Se on mahdollista; mutta nämä onnelliset sattumat antavat meille
siinä tapauksessa ihailun aiheita, jotka täysin ovat niiden veroisia,
mitkä voisimme löytää sattumaa korkeammista olopiireistä. Älkäämme
tarkastako ainoastaan niitä olijoita, joilla on ymmärryksen tai
itsetietoisuuden kipinä ja jotka voivat taistella sokeita lakeja
vastaan, älkäämme edes kiinnittäkö huomiotamme eläinkunnan
ensimäisiin sumuntapaisiin edustajiin, Protozoeihin. Kuuluisan
mikroskopistin, Royal Societyn jäsenen H.J. Carterin kokeet osottavat
itse asiassa, että tahtoa, himoja, mielihaluja ilmaantuu jo niin
alhaisissa alku-olioissa kuin limasienissä (Myxomycetes), että
viekkauden eleitä huomaa infusorioissa, jotka ovat vailla kaikkea
näkyväistä elimistöä; semmoisia on _Amoeba_, joka salakavalan
kärsivällisesti vaanii nuoria _Acinetoja_ niiden irtautuessa emänsä
munasarjasta, koska se tietää, että niillä ei vielä sillä hetkellä
ole myrkyllisiä tuntorihmoja. Kuitenkaan ei Amoeballa ole hermostoa
eikä myöskään minkäänlaisia havaittavia elimiä. Siirtykäämme suoraan
kasveihin, jotka ovat liikkumattomia ja meistä näyttävät olevan
kaikkien kohtalon oikkujen alaisia ja, pysähtymättä raatelukasveihin
kuten esim. kihokkeihin _(Drosera)_, jotka todellakin menettelevät
eläinten tavoin, tarkastakaamme mieluummin sitä älyä, jota
yksinkertaisimmatkin kukkamme osottavat, jotta mehiläisen
kukassa-käynti varmasti aiheuttaisi niille välttämättömän
ristisiitoksen. Katselkaamme _Orchis Moriota_, erästä vaatimatonta
Keski-Europan kämmekkää: kuinka ihmeteltävästi siinä keulapussi,
tarttumakannat, pölymyhkyjen kiinnitys ja matemaattisesti tarkka,
automaattinen kallistuminen yhtyvät yhteiseen toimintaan![14]
Tarkastelkaamme Salvian heteiden erehtymätöntä kaksinkertaista
vipulaitosta, jonka vaikutuksesta heteiden ponnet koskettelevat
määrättyä vierailevan hyönteisen ruumiin paikkaa, jotta tämä
vuoroonsa koskettelisi tarkoin määrättyä läheisen kukan luotin
paikkaa; muistelkaamme myös _Pedicularis Sylvatican_ (erään
kuusio-lajin) kukissa eri erin tapahtuvaa irrottumista ja sen luotin
pölyyttymisen järjestelmää; katselkaamme, mitenkä näiden kolmen kukan
kaikki elimet mehiläisen saapuessa asettuvat liikkeeseen niiden
koneiden tavoin, joita näkee kylämarkkinoilla ja jotka ponnahtavat
liikkeeseen, kun taitavan ampujan luoti osuu ampumataulun mustaan
pilkkaan.
Voisimme mennä vieläkin alemmas, ottaa puheeksi, kuten Ruskin "Ethics
of the Dust" (Tomun siveysoppi) nimisessä teoksessaan, kiteiden
tavat, luonteen ja juonet, niiden riidat, niiden menettelyn kun joku
vieras aine häiritsee niiden suunnitelmia, jotka ovat vanhempia kuin
kaikki, mitä mielikuvituksemme kykenee käsittämään; voisimme kertoa
millä tavoin ne suvaitsevat vihollista tai torjuvat vihollisen
luotaan. Voisimme mainita miten joskus heikompikin voittaa vahvemman,
niinkuin esim. tapahtuu kun kaikkivoipa kvartsi (ukonkivi)
kohteliaasti siirtyy vähäpätöisen ja viekkaan epidootin[15] tieltä ja
sallii sen nousta itseään ylemmäksi; toisia esimerkkejä ovat
vuorikristallin milloin kauhistuttava milloin loistava taistelu
raudan kanssa, muutaman läpikuultavan kappaleen säännöllinen,
tahraton suureneminen ja ehdoton puhtaus, se kun ennakolta torjuu
luotaan kaiken veljensä, toisen kiteen, sairaalloisen kasvamisen ja
ilmeisen siveettömyyden, tämä kun ottaa kaikki tahrat vastaan ja
väänteleikse kurjasti tyhjässä sijassa; voisimme viitata kiteiden
arpeutumisen ja ehjenemisen omituisiin ilmiöihin, joista Claude
Bernard puhuu, j.n.e. Mutta tässä mysteerio on meille liian vieras.
Pysykäämme kukissamme, jotka ovat. viimeiset oliot siinä elämässä,
jolla vielä on joitakuita yhdyssiteitä oman elämämme kanssa. Ei ole
enää kysymys hyönteisistä tai muista eläimistä, joilla me myönnämme
olevan järkiperäisen ja erikoisen tahdon, jonka avulla ne pysyvät
olemassa. Kasveilla me, syystä tai väärin, emme myönnä olevan
minkäänlaista tahtoa. Emme ainakaan voi niissä keksiä pienintäkään
niiden elimien merkkiä, joissa tahto, ymmärrys, toimen alote
tavallisesti syntyvät ja asustavat. Se, mikä niissä toimii niin
ihmeteltävällä tavalla, johtuu siis suorastaan siitä, jolle muulloin
annamme "Luonnon" nimen. Niissä ei enää yksilön äly, vaan itsetajuton
ja jakaumaton voima virittää ansoja toisille oman itsensä muodoille.
Teemmekö siitä sen johtopäätöksen, että nuo ansat ovat jotakin muuta
kuin pelkkiä satunnaisia, niinikään satunnaisen uudistumisen kautta
vakaantuneita ilmiöitä? Siihen ei meillä vielä ole oikeutta. Saattaa
sanoa, että, jollei noita ihmeellisiä elintoimien yhdistelmiä olisi
olemassa, nämä kasvit eivät olisi voineet pysyä elossa, vaan että
toiset, jotka eivät olisi olleet ristisiitoksen tarpeessa, olisivat
astuneet niiden sijalle; silloin ei kukaan olisi huomannut edellisten
olemattomuutta eikä maapallollamme aaltoileva elämä olisi meistä
silti tuntunut vähemmän käsittämättömältä, vähemmän moninaiselta eikä
vähemmän hämmästyttävältä.