Jättäkäämme vihdoin kennojen yksitoikkoiset ylätasangot ja niiden
mittausopilliset hiekka-aavikot. Näemme alotetut kakut, jotka pian
ovat asuttaviksi kelpaavia. Huolimatta siitä, että äärettömän pieni
hiuke liittyy, ilman näkyvää toivoa, äärettömän pieneen, ja vaikka
silmämme, joka näkee niin vähän, katselee kaikkea tätä mitään
näkemättä, edistyy vahatyö, joka ei pysähdy päivin eikä öin,
erinomaisen nopeasti. Kärsimätön kuningatar on jo useamman kerran
ilmestynyt työpaikoille, jotka häämöttävät valkoisina pesän
hämärässä, ja nyt kun asuntojen ensimäiset rivit ovat valmiit, ottaa
hän ne haltuunsa yhdessä vartiojoukkonsa, neuvonantajiensa tai
palvelijoidensa kanssa, sillä vaikeata olisi sanoa, onko hän niiden
johtamana vai seuraamana, kunnioittamana vai vartioimana. Saavuttuaan
paikalle, jonka hän katsoo suotuisaksi tai jonka neuvonantajat
hänelle määräävät, hän köyristää selkänsä, kyyristyy ja pistää pitkän
käämimäisen takaruumiinsa pään johonkuhun neitsyelliseen kupposeen,
sillävälin kun kaikki nuo pienet tarkkaavaiset päät, saattojoukon
pienet päät suunnattoman suurine mustine silmineen sulkevat hänet
intohimoiseen piiriin, tukevat hänen jalkojansa, hyväilevät hänen
siipiään ja hivelevät häntä pitkillä herkkäliikkeisillä
tuntosarvillaan ikäänkuin häntä rohkaistakseen, jouduttaakseen ja
onnitellakseen.
Paikan, missä hän on, huomaa helposti tästä tähtikokardista eli
mieluummin tästä soikeasta rintasoljesta, jonka keskus-keltakivi hän
on ja joka muistuttaa jossakin määrin isoäitiemme käyttämiä mahtavia
rintasolkia. Koska tilaisuus siihen tarjoutuu, tahdon samalla
huomauttaa, että työmehiläiset eivät koskaan käänny selin
kuningattareen. Niinpian kun hän lähestyy jotakin ryhmää, niin kaikki
asettuvat niin, että ne poikkeuksetta kääntävät silmänsä ja
tuntosarvensa häntä kohti, ja kulkevat hänen edessään takaperin. Ne
osottavat täten kunnioitustaan tahi mieluummin huolenpitoansa, joka,
niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, kuitenkin on keskeymätön ja
aivan yleinen. Mutta palatkaamme ruhtinattareemme. Usein sen lievän
kouristuksen kestäessä, joka silminnähtävästi tapahtuu joka kerta kun
hän laskee munan, joku hänen tyttäristään syleilee häntä, ja
otsatusten, suu suuta vasten näyttää puhuvan hänelle hiljaa.
Kuningatar on jotenkin välinpitämätön näistä hieman hillittömistä
hellyydenosotuksista, ei hätäile, ei kiihdy, vaan antautuu kokonaan
elintehtävälleen, joka näyttää hänelle olevan pikemmin lemmen hekumaa
kuin vaivaa. Vihdoin jonkun hetken kuluttua hän nousee levollisesti,
siirtyy askeleen syrjään, kääntyy neljänneskerroksen ympäri ja,
ennenkuin painaa takaruumiinsa viereiseen kennoon, pistää siihen
päänsä saadaksensa varmuutta siitä, että kaikki siinä on täydessä
kunnossa ja ettei hän muni kahta kertaa samaan kennoon; sillävälin
kaksi tai kolme mehiläistä kiihottuneesta seurueesta syöksyy
vuoroonsa edelliseen kennoon katsoakseen, onko työ tehty, ja
ottaaksensa huolenpitoonsa tai asettaakseen sopivaan asemaan pienen
sinertävän munan, jonka kuningatar äsken on sinne muninut. Tästä
hetkestä alkaen ensimäisiin syyskylmiin asti kuningatar ei enään
herkeä toimestaan: hän munii ravintoa nauttiessaan ja nukkuu--jos
nukkumisesta voi puhua--muniessaan. Tästä alkaen hän edustaa
tulevaisuuden kuluttavaa voimaa, joka anastaa jokaisen sopen
mehiläisten yhteiskunnassa. Hän seuraa askel askeleelta surkuteltavia
työmehiläisiä, jotka riutuvat rakentaessaan kehtoja, joita hänen
hedelmällisyytensä vaatii. Täten ihminen voi seurata kahden
voimakkaan vaiston kilpailua, jonka käänteet jossakin määrin
valaisevat monta pesän ongelmaa, joskaan eivät niitä ratkaise.
Tapahtuu esimerkiksi, että työmehiläiset pääsevät hiukan edelle tässä
kilpailussa. Uskollisina tehtävälleen kelpo taloudenhoitajina, jotka
ajattelevat huonojenkin päivien varoja, ne kiirehtivät täyttämään
hunajalla kennot, jotka ne ovat voittaneet kilpailussa suvun
vaativaisuuden kanssa. Mutta kuningatar lähestyy, aineellisten etujen
täytyy väistyä luonnon aatteen tieltä, ja hätääntyneet työmehiläiset
siirtävät kiireimmiten pois vastukselliset aarteensa.
Tapahtuu myöskin, että ne ovat ehtineet kokonaista kakkua edemmäksi;
koskeivät silloin enää näe silmiensä edessä häntä, joka edustaa
niiden päivien sortovaltaa, joita ei kukaan niistä ole näkevä, ne
käyttävät ennätystään hyväkseen rakentaakseen niin pian kuin
mahdollista vyöhykkeen suuria koiraksen-kennoja, joiden rakennustapa
on paljoa helpompi ja nopeampi. Saavuttuaan tälle epämieluisalle
vyöhykkeelle kuningatar munii siihen vastahakoisesti muutamia munia,
kulkee vyöhykkeen halki ja saapuu reunalle uusia työmehiläiskennoja
vaatimaan. Työkansa tottelee, supistaa aste asteelta kennot, ja
kilpajuoksu alkaa uudelleen, siksi kun tuo kyllästymätön äiti,
hedelmällinen ja ihailtu vitsaus, saatetaan pesän ääriltä lähtökohdan
kennoihin, jotka äsken syntynyt uusi sukupolvi on sillävälin
jättänyt, lähteäksensä pian synnyinkotinsa hämäryydestä maailmaan,
lähiseutujen kukille, täyttääksensä leijailullaan auringon säteet ja
elähyttääksensä suotuisia hetkiä, uhrautuakseen vuoroonsa sen
sukupolven hyväksi, joka jo on sen seuraajana kehdoissa.