Jotta saisimme vielä selvemmän käsityksen niiden ymmärryksestä, olisi
meidän vielä tarkastettava, millä tavoin ne ilmottavat mieltänsä
toinen toiselleen. Ilmeistä on, että ne ymmärtävät toisiansa, eikä
niin lukuisa yhteiskunta, jonka työt ovat niin vaihtelevia ja niin
ihmeellisessä sopusoinnussa keskenään, voisi pysyä voimassa niin
monen tuhannen olennon pysyessä täydellisessä vaitiolossa ja
toisistaan henkisesti eristettyinä. Niillä siis täytyy olla kyky
ilmaista ajatuksensa tai tunteensa, joko äänteellistä sanastoa
käyttämällä taikka, mikä on luultavampaa, jonkunmoisen kosketuskielen
tai magneettisen havaitsemisen avulla, joka kenties vastaa meille
vielä aivan tuntemattomia aisteja tai aineen ominaisuuksia, ja tällä
havaitsemisella on kenties sijansa noissa salaperäisissä
tuntosarvissa, jotka tunnustelevat ja tajuavat pimeyttä, ja joissa
Cheshiren laskujen mukaan työmehiläisillä on kaksitoistatuhatta
tuntokarvasta ja viisituhatta haistionteloa. Mehiläiset eivät
ainoastaan voi vaihtaa ajatuksia tavallisista askareistaan, vaan
tavallisuudesta poikkeavallakin on yhtä hyvin nimensä ja sijansa
niiden kielessä; tämän näkee siitä, mitenkä uutinen, oli se hyvä tai
huono, tavallinen tai yliluonnollinen, leviää pesässä, niinkuin esim.
kuningattaren häviäminen tai paluu, kakun putoaminen, vihollisen
tulo, vieraan kuningattaren sisääntunkeutuminen, rosvojoukon
lähestyminen, aarteen löytäminen y.m. Jokaisessa sellaisessa
tapauksessa mehiläisten käytös ja surina on niin erilainen, niin
kuvaava, että tottunut mehiläishoitaja jotenkin helposti aavistaa,
mitä tapahtuu pesän varjossa kiihtyneen joukon keskuudessa. Jos
tahdotte vielä selvemmän todistuksen, niin tarkastakaa mehiläistä,
joka juuri on löytänyt muutaman ikkunalaudallenne tai pöytänne
kulmalle riputetun hunajapisaran. Ensinnä se ahmii hunajaa niin
ahnaasti, että te voitte aivan mukavasti, pelkäämättä että se siitä
häiriytyisi, maalipilkulla merkitä sen selän, mutta tämä ahmiminen on
vain näennäinen. Tämä hunaja ei mene varsinaiseen mahaan, siihen,
jota voisi sanoa sen persoonalliseksi mahaksi; se jää mesimahaan,
ensimäiseen mahaan, joka on niin sanoakseni koko yhteisön maha. Niin
pian kuin tämä säiliö on täynnä, mehiläinen poistuu, mutta ei suoraa
päätä, kevytmielisesti, kuten perhonen tai kärpänen tekisi.
Päinvastoin näette sen lentävän muutaman hetken taaksepäin häärien
tarkkaavaisena edestakaisin ikkuna-aukossa tai pöytänne ympärillä,
kasvot käännettyinä huoneeseen päin.
Se ottaa selvän paikasta ja kiinnittää tarkalleen mieleensä missä
aarre on. Sitten se lentää pesään, tyhjentää saaliinsa johonkin
varastokammioon, palatakseen kolmen tai neljän minuutin jälkeen
ottamaan uuden taakan tuolta kaitselmuksen varustamalta
ikkunalaudalta. Joka viides minuutti, niin kauan kuin hunajaa vielä
on, myöhäiseen iltaan, jos niin tarvitaan, keskeytymättä,
levähtämättä se täten tekee säännölliset matkat ikkunasta pesään ja
pesästä uudelleen ikkunalle.