Olkoonpa miten hyvänsä, uskollisina arvelullemme, jolla on ainakin se
etu, että se mielessämme yhdistää muutamia tekoja, jotka
todellisuudessa silminnähtävästi ovat yhteydessä keskenään, väitämme,
että mehiläiset rakastavat kuningattaressaan paljon enemmän sukunsa
ikuista tulevaisuutta kuin kuningatarta itseään. Mehiläiset eivät
suinkaan ole turhan tunteellisia; ja kun joku niistä palaa työstä
niin pahasti haavottuneena, etteivät toiset arvele sen voivan enää
tehdä sanottavaa palvelusta, karkottavat ne sen armotta. Ja
kuitenkaan ei voi väittää niiden olevan aivan kykenemättömiä
tuntemaan jonkunmoista persoonallista kiintymystä emoansa kohtaan. Ne
tuntevat sen kaikkien muitten joukosta. Silloinkin kun se on vanha,
kurja ja rampa, eivät ovenvartiat milloinkaan salli tuntemattoman
kuningattaren tunkeutua pesään, olipa se sitten miten nuori, kaunis
ja hedelmällinen tahansa. Totta on, että tämä on niiden
järjestyksenhoidon tärkeimpiä perusaatteita, josta ei poiketa kuin
joskus suuren hunajasadon aikana, jonkun vieraan työmehiläisen
hyväksi, joka on runsaalla saaliilla varustettu.
Kun kuningatar on tullut kokonaan hedelmättömäksi, työmehiläiset
korvaavat sen kasvattamalla määrätyn joukon kuninkaantyttäriä. Mutta
mikä tulee vanhan kuningattaren kohtaloksi? Sitä ei tarkoilleen
tiedetä, mutta joskus on tapahtunut, että mehiläisviljelijät ovat
löytäneet pesän kennokakuilta muhkean kuningattaren ikänsä
kukoistuksessa ja aivan perältä, pimeästä sopesta vanhan
"hallitsijattaren", niinkuin sitä Normandiassa sanotaan,
näivettyneenä ja rampautuneena. Näyttää siltä, kuin ne tässä
tapauksessa olisivat ottaneet huolekseen suojella sitä loppuun asti
sen voimakkaan kilpailijattaren vihaa vastaan, joka ei haaveile muuta
kuin sen kuolemaa, sillä kuningattarien kesken vallitsee voittamaton
viha, joka saattaa ne syöksymään vimmattuun taisteluun niin pian kuin
niitä on kaksi saman katon alla. Tekisi mieli luulla, että ne täten
varaavat vanhemmalle jonkunmoisen vaatimattoman ja rauhallisen
tyyssijan, jossa se voisi päättää päivänsä syrjäisessä kaupungin
sopessa. Tässä kohtaamme taas yhden vahavaltakunnan tuhansista
arvotuksista, ja meillä on tilaisuus todeta vielä kerta, että
mehiläisten politiikka ja tavat eivät ensinkään ole kerran kaikkiaan
salliman säätämiä ja ahtaita sekä että ne noudattavat useita
monimutkaisempia vaikuttimia kuin ne, joita luulemme tuntevamme.