Pieni, vielä muodoton vahamöhkäle riippuu nyt holvin huipussa. Kun se
näyttää tulleen riittävän suureksi, nousee mehiläisrypäleestä toinen
mehiläinen, joka ulkomuodoltaan tuntuvasti eroaa edelläkävijöistä,
perustajista. Kun näkee tämän varman päättäväisyyden ja ympäröivien
mehiläisten huomaavaisuuden, voisi luulla, että se on jonkunmoinen
valistunut insinööri, joka silmänräpäyksessä piirtää tyhjyyteen
ensimäisen kennon paikan, josta sitten kaikkien muitten asema tulee
matemaattisesti riippumaan. Joka tapauksessa tämä mehiläinen kuuluu
veistotaiteilija- eli siselöitsijä-mehiläisten luokkaan, jotka eivät
valmista vahaa, vaan tyytyvät työhön käyttämään raaka-ainetta, jota
heille hankitaan. Se valitsee siis ensimäisen kennon paikan, kaivelee
hetkisen vahamöhkälettä, kooten kuopan ympärille kohoaville reunoille
sen vahan, jonka se ottaa sen pohjasta. Sitten se, samalla tavoin
kuin perustaja-mehiläisetkin olivat tehneet, jättää äkkiä tekemänsä
luonnoksen, kärsimättömästi odottava työmehiläinen asettuu sen
sijalle ja ryhtyy työhön, jonka kolmas on suorittava loppuun; ja
sillä välin toiset niiden ympärillä ryhtyvät vahaseinämän muuhun
pintaan ja vastakkaiseen puoleen, seuraten samaa keskeytyvän ja
jatketun työn suunnitelmaa. Näyttää siltä, kuin joku pesän peruslaki
siellä jakelisi työn kunniaa ja kuin kaiken työn täytyisi siellä olla
yhteinen ja nimetön, voidakseen olla täysin veljellinen.