Mutta mitä se meitä koskee, lausunee joku, onko mehiläisillä enemmän
tahi vähemmän järkeä? Miksi punnitsemme niin huolellisesti noin
pientä, miltei näkymätöntä ainehiukkasta, ikäänkuin olisi kysymys
jostakin ihmenesteestä, josta ihmiskunnan kohtalo riippuisi?
Liiottelematta ollenkaan luulen, että mielenkiintomme siinä suhteessa
on hyvinkin ymmärrettävä. Löytäessämme ulkopuolelta omaa itseämme
järjen varman merkin, tunnemme miltei samaa liikutusta kuin Robinson
nähdessään ihmisjalan jäljen saarensa hiekkarannalla. Tuntuu kuin
olisimme vähemmän yksin, kuin luulimme olevamme. Koetellessamme saada
selkoa mehiläisen järjestä tutkimme itse asiassa niissä sitä, mikä
omassa olemuksessamme on kallisarvoisinta, hiukkasta sitä
ihmeteltävää ainetta, jolla on, kaikkialla missä se ilmenee, se
mahtava ominaisuus, että se voi muuttaa sokeat pakkovoimat,
järjestää, kaunistaa ja monistaa elämää ja hillitä hämmästyttävällä
tavalla kuoleman alituisesti uhkaavaa valtaa ja sitä säälimätöntä
isoa virtaa, joka syöksee melkein kaiken olemassa-olevan ikuiseen
tajuttomuuteen.
Jos me yksin omistaisimme ja ylläpitäisimme ainehiuketta tässä
erityisessä kukoistuksen eli kirkkauden tilassa, jota sanomme
järjeksi, olisi meillä oikeus pitää itseämme erioikeutettuina,
kuvailla mielessämme, että luonto on saavuttanut meissä jonkunmoisen
huippukohdan; mutta nytpä näemmekin kokonaisen jakson olentoja,
kalvosiipiset, joissa se on saavuttanut miltei samanlaisen
kehitysasteen. Tämä ei vielä ratkaise kenties mitään, mutta tällä
tosiseikalla on siitä huolimatta kunniasijansa niiden monien pienten
tosiseikkojen joukossa, jotka kukin osaltaan valaisevat asemaamme
tässä maailmassa. Tästä löydämme, yhdeltä näkökohdalta katsoen,
vastineen oman olemuksemme selittämättömimmälle kohdalle; tässä
näemme sarjan eriasteisia elämän muotoja, joita voimme hallita ja
tarkastella korkeammalta näkökohdalta kuin mitä meidän olisi
mahdollista saavuttaa voidaksemme silmällämme käsittää ihmiselämän
lakeja. Tässä me tapaamme ikäänkuin lyhennetyssä muodossa suuria ja
yksinkertaisia peruspiirteitä, joita emme milloinkaan omassa
suunnattomassa olopiirissämme saa tilaisuutta selvittää tai loppuun
saakka seurata. Siinä on henki ja aine, laji ja yksilö, kehitys ja
pysyväisyys, menneisyys ja tulevaisuus, elämä ja kuolema, kaikki
yhdistyneenä pieneen kappaleeseen, jonka voimme nostaa kädellämme ja
kokonaisuudessaan nähdä yhdellä silmäyksellä; ja syystä voimme kysyä,
onko kappaleiden voima ja laajuus ajassa ja paikassa yhtä suuressa
määrin, kuin luulemme, omiansa määräämään luonnon salaisen aatteen
ilmestysmuotoa,--aatteen, jota koetamme tavottaa mehiläispesän
pienestä historiasta, jossa muutama päivä on vuosisadan veroinen,
yhtä hyvin kuin ihmiskunnan suuresta historiasta, jossa kolme
sukupolvea runsaasti täyttää pitkän vuosisadan.