Entä mehiläiskuningatar, ketä hän tottelee? Ravintoa, joka hänelle
annetaan, sillä hän ei hanki itse ravintoaineitansa, vaan
vastaanottaa ruokansa niinkuin lapsi niiltä samoilta työmehiläisiltä,
joita hänen hedelmällisyytensä uuvuttaa. Ja tämä ravinto taas, jonka
työmehiläiset hänelle mittaavat, riippuu kukkien runsaudesta ja
saaliista, jonka kukkaskupujen luona vierailevat mehiläiset tuovat.--
Siinäkin, kuten kaikkialla tässä maailmassa, osa syyn ja vaikutuksien
kehästä piilee pimeydessä. Tässäkin, niinkuin kaikkialla, korkein
käsky tulee ulkoapäin tuntemattomalta voimalta, ja mehiläiset
tottelevat niinkuin mekin kohtalon pyörän nimetöntä hallitsijaa--
pyörän, joka ikuisessa kierrossaan musertaa ne tahdot, jotka panevat
sen liikkeelle.
Eräs henkilö, jolle äskettäin näytin tuon pyörän kiertokulun eräässä
lasipesässäni yhtä silminnähtävänä kuin valtapyörän liikkeet
kellossa, ja joka näki paljastettuna edessään kennokakkujen
äärettömän liikkeen, lastenhoitajain ikuisen, salaperäisen ja hullun
hyörinän hautomakammioiden ääressä, vahanvalmistajien muodostamat
elävät sillat ja tikapuut, kuningattaren valtaavat kiertomatkat,
joukon monilaatuisen ja lakkaamattoman toimeliaisuuden, säälimättömän
ja hyödyttömän ponnistuksen, työinnosta uupuneitten lähdön ja
paluun,--henkilö joka näki mitenkä unta tunnetaan ainoastaan
kehdossa, joita niitäkin jo vaanii huomispäivän työ, mitenkä
kuolemankin lepo on poistettu asumuksesta, joka ei suvaitse sairaita
eikä hautoja, henkilö joka näki kaiken tämän, käänsi, ensimäisen
hämmästyksen voitettuaan, pois katseensa, jossa saattoi lukea
jonkunmoista surunsekaista kauhua.
Pesässä näytellään itse asiassa, ensimäisen viehättävän vaikutuksen
takana, kauniitten päivien loistavien muistojen takana, jotka
täyttävät sen riemullaan ja muodostavat siitä kesän jalokivilippaan,
kiihkoisen hyörinän takana, joka sen liittää kesän kukkiin,
loriseviin puroihin, sinitaivaaseen, kaiken sen levolliseen
runsauteen, mikä edustaa kauneutta ja onnea,--kaiken tämän ulkonaisen
iloisuuden takana näytellään pesässä surullisimpia murhenäytelmiä
mitä nähdä voi. Me sokeat ihmiset, jotka katselemme kaikkea vain
himmentynein silmin, tiedämme varsin hyvin näitä viattomia
kuolemaantuomittuja katsellessamme, ettemme surkuttele ainoastaan
niitä, etteivät ne ole ainoat joita emme käsitä, vaan että meillä on
edessämme yksi sen suuren voiman surettavia ilmestysmuotoja, joka
meidätkin elähyttää ja tuhoaa. Niin, tämä on surullista, jos niin
tahtoo, samoin kuin kaikki on surullista luonnossa, jos sitä läheltä
tarkastaa. Näin on asian laita oleva, niin kauan kun emme tunne sen
salaisuutta, tai onko sillä mitään salaisuutta. Ja jos jonakuna
päivänä saamme tietää, ettei siinä olekaan mitään salaisuutta tai
että tämä salaisuus on kauhea, niin silloin syntyy kenties muita
velvollisuuksia, joilla ei vielä ole nimeäkään. Siihen asti
sallikaamme sydämemme toistaa, jos se niin haluaa: "Tämä on
surullista", mutta tyytyköön järkemme sanomaan samalla: "Näin se on."
Nykyinen velvollisuutemme on etsiä, eikö ole mitään näiden surkeiden
asiain takana, ja siksi emme saa kääntää katseitamme niistä pois,
vaan meidän tulee katsella niitä vakavasti ja tutkia niitä yhtä
hartaasti ja rohkeasti kuin jos ne olisivat iloja.--Oikeata on, että,
ennenkuin valitamme, ennenkuin tuomitsemme luontoa, asetamme sen
vastattavaksi kaikki kysymykset, joihin se voi vastata.