Viikko on suunnilleen kulunut entisen kuningattaren lähdöstä.
Kennoissansa uinuvat ruhtinaalliset kotelot eivät kaikki ole
samanikäisiä, sillä mehiläisten etu vaatii, että kuningattaret
syntyvät sen mukaan kuin toinen, kolmas tai neljäskin parveilu
määrätään lähtemään pesästä. Jo muutamia tunteja ne ovat asteettain
ohentaneet kypsyneimmän kennon seiniä, ja pian nuori kuningatar, joka
samaan aikaan on sisältäpäin kalvanut pyöreätä kantta, näyttää
päänsä, tunkeutuu puolittain esille, ja paikalle rientävien
vartioiden avulla, jotka sitä harjaavat, puhdistavat, hyväilevät, se
irtaantuu vankilastaan ja astuu ensimäiset askeleensa kennokakulla.
Samoin kuin äsken syntyneet työmehiläiset sekin on kalpea ja
hoiperteleva, mutta kymmenkunnan minuutin kuluttua sen jalat
vahvistuvat, ja levottomana, tuntien ettei se ole yksin, että sen
täytyy vallottaa kuningaskuntansa, että kruununtavottelijoita piilee
jossakin, se kulkee edestakaisin vahamuureilla ja etsii
kilpailijoitansa. Tässä tilaisuudessa vaiston, pesän hengen tai
kokoontuneitten työmehiläisten viisaus ja salaperäiset ratkaisut
asettuvat auttavaisina väliin. Kun katseellaan seuraa näiden
tapauksien kulkua lasipesässä, on hämmästyttävintä se, ettei
milloinkaan huomaa vähintäkään epäröimistä, vähintäkään
erimielisyyttä. Ei tapaa pienintäkään eripuraisuuden tai neuvottelun
merkkiä. Ennalta olemassa oleva yksimielisyys vallitsee yksin, se se
on kaupungin ilmapiirinä, ja jokainen mehiläinen näyttää jo ennalta
tietävän muitten mehiläisten ajatukset. Kuitenkin tämä hetki on
tärkeimpiä niiden elämässä: se on hetki, joka todella määrää
kaupungin kohtalon. Niiden tulee valita kolmen tai neljän eri
päätöksen välillä, joilla on oleva kauaksi ulottuvia, aivan erilaisia
seurauksia, joita pieninkin seikka voi saattaa tuhoa tuottaviksi.
Niiden tulee sovittaa suvun lisäännyttämisen intohimo eli
synnynnäinen velvollisuus alkuperäisen sukukannan ja tämän vesojen
säilyttämisen kanssa. Toisinaan ne erehtyvät, ne lähettävät
perätysten lentoon kolme tai neljä parvea, jotka täydellisesti
riuduttavat emä-yhteiskunnan ja itse, ollen liian voimattomia
voidakseen kyllin nopeasti järjestyä uusiin oloihin, kuolevat talven
yllättäminä ilmanalamme vaikutuksesta, joka ei ole niiden synnyinmaan
ilmanalan kaltainen, josta mehiläiset kaikesta huolimatta ovat
säilyttäneet muiston. Ne joutuvat silloin niin sanotun
"parveilukuumeen" uhriksi, joka kuten tavallinen kuumekin on
jonkunmoinen elämän liian kiihkeä vastavaikutus, joka sivuuttaa
päämaalin, sulkee kiertokulun kehän ja päättyy kuolemaan.
V
Ei yksikään niistä päätöksistä, joita ne tulevat tekemään, ole
välttämättömyyden tyrkyttämä, eikä ihminen, jos hän pysyy pelkkänä
katselijana, voi ennalta aavistaa, minkä ne valitsevat. Mutta
todistuksena siitä, että tämä valinta on aina järkiperäisesti
harkittu, on se seikka, että ihminen voi siihen vaikuttaa, vieläpä
sen määrätä muuntelemalla joitakuita asianhaaroja, esimerkiksi
supistamalla tai laajentamalla sen tilan, minkä hän niille suo,
poistamalla hunajalla täytetyitä kakkuja ja asettamalla niiden sijaan
tyhjiä kakkuja, joissa on työmehiläiskennoja.
Pääasia ei siis ole, että ne tietävät, lähettävätkö heti toisen ja
kolmannen parven--siinähän ei olisi, jos niin saa sanoa, kuin sokea
ratkaisu, joka tottelisi suotuisan hetken oikkuja tai huimia
houkutuksia,--pääasia on, että ne heti ensi hetkessä ja
yksimielisesti ryhtyvät toimenpiteisiin, jotka sallivat niiden
lähettää toisen parven kolme tai neljä päivää ensimäisen
kuningattaren syntymisen jälkeen, ja kolmannen kolme päivää sen
jälkeen kun nuori kuningatar on lähtenyt lentoon toisen parven
etunenässä. Mahdotonta olisi kieltää, että tässä on edessämme
kokonainen järjestelmä, kokonainen sarja ennakkotoimenpiteitä, jotka
käsittävät melkoisen ajanjakson, etenkin jos sitä vertaa
mehiläiselämän lyhyyteen.