VII

Kun nuori hallitsijatar täten on hävittänyt kehdot tai surmannut

kilpailijattarensa, niin kansa tunnustaa hänet valtiaakseen, eikä

hänellä ole, ollakseen todellisesti kuningatar ja tullakseen

kohdelluksi samalla tavoin kuin äitinsä, enää muuta jäljellä kuin

häälennon suorittaminen, sillä mehiläiset eivät hänestä juuri välitä

eivätkä hänelle osota suurtakaan kunnioitusta niin kauan kun hän

vielä on hedelmätön. Mutta usein hänen historiansa on

monimutkaisempi, ja työmehiläiset luopuvat harvoin toisen parveilun

toimeenpanosta.

Tässä tapauksessa, kuten edellisessäkin, hän lähestyy, saman himon

kiihottamana, kuninkaallisia kennoja, mutta sen sijaan, että siellä

tapaisi kuuliaisia palvelijoita ja rohkaisua, hän törmää lukuisaan ja

vihamieliseen vartiajoukkoon, joka sulkee häneltä tien. Vihasta

kiihtyneenä ja tuon piintyneen aatteensa johtamana hän tahtoo

väkivallalla raivata itselleen tien taikka kiertoteitä päästä

perille, mutta kohtaa kaikkialla etuvartioita, jotka valvovat

nukkuvien ruhtinattarien turvallisuutta. Hän on itsepintainen, hän

uudistaa hyökkäyksensä, hänet työnnetään takaisin yhä ankarammin,

vieläpä häntä pidellään pahoin, kunnes hän oivaltaa hämärästi, että

nuo pienet taipumattomat työmehiläiset edustavat lakia, jonka

rinnalla tuon toisen lain, joka häntä itseään elähyttää, tulee

väistyä.

Vihdoin hän poistuu kuljettaen tyydyttämätöntä raivoansa kennokakusta

toiseen ja kaiuttaen matkallaan tuota sotalaulua eli uhkaavaa

valitusta, jonka jokainen mehiläishoitaja tuntee ja joka muistuttaa

kaukaisen hopeatorven ääntä ja on niin valtava närkästyneessä

heikkoudessaan, että sen erottaa, varsinkin iltaisin, kolmen tai

neljän metrin matkan päässä huolellisimminkin suljetun pesän

kaksinkertaisten seinien läpi.

Tämä kuninkaallinen huuto vaikuttaa työmehiläisiin jonkunmoisella

taikavoimalla. Se vajottaa ne jonkunmoiseen kunnioittavaan kauhuun

tai huumaukseen, ja kun kuningatar kajahuttaa tämän huudon

puolustettavien kennojen läheisyydessä, ne vartiattaret, jotka niitä

ympäröivät ja häntä ahdistelevat, pysähtyvät äkkiä, painavat päänsä

alas ja odottavat liikkumattomina kunnes se on lakannut kaikumasta.

Luullaan muuten, että pääkallo-perhosen juuri sen kunnioituksen

vuoksi, minkä tämä sen matkima huuto herättää, onnistuu tunkeutua

pesään ja ahmia siellä hunajaa, ilman että mehiläiset ajattelevatkaan

sen ahdistamista.

Kolme tai neljä päivää läpeensä, toisinaan viisikin, tämä

närkästyksen valitushuuto liikkuu pesässä paikasta toiseen, vaatien

taisteluun suojeluksenalaisia kilpailijattaria. Sillävälin nämä

kehittyvät, tahtovat nekin vuorostaan nähdä päivän valon sekä alkavat

kalvaa kennojensa kansia. Paha sekasorto uhkaa yhteiskuntaa. Mutta

pesän henki on tehdessään päätöksensä ennakolta tietänyt kaikki sen

seuraukset, ja tarkat ohjeet saanut vartiosto tietää mitä tunti

tunnilta tulee tehdä ehkäistyn vaiston yllätysten torjumiseksi ja

kahden vastakkaisen voiman johtamiseksi oikeille perille. Ne tietävät

varsin hyvin, että, jos päivän valoon pyrkivien nuorten

kuningattarien onnistuisi päästä vapaiksi, ne joutuisivat vanhimman

sisarensa käsiin, joka jo on voittamaton ja joka ne surmaisi toisen

toisensa jälkeen. Sitä mukaa kuin joku vangituista kalvaa

sisäpuolelta vankityrmänsä portteja ohuemmiksi, peittävät

vartiattaret ne ulkopuolelta uudella vahakerroksella, ja kärsimätön

vanki ponnistelee itsepäisesti työssään, aavistamatta että se kalvaa

lumottua muuria, joka yhä syntyy uudelleen raunioistaan. Se kuulee

samalla aikaa kilpailijattarensa taisteluunvaatimukset, ja tuntien

elämänmääränsä ja kuninkaallisen velvollisuutensa ennenkuin se on

luonut katsettakaan ulkomaailman elämään, tietämättä edes mikä pesä

onkaan, se vastaa tähän huutoon urhollisesti vankilansa syvyydestä.

Mutta koska sen huudon täytyy tunkeutua hautakammion seinien läpi,

niin se on aivan toisenlainen, sulkeutunut, ontto, ja

mehiläishoitaja, joka illan tullen, päivän hälinän vaietessa kedoilla

ja tähtien hiljaisuuden kohotessa saapuu näiden ihmekaupunkien

sisäänkäytävää tarkastamaan, tuntee ja ymmärtää, mitä tuon

harhailevan neitsyen ja vangittujen neitsyiden vuoropuhe merkitsee.

Mehiläisten elämä · 第 72 / 116 题