kehittyvän, käpäläin ja leukojen
vahvistuvan, hyödyllisten eritteiden muodostuvan ja lopuksi
rakennusta johtavan hengen etsivän ja keksivän joka taholta
hämmästyttäviä parannuksia. Sellainen tutkimus vaatisi kokonaisen
kirjan. Tahdon siitä arimoida vain luvun, vähemmän kuin luvun, sivun
ainoastaan, joka rikkaampaa elämää ja onnellisempaa olemassaoloa
kohti pyrkivän tahdon hapuilevien ponnistusten takaa osottaa meille
yhteiskunnallisen älyn synnyn, kehityksen ja vakaantumisen.
Olemme nähneet tuon onnettoman _Prosopisin_ räpyttelevän, Prosopisin,
joka tuossa rajattomassa, pelottavia voimia kätkevässä avaruudessa
ääneti kestää pientä yksinäistä kohtaloansa. Jokunen määrä sen
siskoja, jotka kuuluvat jo paremmin varustettuihin ja taitavampiin
sukuihin, kuten esim. hyvin puetut _Colletisit_ tai _Megachile
centuncularia_, tuo ruusunlehtien ihmeellinen leikkelijä, elää yhtä
suuressa yksinäisyydessä, ja jos sattumalta joku liittyy niihin,
niiden kanssa asuakseen, niin se on joku vihollinen tai useammin
loinen. Sillä mehiläisten maailma on täynnä kummituksia, jotka ovat
ihmeellisempiä kuin meidän, ja monellakin lajilla on täten
jonkunmoinen salaperäinen ja toimeton kaksoishaamunsa, joka on
täydellisesti valitsemansa uhrin kaltainen, sillä poikkeuksella, että
se ainaisen laiskuutensa kautta on kadottanut kaikki työ-aseensa,
toisen toisensa perästä, eikä siis voi elää muutoin kuin suvun
työtätekevän edustajan kustannuksella.[23]
Niissä mehiläisissä, joille on annettu tuo kenties liian kategorinen
erakko-mehiläisten nimi, kytee kuitenkin yhteiskunnallinen vaisto
liekin kaltaisena, jota peittää kaikkea alkuperäistä elämää
tukehuttava ainepaljous. Siellä täällä, odottamattomiin suuntiin, sen
onnistuu ujoin ja toisinaan oudoin purkauksin ikäänkuin tietä
tunnustellakseen läpitunkea tuo tukahuttava rovio, joka kerran on
ravitseva sen lopullista voittoa.
Jos kaikki on ainetta tässä maailmassa, niin huomaamme tässä aineen
epäaineellisimman liikkeen. Kyseessä on siirtyminen itsekkäästä,
epävarmasta ja epätäydellisestä elämästä hiukan turvallisempaan ja
onnellisempaan veljelliseen elämään. Ihanteellisesti, hengen kautta
on yhdistettävä se, mikä itse asiassa ruumiin puolesta on erillään,
on aikaansaatava yksilön uhrautuminen lajin hyväksi sekä asetettava
näkymätön näkyväisen sijalle. Onko siis kummastuttavaa, etteivät
mehiläiset heti ensi otteella toteuta sitä, mitä emme me, jotka
olemme sillä etuoikeutetulla asteella, missä vaisto säteilee joka
taholta tietoisuuteemme, vielä ole voineet selvitellä? Senvuoksi
onkin omituista, miltei liikuttavaa nähdä, miten tuo uusi aate ensin
hapuilee siinä pimeydessä, mikä kaikkea maan päällä syntyvää ympäröi.
Se on aineesta lähtöisin, se on vielä kokonaan aineellinen. Se on
kokoonpantu ainoastaan nälästä, vilusta ja pelosta, jotka ovat
muuttuneet joksikin, joka ei vielä ole muotoon olennoitunut. Se
hiipii epävarmoin askelin suurten uhkaavien vaarojen ympäri, pitkien
öitten, talven lähestymisen ympäri, epäilyttävän unen ympäri, mikä on
melkein kuoleman kaltainen.