Tapaamme tässä verekseltä korkeamman, mutta kenties epäviisaan,
asiain menoon sekaantuvan tahdon, joka vastustamattomasti taistelee
yksilöllisen elämän älykästä tahtoa vastaan. Sellainen sekaantuminen
asiain säännölliseen menoon on jotenkin tavallinen
hyönteismaailmassa. On mielenkiintoista sitä siinä tutkia. Koska tämä
hyönteisten maailma on väkirikkaampi ja monimutkaisempi kuin muut,
huomaa siinä usein selvemmin eräitä luonnon pyrkimyksiä ja havaitsee
äkkiarvaamatta luonnon kokeiluja, joita voisi luulla keskeneräisiksi.
Luonnolla on muun muassa voimakas yleinen pyrkimys, jonka se ilmaisee
kaikkialla--nimittäin jokaisen lajin parantaminen vahvimman voiton
kautta. Tavallisesti taistelu on hyvin järjestetty. Heikkoja uhrataan
suunnattomin joukoin, eikä tämä paljoa merkitse, kunhan vain
voittajan palkinto on tehokas ja varma. Mutta on tapauksia, jolloin
voisi luulla, ettei luonto ole vielä ehtinyt selvittämään
suunnitelmiansa, jolloin palkinto on mahdoton, jolloin voittajan
kohtalo on yhtä tuhoisa kuin voitetun. Ja, pysyäkseni mehiläisissä,
en tiedä mitään silmiinpistävämpää tässä suhteessa kuin _Sitaris
Colletis_'in toukkien vaiheet. Tulemme muuten huomaamaan, että monet
näiden vaiheiden yksityiskohdat eivät niin suuresti poikkea ihmisten
vaiheista kuin mitä voisi luulla. Nämä "trionguliinit" ovat erään
hyönteisen ensi asteen toukkia, joka elää loisena Colletis'illa,
erakkona asuvalla, tylppäkielisellä villimehiläisellä, joka rakentaa
pesänsä maanalaisiin käytäviin. Ne vaanivat mehiläistä näiden
käytävien suulla, ja luvultaan kolme, neljä, viisi ja usein
useampiakin ne tarttuvat sen karvoihin ja sijottuvat sen selkään. Jos
tällä hetkellä vahvojen taistelu heikkoja vastaan olisi käynnissä, ei
tästä olisi mitään sanottavaa, ja kaikki tapahtuisi yleisen
luonnonlain mukaisesti. Mutta syystä tai toisesta niiden vaisto ja
siis myös tunto käskee niitä pysymään rauhallisina niin kauan kun
ovat mehiläisen selässä. Sillä aikaa kun tämä lentelee kukissa,
valmistaa ja varustaa kennoja, ne odottavat kärsivällisesti
hetkeänsä.--Mutta niin pian kun muna on munittu, ne syöksyvät kaikki
sen päälle, ja viaton Colletis sulkee huolellisesti runsailla
ruokavaroilla varustetun kennon, aavistamatta, että se samalla siihen
sulkee sikiönsä surman.
Kun kenno on suljettu, alkaa heti välttämätön ja terveellinen
luonnollisen valinnan taistelu toukkien kesken tuosta ainoasta
munasta. Vahvin ja taitavin tarttuu vastustajaansa haarniskan
heikoimmasta kohdasta, kohottaa sen päänsä yläpuolelle ja pitää sitä
täten tuntikausia leuoissaan, kunnes se kuolee. Mutta taistelun
kestäessä toinen toukka joko yksin jääneenä tahi voitettuaan jo
vastustajansa on anastanut munan ja ryhtynyt sitä syömään. Edellisen
voittajan tulee silloin tehdä loppu tästä uudesta vihollisesta, mikä
on helppo tehtävä, sillä toukka, joka sammuttaa synnynnäistä
nälkäänsä, kiinnittyy niin itsepintaisesti munaan, ettei se
ajattelekaan puolustusta.
Vihdoin se on surmattuna, ja toinen on yksin tuon niin kallisarvoisen
ja kunniakkaasti voitetun munan ääressä. Se painaa ahnaasti päänsä
edeltäjänsä murtamaan aukkoon sekä ryhtyy pitkää ateriaa nauttimaan,
joka sen on muuttava täysin kehittyneeksi hyönteiseksi ja hankkiva
sille ne aseet, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi päästä ulos
kennosta, johon se on suljettuna. Mutta luonto, joka vaatii tämän
taistelun koetuksen, on toiselta puolen arvioinut voittajan palkinnon
niin niukan tarkasti, että yksi muna riittää tarkalleen yhden ainoan
toukan ravinnoksi; "siten--sanoo Mayet, jolta olemme lainanneet
kertomuksen näistä hämmästyttävistä pahan onnen tapahtumista,--
voittajaltamme puuttuu kaikki se ravintomäärä, jonka sen viimeinen
vihollinen on nauttinut ennen kuolemaansa, ja voimatta kestää
ensimäistä muodonvaihtoa se kuolee vuorostaan, riippuen munaa
ympäröivässä kalvossa tai lisäten kennon mesinesteeseen uponneiden
lukumäärää".