Kokeita tehdessänne tulette myöskin huomaamaan, että ystävykset,
jotka näyttävät tottelevan hyvän onnen sanomaa, eivät aina lennä
yhdessä ja että usein on muutamien sekuntien väliaika, ennenkuin eri
tulokkaat saapuvat paikalle. Täytyy siis tähän ajatuksenvaihtoon
nähden asettaa itselleen sama kysymys, jonka sir John Lubbock on
ratkaissut muurahaisiin nähden.
Seuraavatko ne kumppanit, jotka saapuvat ensimäisen mehiläisen
löytämälle aarteelle, ainoastaan tämän mukana, vai voivatko ne löytää
sen itsestään ensimäisen mehiläisen kehottamina, tämän neuvojen ja
paikankuvauksen nojalla? Siinä on, kuten helposti voi ymmärtää,
järjen ulottuvaisuuteen ja työhön katsoen, suunnaton erotus.
Englantilaisen tutkijan on onnistunut monimutkaisen ja nerokkaan
koneiston, siltojen, käytävien, vesiojien ja nostosiltojen avulla
toteennäyttää, että muurahaiset sellaisissa tapauksissa
yksinkertaisesti seurasivat opasmuurahaisen jälkiä. Nämä kokeet
olivat mahdollisia muurahaisiin nähden, jotka voi pakottaa kulkemaan
mistä vain tahtoo, mutta mehiläiselle, jolla on siivet, kaikki tiet
ovat avoinna. Täytyisi siis keksiä joku muu keino. Seuraavassa esitän
käyttämäni keinon, joka ei tosin ole antanut ratkaisevia tuloksia,
mutta joka, paremmin järjestettynä ja suosiollisempien asianhaarain
vallitessa, johtaisi luullakseni tyydyttävän varmoihin tuloksiin.
Työhuoneeni maalla on ensimäisessä kerroksessa, jotenkin korkean
pohjakerroksen yläpuolella. Paitsi sinä aikana, jolloin lehmukset ja
kastanjapuut kukkivat, mehiläiset lensivät niin harvoin näin
korkealle, että jo viikon aikaa ennen koettani olin jättänyt
pöydälleni kennokakun, jonka kennot oli avattu, ilman että sen tuoksu
oli houkutellut ainoatakaan mehiläistä käymään sitä maistelemassa.
Otin silloin lasipesästä, joka oli pienen matkan päässä asunnostani,
italialaisen mehiläisen. Toin sen huoneeseeni, asetin sen
kennokakulle ja merkitsin sen värillä aterian kestäessä.
Ravittuna se lähti uudelleen lentoon, palasi pesään, ja seuraten sen
jälkiä näin sen rientävän joukon pinnalle, pistävän päänsä tyhjään
kammioon, tyhjentävän siihen hunajansa ja suoriutuvan uudelleen
matkalle. Väijyin sitä ja otin sen kiinni heti kun se ilmestyi
uudestaan pesän kynnykselle. Toistin kaksikymmentä kertaa saman
kokeen ottaen eri yksilöitä ja syrjäyttäen joka kerta
houkutusmehiläisen, jotteivät muut voineet sitä seurata. Voidakseni
tehdä tämän mukavammin olin asettanut pesän aukolle lasilaatikon,
jonka liikkuva lämsä jakoi kahteen osastoon. Jos merkitty mehiläinen
lensi pesästä yksin, vangitsin sen yksinkertaisesti, kuten olin
tehnyt ensimäisen suhteen, ja odotin huoneessani toisten mehiläisten
tuloa, joille tämä olisi voinut ilmottaa uutisen. Jos se lähti
pesästä yhden tahi kahden mehiläisen seurassa, pidätin sen vankina
toisessa laatikon osastossa, erottaen sen siten sen ystävistä, ja
merkittyäni nämä toisella värillä päästin ne vapauteen seuraten niitä
silmilläni. Ilmeistä on, että jos sanallinen tai magneettinen
tiedonanto olisi tapahtunut, joka olisi käsittänyt muun muassa
paikankertomuksen, tien löytämisen ohjeita y.m., olisi minun pitänyt
työhuoneessani kohdata jokunen määrä tällä tavoin opastettuja
mehiläisiä. Minun täytyy tunnustaa, että en nähnyt niitä kuin yhden
ainoan. Seurasiko tämä pesässä annetuita ohjeita, vai tuliko se
pelkästä sattumasta? Koe ei ollut riittävä, mutta asianhaarat eivät
sallineet minun sitä jatkaa. Vapautin johtomehiläiset, ja pian
suriseva joukko, jolle ne olivat tavallisen menettelytapansa mukaan
osottaneet tien aarteelle, vallotti minun työhuoneeni[8].
