"Menkäämme lähemmäs. Kuuletteko laulun, joka sointui niin kauniisti
yhteen suurten puitten lehvien kanssa? Se on kokoonpantu raaoista
sanoista ja kirouksista, ja kun toisinaan kuulee naurun rämähdyksen,
tämä johtuu jonkun miehen tai naisen singahuttamasta rivosta sanasta,
tai siitä, että tehdään pilaa heikoimmasta, kyttyräselkäisestä, joka
ei jaksa taakkaansa nostaa, ontuvasta, joka viskataan maahan,
tylsämielisestä, jota hätyytetään.
"Minä olen heitä jo vuosikausia pitänyt silmällä. Olemme
Normandiassa, jossa maa on väkevää ja tuottavaa. Tämän auman
ympärillä on hieman enemmän hyvinvointia, kuin mitä tällainen
näytelmä muualla edellyttäisi. Sentähden enimmät miehet ovat
alkoholiin meneviä, suuri osa naisista niinikään. Eräs toinen myrkky,
jota minun ei tarvitse mainita, turmelee myöskin rotua. Siitä, samoin
kuin alkoholista, tulevat nuo lapset, joita siellä näette: tuo
kääpiö, tuo risatautinen, tuo länkäsäärinen, tuo jänishuuli ja tuo
pöhöpää. Kaikilla, miehillä kuin naisilla, nuorilla kuin vanhoillakin
on talonpojan tavalliset paheet. He ovat raakoja, tekopyhiä,
valehtelijoita, saaliinhimoisia, panettelijoita, epäluuloisia,
kateita, pieneen laittomaan voittoon persoja, taipuvaisia selittämään
kaikkea halpamaiselta kannalta, kärkkäitä vahvinta mairittelemaan.
Välttämättömyyden pakko saa heidät yhtymään ja pakottaa heidät
keskinäiseen apuun, mutta kaikkien salainen toivomus on tuottaa
toinen toiselle vahinkoa niin pian kun sen voivat vaaratta tehdä.
Toisten tuho on kylän ainoa todellinen huvi. Suuri onnettomuus on
siellä luihun vahingonilon kauan hellitty lempiaine. He vaanivat
toinen toistaan, kadehtivat, halveksivat ja vihaavat toinen
toistansa. Niin kauan kun ovat köyhyydessä, kytee heissä isäntiensä
kovuutta ja ahneutta vastaan piintynyt, umpimielinen viha, ja jos
heillä vuoroonsa on palvelijoita, he käyttävät hyväkseen orjuutensa
aikana saavuttamaansa kokemusta voittaaksensa vielä entiset isäntänsä
kovuudessa ja ahneudessa.
"Voisin teille antaa seikkaperäisen kuvauksen kaikesta siitä
pikkumaisuudesta, petoksesta, sorrosta, vääryydestä, kaihelmasta,
joka elää tässä kirkkaan avaruuden ja luonnon rauhan ympäröimässä
työssä. Älkää luulko, että tämä ihana taivas, että meri, joka kirkon
taakse levittää vielä herkkätuntoisemman taivaan, taivaan joka leviää
maan pinnalla suurena tunnon ja viisauden kuvastimena, älkää luulko,
että tämä näkö heidän mieltänsä laajentaa tai ylentää. He eivät
milloinkaan ole sitä katselleet. Ei mikään liikuta eikä johda heidän
ajatuksiansa paitsi kolme tai neljä rajotettua pelkoa: nälän pelko,
voiman, yleisen mielipiteen ja lain pelko sekä kuoleman hetkenä
helvetin pelko.
"Näyttääkseni mitä he itse asiassa ovat, pitäisi minun ottaa ne
yksitellen. Katsokaahan tuota suurekasta velikultaa vasemmalla, joka
on niin rattoisan näköinen ja viskaa niin kauniita lyhteitä. Viime
kesänä hänen ystävänsä taittoivat häneltä oikean käsivarren
kapakkatappelussa. Paransin taittuman, joka oli avonainen ja
vaikeanlainen. Hoitelin häntä kauan, annoin hänelle elatusapua siksi
kunnes hän saattoi uudelleen ryhtyä työhön. Hän tuli luokseni joka
päivä. Sitä hän on käyttänyt hyväkseen kertoakseen kylässä, että hän
oli minut tavannut kälyäni halailemassa, sekä että äitini oli juoppo.
Hän ei ole paha, hän ei pidä minulle vihaa, päinvastoin, ettekö
huomaa, miten hänen kasvojaan kirkastaa ystävällinen hymy, kun hän
minut näkee? Häntä ei johtanut luokkaviha. Talonpoika ei vihaa
rikasta; siksi hän pitää rikkautta liian suuressa kunniassa. Mutta
arvelen että tuo minun kelpo hangonkantajani ei käsittänyt, miksi
häntä hoitelin saamatta siitä mitään hyötyä itselleni. Hän vainuu
jotakin salajuonta eikä tahdo käydä herkkäuskoisesta houkkiosta. Moni
muu, rikkaampi tai köyhempi, on käyttäytynyt samalla tavoin ennen
häntä, tai huonomminkin. Hän ei luullut valehtelevansa levittäessään
kylään omia keksintöjänsä, hän seurasi vain häntä ympäröivän
siveyskäsitteen hämärää käskyä. Hän noudatti tietämättään, niin
sanoakseni vasten tahtoaan yleisen pahansuonnin kaikkivaltaista
mielihalua... Mutta miksi jatkaa kuvausta, jonka kaikki ne tuntevat,
jotka ovat eläneet muutamia vuosia maalla? Siinä toinen totuuden
ilmestymismuoto, se, jota useimmat sanovat totuudeksi. Se on
jokapäiväisen välttämättömän elämän totuus. Varmaa on, että se
perustuu mitä tarkimpiin tosiseikkoihin, ainoihin, joita jokainen
ihminen voi huomata ja kokea."