XVII

Ja kuitenkin olisi vaikeata olla tunnustamatta, että nämä onnelliset

Sattumat ovat sellaisten seikkojen aiheuttamia ja ylläpitämiä, jotka

kaikin puolin näyttävät viisauden ja järjen töiltä. Mistä ne ovat

lähtöisin? Esineestä itsestänsäkö vai siitä voimasta, mistä se

ammentaa elämää? En tahdo sanoa: "se on samantekevä"; päinvastoin se

olisi äärettömän tärkeätä meille tietää. Mutta odottaessamme kunnes

saamme sen tietää,--olkoonpa että kukka ponnistelee ylläpitääksensä

ja kehittääksensä sitä elämää, minkä luonto on siihen kätkenyt, tai

että luonto itse ponnistelee ylläpitääkseen ja parantaaksensa sitä

olemuksen osaa, minkä kukka on itselleen omistanut, tai että sattuma

lopulta järjestää sattuman--, joka tapauksessa monet monenmoiset

merkit kehottavat meitä uskomaan, että yhteisestä alkulähteestä, jota

meidän täytyy ihmetellä, voimatta sanoa, mistä se on löydettävissä,

silloin tällöin lähtee jotakin meidän korkeimpien ajatustemme

veroista.

Toisinaan meistä tuntuu, ikäänkuin tästä alkulähteestä lähtisi joku

erehdys. Mutta vaikka tiedämmekin sangen vähän, on meillä sangen

usein tilaisuus huomata, että tämä erehdys onkin varovaisen viisauden

aiheuttama toimenpide, jota emme ensi silmäyksellä kyenneet

käsittämään. Siinäkin ahtaassa piirissä, jonne silmämme kannattavat,

voimme tehdä sen huomion, että jos luonto näyttää erehtyneen yhdessä

kohdin, tämä johtuu siitä, että se katsoo hyödylliseksi korjata

toisessa kohden oletetun varomattomuutensa. Se on asettanut

äskenmainitut kolme kukkaa niin vaikeihin olosuhteisiin, etteivät ne

voi itsesiitoksen kautta hedelmöittyä, mutta tämä johtuu siitä, että

se katsoo edulliseksi, syystä jota emme saata oivaltaa, että nämä

kolme kukkaa hedelmöittyvät naapurikukkien kautta. Sen neron siis,

mitä se ei ole osottanut oikealla puolellamme, sen se ilmaisee

vasemmalla puolellamme virittämällä uhriensa älyn toimimaan. Tämän

älyn kiertotiet jäävät meiltä selittämättömiksi, mutta sen taso

pysyttelee alati yhtä korkeana. Se näyttää vaipuvan erehdykseen,--

otaksuttuna että erehdys on mahdollinen,--mutta kohoaa heti jälleen

siinä elimessä, joka on saanut toimekseen korjata näennäisen

erehdyksen. Minne vain katseemme käännämme, kaikkialla se on meitä

päätä korkeammalla. Se on pyöreä valtameri, rajaton, yhä samalla

korkeusasteella pysyvä ääretön vedenpinta, jossa uhkarohkeimmatkin,

itsenäisimmätkin ajatuksemme tulevat aina olemaan vain vähäpätöisiä

vesikuplia. Me sanomme sitä tänään luonnoksi, huomenna kenties

keksimme sille uuden nimen, pelottavamman tai lempeämmän. Sillä välin

se hallitsee ja vallitsee yht'aikaa ja samassa hengessä sekä elämää

että kuolemaa ja varustaa nämä sovittamattomat sisarukset niillä

suurenmoisilla tai tutunomaisilla aseilla, jotka kukistavat ja

koristavat sen omaa povea.

Mehiläisten elämä · 第 81 / 116 题