Riittäköön tämä tästä asiasta; en pääsisi milloinkaan lopettamaan,
jos täytyisi luetella kaikki esimerkit. Lyhyesti kuvataksemme
kuningattaren osan ja aseman voimme sanoa, että hän on sen
yhteiskunnan sydän-orja, jonka järki häntä ympäröi. Hän on ainoa
hallitsija, mutta samalla kuninkaallinen palvelija, rakkauden
vangittu talteenottaja ja vastuunalainen edustaja. Kansa kunnioittaa
ja palvelee häntä unohtamatta kuitenkaan, ettei sen alistuminen
kohdistu kuningattaren persoonaan, vaan siihen elintehtävään, jota
hän täyttää, ja tulevaisuuteen, jota hän edustaa. Vaivoin voisi
löytää inhimillistä yhteiskuntaa, jonka peruskaava käsittäisi niin
suuren osan siitä mikä on meidän kiertotähtemme toivomusten esineenä:
tasavaltaa, jossa riippumattomuus on samalla kertaa täydellisempi ja
järkevämpi ja jossa alistuminen yleisonnen hyväksi on yleisempi ja
paremmin ymmärretty. Mutta ei myöskään löytäisi yhteiskuntaa, missä
uhraukset olisivat kovempia ja ehdottomampia. Älkää luulko, että minä
ihailen näitä uhrauksia samassa määrin kuin niiden tuloksia. Olisi
tietenkin toivottavaa, että nämä tulokset voitaisiin saavuttaa
vähemmällä kärsimyksellä, vähemmällä kieltäytymyksellä. Mutta jos
kerran periaate on päteväksi tunnustettu--ja kenties se on
välttämätön maapallomme perusajatuksen mukaan--niin sen toimeenpano
on ihmeteltävä. Olkoonpa inhimillinen totuus tässä kohden mikä
tahansa: mehiläispesässä elämää ei käsitetä enemmän tai vähemmän
miellyttävien tuntien sarjana, jonka hetkisistä ainoastaan ne, jotka
ovat elämän ylläpitämiseksi välttämättömästi tarpeelliset, saisi
tehdä synkiksi ja ikäviksi; sitä käsitetään suurena yhteisenä ja
ankarasti jaettuna velvollisuutena, joka kohdistuu maailman alusta
asti alati vain loittonevaan tulevaisuuteen. Jokainen luopuu tätä
velvollisuutta täyttäessään enemmästä kuin puolesta onnestaan ja
oikeudestaan. Kuningatar jättää hyvästi päivänvalon, kukkien tuoksun
ja vapauden, työmehiläiset luopuvat rakkaudesta, neljästä tahi
viidestä ikävuodesta ja äitiyden suloudesta. Kuningattaren aivot
kuihtuvat mitättömiksi suvun uudistamista palvelevien elimien
hyväksyjä työmehiläisellä juuri nämä elimet kuihtuvat ja niiden
kustannuksella kehittyy järki. Ei tehdä oikein, jos väitetään, ettei
tahdolla ole mitään osaa näissä uhrauksissa. Totta on, ettei
työmehiläinen voi muuttaa omaa kohtaloansa, mutta se määrää kaikkien
kotelojen kohtalon, jotka sitä ympäröivät ja ovat sen välillisiä
tyttäriä. Olemme nähneet, että jokainen työmehiläistoukka, jos sitä
ravittaisiin ja majotettaisiin kuninkaallisen elintavan mukaan, voisi
tulla kuningattareksi; ja samoin jokainen kuninkaallinen toukka
muuttuisi työmehiläiseksi, jos ravinto vaihdettaisiin ja kenno
supistettaisiin. Nämä ihmeelliset vaalit tapahtuvat joka päivä pesän
kultaisessa varjossa. Niitä ei toimiteta umpimähkään, vaan viisaus,
jonka syvää oikeudenmukaisuutta ja vakavuutta ihminen ainoastaan
saattaa väärinkäyttää, alinomaa valpas viisaus ne toimittaa tahi
purkaa, silmällä pitäen kaikkea, mikä tapahtuu niin hyvin
yhteiskunnan ulkopuolella kuin sen muurien sisällä. Jos äkkiä syntyy
odottamaton kukkien runsaus, jos kunnaat ja jokien rannat loistavat
uudesta sadosta, jos kuningatar on vanha ja hänen hedelmällisyytensä
heikentynyt, jos väestö lisääntyy ja pesä tuntuu ahtaalta, niin
näette kuninkaallisia kennoja rakennettavan. Nämä samat kennot
voidaan sittemmin hävittää, jos sattuu tulemaan kato tai jos pesää on
suurennettu. Niitä ylläpidetään usein niin kauan kuin nuori
kuningatar ei vielä ole suorittanut häälentoansa tai siinä onnistunut;
mutta ne hävitetään, kun kuningatar palaa lennosta pesään laahaten
perässään voitonlippuna hedelmöittymisensä epäämätöntä merkkiä. Missä
se sijaitsee, tuo viisaus, joka näin punnitsee nykyisyyttä ja
tulevaisuutta ja jolle se, mikä ei vielä ole näkyväistä, on
tärkeämpää kuin kaikki se, mikä on näkyvissä? Missä sillä on sijansa,
tuolla nimettömällä ymmärtäväisyydellä, joka hylkää ja valitsee,
ylentää ja alentaa, joka niin monesta työmehiläisestä voisi tehdä
yhtä monta kuningatarta ja joka niin monesta äidistä muodostaa
neitsytkansan? Olemme toisessa paikassa sanoneet, että se on "pesän
hengessä"; mutta mistä tulee meidän lopulta etsiä "pesän henkeä",
ellei juuri työmehiläisten yhteisöstä? Saadaksemme varmaa vakaumusta
siitä, että sillä todellakin on sijansa niiden yhteisössä, ei olisi
kenties ollut tarpeellista niin huolellisesti tarkastella
kuninkaallisen yhteiskunnan tapoja. Olisi kenties riittänyt, jos,
olisimme niinkuin Dujardin, Brandt, Girard, Vogel ja muut
hyönteistutkijat ovat tehneet, mikroskoopin alle asettaneet
kuningattaren hiukan tyhjän pääkuoren ja kuhnurien
kahdellakymmenelläkuudella tuhannella säteilevällä silmällä
varustetun komean pään, ja niiden viereen neitseellisen työmehiläisen
pienen, ruman, huolestuneen pään. Olisimme silloin nähneet, että
tässä pienessä päässä sijaitsevat pesän laajimpien ja älykkäimpien
aivojen monimutkaiset poimut. Vieläpä nämä aivot ovat kauneimmat,
monimutkaisimmat, hienoimmat, täydellisimmät, mitä koko luomakunnassa
on olemassa ihmisaivojen jälkeen, jos kohtakin toista laatua ja
toista rakennetta.[6] Tässäkin, kuten kaikkialla sen maailman
järjestyksessä, jonka me tunnemme, on valta, todellinen voima,
viisaus ja voitto siinä, missä aivot ovat. Tässäkin miltei näkymätön
hiuke tuota salaperäistä ainetta hallitsee ja järjestää aineen ja
osaa luoda itselleen pienen voitokkaan ja pysyvän paikan keskelle
tyhjyyden ja kuoleman suunnatonta ja liikkumatonta valtaa.