Palatkaamme, tehdäksemme selontekomme yksinkertaisemmaksi, siihen
kohtaan, johon keskeytimme kertomuksen kuningattaresta, jonka
mehiläiset sallivat surmata kehdoissa lepäävät sisarensa. Olen jo
maininnut, että ne usein asettuvat tätä surmantyötä vastaan,
silloinkin kun ne eivät näytä aikovan lähettää toista parvea. Usein
ne myös suvaitsevat sen, sillä saman mehiläistarhan eri pesien
valtiollinen henki on yhtä erilainen kuin saman maanosan eri kansojen
luonne. Mutta varmaa on, että ne suvaitsemalla sen tekevät itsensä
syypäiksi varomattomuuteen. Jos kuningatar joutuu hukkaan tai
eksyksiin häälennossaan, ei ole ketään sijaista, ja työmehiläistoukat
ovat liian pitkälle kehittyneitä voidakseen enää muuttua
kuningattariksi. Mutta oli miten oli: varomattomuus on tehty, ja
nuori esikoisemme on niinmuodoin kansan hengen tunnustamana ainoa
kuningatar. Kuitenkin hän on vielä neitseellinen, ja tullakseen
äitinsä veroiseksi, jonka sijalle hän on astunut, hänen täytyy
kohdata koiras ennenkuin hänen syntymästään on kulunut kaksikymmentä
päivää. Jos tämä kohtaus jostakin syystä myöhästyy, pysyy hän
auttamattomasti neitseenä. Siitä huolimatta hän, kuten olemme
havainneet, ei ole hedelmätön, vaikka onkin neitsyt. Tässä me
kohtaamme tuon suuren säännöttömyyden, luonnon varovaisuuskeinon tai
hämmästyttävän oikun, jota sanotaan partenogeniaksi ja joka on
tavallinen muutamilla hyönteisillä, joita mainittakoon lehtitäit,
Psyche-suku perhosten joukossa, Cyneps-suku kalvosiipisten lahkoa.
Neitsyt-kuningatar kykenee siis munimaan, ikäänkuin se olisi
hedelmöitetty, mutta kaikista munista, joita se munii, suuriin tai
pieniin kennoihin, syntyy ainoastaan koiraksia, ja koska koirakset
eivät milloinkaan tee työtä, koska ne elävät naaraiden
kustannuksella, koska ne eivät edes kokoo saalista omaksi
tarpeeksensa eivätkä voi pitää huolta elatuksestaan, seuraa tästä
muutaman viikon kuluttua ja viimeisten uupuneiden työmehiläisten
kuoltua siirtokunnan täydellinen häviö ja perikato. Neitseestä syntyy
tuhansia koiraksia, ja näissä koiraksissa on joka ainoassa oleva
miljoonittain noita spermatozoideja (siemenrihmasia), joista ei
yksikään ole voinut tunkeutua äidin elimistöön. Tavallaan tämä ei ole
hämmästyttävämpää kuin moni muu samanlaatuinen ilmiö, sillä kun
jonkun aikaa on syventynyt näihin kysymyksiin, varsinkin niihin,
jotka koskevat sikiytymistä, jolla alalla ihmeet ja yllätykset
kaikkialta kumpuavat esille paljoa runsaammin ja varsinkin paljoa
enemmän inhimillisistä muodoista poiketen kuin lapsuutemme
ihmeellisimmissä saduissa, hämmästyminen tulee niin tavalliseksi,
että pian kadotamme sen tietoisuuden. Mutta mainitsemani tosiseikka
on siitä huolimatta yhtä hämmästyttävä. Toiselta puolen, miten saada
selvyyttä luonnon tarkotuksesta, se kun täten suosii koiraksia, jotka
ovat niin tuhoisia, työtätekevien naaraiden kustannuksella, jotka
ovat niin tarpeellisia? Pelkääkö luonto että naarasten viisaus
neuvoisi niitä vähentämään liiaksi noiden tuhoisain, mutta kuitenkin
suvun ylläpitämiseksi välttämättömien loisien lukumäärää? Tapahtuuko
tässä liiallinen vastavaikutus sitä onnettomuutta vastaan, jota
hedelmätön kuningatar aiheuttaisi? Tuleeko tässä näkyviin yksi noita
liian väkivaltaisia ja sokeita varokeinoja, jotka eivät oivalla
paheen syytä, sivuuttavat päämaalinsa ja välttääkseen harmillista
vahinkoa sen sijaan aiheuttavat tuhoatuottavan vaurion?--
Todellisuudessa--mutta älkäämme unohtako, ettei tämä todellisuus ole
aivan samaa kuin luonnollinen, alkuperäinen todellisuus, sillä
synnyinmetsässä mehiläisten asumukset ovat varmaan olleet enemmän
hajallaan kuin ne nykyään ovat--todellisuudessa syy, jonka vuoksi
joku kuningatar jää hedelmöittymättä, ei ole koiraksien puutteessa,
jotka aina ovat sangen lukuisia ja tulevat etäisiltäkin seuduilta;
vaan pakkanen tai sade pidättävät sitä liian kauan pesässä; vielä
useammin tapahtuu, että epätäydelliset siivet estävät kuningatarta
kohoamasta siihen suureen lentoon, jota koiraksen elin vaatii. Yhtä
kaikki, luonto pitää innokkaasti huolta koirasten lisääntymisestä,
ottamatta huomioon näitä todellisempia syitä. Se rikkoo vielä
muitakin lakeja tuottaakseen koiraksia, ja toisinaan löytää
orpopesistä kaksi tahi kolme työmehiläistä, jotka on vallannut niin
kiihkeä halu ylläpitää sukua, että ne huolimatta surkastuneista
munasarjoistaan ponnistelevat kaikin voimin muniaksensa, näkevät
elimiensä kehittyvän hiukan tuon kiihtyneen aatteen voimasta, ja
siten todella voivat munia muutaman munan; mutta näistä munista,
kuten neitsyt-äidinkin munista, syntyy ainoastaan koiraksia.