X
Päättämättä mitään tästä puutteellisesta kokeesta on meidän monen
muun omituisen piirteen perustuksella pakko otaksua, että mehiläisten
kesken on olemassa henkistä keskuusyhteyttä, joka ei rajotu
kieltämiseen tai myöntämiseen eikä niihin alkeellisiin suhteisiin,
joita ruumiinliike tai esimerkki määrää. Muun muassa voisi viitata
työn liikuttavaan sopusointuun pesässä, hämmästyttävään työnjakoon
sekä työn säännölliseen menoon. Olen esim. usein huomannut, että
aamulla merkitsemäni hunajankokoojat iltapäivällä--ellei kukkasia
ollut aivan erikoisen runsaasti--olivat muissa töissä,
hautomakammioita lämmittämässä tai tuulettamassa, taikkapa löysin ne
siitä joukosta, joka muodostaa nuo uinuvat salaperäiset ketjut,
joiden keskuudessa vahanvalmistajat ja-veistäjät tekevät työtään.
Olen niinikään huomannut, että ne työmehiläiset, joiden näin kokoovan
siitepölyä yhden tai kahden päivän kuluessa, eivät enää tuoneet sitä
seuraavana päivänä, vaan lähtivät yksinomaan hunajan hakuun, ja
päinvastoin.
Mitä työnjakoon tulee, voisi vielä mainita mitä kuuluisa ranskalainen
mehiläishoitaja Georges de Layens sanoo _mehiläisten jakautumiseksi
eri hunajaatuottavien kasvien osalle_. Joka päivä, heti
auringonnousun ensimäisinä kultaisina hetkinä ja aamuruskon
tiedustelijain palattua pesään, unesta heräävä kansa vastaanottaa
hyviä uutisia ulkomaailmasta: "Tänään kanavaa reunustavat lehmukset
kukkivat",--"valkoinen apila valaisee tiensyrjien ruohoa",--
"niittyjen mesikot ja salviat avaavat nuppunsa",--"liljat, resedat
ovat täynnä siitepölyä". Pian, täytyy järjestyä, ryhtyä
toimenpiteisiin, jakaa työ. Viisituhatta kaikkein vahvinta lentää
lehmuksiin saakka, kolmetuhatta nuorinta liitelee valkoapilaita
verottamaan. Nuo imivät eilen kukkien hunajaa, tänään ne,
lepuuttaakseen kieltänsä ja mesimahansa rauhasia, lähtevät poimimaan
resedan punaruskeata siitepölyä, toiset taas kokoovat isojen liljojen
keltaista siitepölyä, sillä saman mehiläisen ei milloinkaan näe
kokoovan tai sekottavan eriväristä tai erilaatuista siitepölyä; ja
tuon kauniin tuoksuvan jauhon järjestelmänmukainen lajitteleminen
aitoissa eri värivivahduksien ja syntyperän mukaan on pesän
mieliharrastuksia. Näin tuo kätketty henki jakaa käskynsä. Heti
työmehiläiset lähtevät pitkissä jonoissa, ja jokainen lentää suoraan
työhönsä. Mehiläisillä näyttää, sanoo Layens, olevan tarkat tiedot
seudusta ja kaikkien määrämatkan päässä pesästä kasvavien kasvien
suhteellisesta hunaja-arvosta ja etäisyydestä.
"Jos huolellisesti pitää silmällä hunajankokoojien eri matkasuuntia,
sekä jos yksityiskohtaisesti tarkastaa mehiläisten hunajankorjuuta
lähiseudun eri kukista, niin huomaa, että työmehiläiset jakaantuvat
eri kukkien osalle suhteellisesti kunkin lajin kasvien lukumäärän ja
samalla niiden hunajarikkauden mukaan. Ja vielä lisäksi, ne arvioivat
joka päivä paraimman mesinesteen arvon, jonka kulloinkin voivat koota
varastoihinsa.
"Jos esim. keväällä pajujen kukkimisen jälkeen, aikaan, jolloin ei
niityillä ole vielä ollenkaan kukkia, mehiläisillä ei ole muita
tulolähteitä kuin metsän ensimäiset kukat, näkee niiden innokkaasti
käyvän vuokkoja, imikkejä, kinsterejä (genista) ja orvokkeja
verottamassa. Jos muutaman päivän kuluttua kaali- tahi rapsipellot
alkavat kukkia verraten runsaasti, huomaa mehiläisten miltei
täydellisesti lakkaavan käymästä metsäkukkien luona, vaikka ne ovat
vielä kauniimmassa kukoistuksessaan, käydäksensä yksinomaan kaali- ja
rapsikukilla.
"Joka päivä ne täten määräävät jakautumisensa eri kasveihin nähden,
voidakseen siten koota paraimman hunajan pienimmässä mahdollisessa
ajassa.
"Voi siis väittää, että mehiläisten asumuskunta yhtä hyvin
korjuutöissään kuin pesän sisällä osaa järkiperäisesti jaella
työntekijäin lukumäärän, samalla kuin se toteuttaa työnjaon
periaatetta."