Ja kuitenkin olisi vaikeata olla tunnustamatta, että nämä onnelliset
Sattumat ovat sellaisten seikkojen aiheuttamia ja ylläpitämiä, jotka
kaikin puolin näyttävät viisauden ja järjen töiltä. Mistä ne ovat
lähtöisin? Esineestä itsestänsäkö vai siitä voimasta, mistä se
ammentaa elämää? En tahdo sanoa: "se on samantekevä"; päinvastoin se
olisi äärettömän tärkeätä meille tietää. Mutta odottaessamme kunnes
saamme sen tietää,--olkoonpa että kukka ponnistelee ylläpitääksensä
ja kehittääksensä sitä elämää, minkä luonto on siihen kätkenyt, tai
että luonto itse ponnistelee ylläpitääkseen ja parantaaksensa sitä
olemuksen osaa, minkä kukka on itselleen omistanut, tai että sattuma
lopulta järjestää sattuman--, joka tapauksessa monet monenmoiset
merkit kehottavat meitä uskomaan, että yhteisestä alkulähteestä, jota
meidän täytyy ihmetellä, voimatta sanoa, mistä se on löydettävissä,
silloin tällöin lähtee jotakin meidän korkeimpien ajatustemme
veroista.
Toisinaan meistä tuntuu, ikäänkuin tästä alkulähteestä lähtisi joku
erehdys. Mutta vaikka tiedämmekin sangen vähän, on meillä sangen
usein tilaisuus huomata, että tämä erehdys onkin varovaisen viisauden
aiheuttama toimenpide, jota emme ensi silmäyksellä kyenneet
käsittämään. Siinäkin ahtaassa piirissä, jonne silmämme kannattavat,
voimme tehdä sen huomion, että jos luonto näyttää erehtyneen yhdessä
kohdin, tämä johtuu siitä, että se katsoo hyödylliseksi korjata
toisessa kohden oletetun varomattomuutensa. Se on asettanut
äskenmainitut kolme kukkaa niin vaikeihin olosuhteisiin, etteivät ne
voi itsesiitoksen kautta hedelmöittyä, mutta tämä johtuu siitä, että
se katsoo edulliseksi, syystä jota emme saata oivaltaa, että nämä
kolme kukkaa hedelmöittyvät naapurikukkien kautta. Sen neron siis,
mitä se ei ole osottanut oikealla puolellamme, sen se ilmaisee
vasemmalla puolellamme virittämällä uhriensa älyn toimimaan. Tämän
älyn kiertotiet jäävät meiltä selittämättömiksi, mutta sen taso
pysyttelee alati yhtä korkeana. Se näyttää vaipuvan erehdykseen,--
otaksuttuna että erehdys on mahdollinen,--mutta kohoaa heti jälleen
siinä elimessä, joka on saanut toimekseen korjata näennäisen
erehdyksen. Minne vain katseemme käännämme, kaikkialla se on meitä
päätä korkeammalla. Se on pyöreä valtameri, rajaton, yhä samalla
korkeusasteella pysyvä ääretön vedenpinta, jossa uhkarohkeimmatkin,
itsenäisimmätkin ajatuksemme tulevat aina olemaan vain vähäpätöisiä
vesikuplia. Me sanomme sitä tänään luonnoksi, huomenna kenties
keksimme sille uuden nimen, pelottavamman tai lempeämmän. Sillä välin
se hallitsee ja vallitsee yht'aikaa ja samassa hengessä sekä elämää
että kuolemaa ja varustaa nämä sovittamattomat sisarukset niillä
suurenmoisilla tai tutunomaisilla aseilla, jotka kukistavat ja
koristavat sen omaa povea.