"Täytyy myöntää", sanoo jossakin paikassa Buffon, joka kantaa
jotenkin huvittavaa vihan kaunaa mehiläisiä vastaan, "täytyy myöntää,
että kun tarkastaa näitä kärpäsiä yksitellen, on niillä vähemmän älyä
kuin koiralla, apinalla ja enimmillä eläimillä. Täytyy myöntää, että
niissä on vähemmän oppivaisuutta, uskollisuutta, tunteellisuutta,
sanalla sanoen että niillä on vähemmän sielunominaisuuksia, jotka
vastaavat meidän inhimillisiä ominaisuuksiamme; tämän huomattuamme
myönnämme edelleen, että niiden näennäinen ymmärrys johtuu ainoastaan
niiden yhtyneestä joukosta; kuitenkaan ei tämä yhteiselämäkään
edellytä mitään järkeä, sillä ne eivät ole yhteen asettuneet
siveellisten näkökohtien vaikutuksesta, vaan niiden yhdessäolo
tapahtuu ilman minkäänlaista suostumusta niiden puolelta. Tämä
yhteiskunta on siis ainoastaan aineellinen ilmiö, luonnon pakosta
syntynyt, eikä perustu mihinkään itsetajuntaan, mihinkään
järjelliseen punnitsemiseen. Mehiläisemo synnyttää kymmenentuhatta
yksilöä samalla kertaa ja samassa paikassa; näitten kymmenentuhannen
yksilön on pakko, vaikkapa olisivat vielä tuhat kertaa tyhmempiä kuin
minä otaksun, järjestyä jollakin tavoin voidakseen ainoastaan pysyä
olemassa. Koska ne kaikki, toinen niin hyvin kuin toinenkin, toimivat
yhtä suurella voimalla, niin ne tulevat pian, vaikka olisivatkin
alussa vahingoittaneet toinen toistansa, juuri vahingoittamalla
toisiansa niin pitkälle, että vahingoittavat toisiaan niin vähän kuin
mahdollista, toisin sanoen että auttavat molemminpuolisesti
toisiansa. Täten näyttää siltä, kuin ne ymmärtäisivät toisiansa ja
pyrkisivät yhteisvoimin samaa tarkotusperää kohti. Se, joka niitä
silmällä pitää, omistaa niille pian näkökannat ja ymmärryksen, joita
niillä ei ole, hän tahtoo löytää järjellisen syyn joka tekoon,
jokaisella liikkeellä on pian sisällinen vaikuttimensa, ja kaikesta
tästä johtuu käsitys mehiläisten lukemattomista ihmeellisistä tai
vallan eriskummallisista ajatustoiminnoista. Sillä nämä
kymmenentuhatta yksilöä, jotka kaikki ovat syntyneet samalla kertaa,
jotka ovat asuneet yhdessä, jotka ovat läpikäyneet muodonvaihdoksen
miltei samaan aikaan, eivät voi muuta kuin tehdä kaikki samaa ja, jos
niillä on hiukankin järkeä, mukautua samoihin tapoihin, sopeutua
yhteen, viihtyä yhdessä, pitää huolta asunnostaan, palata siihen
siitä poistuttuaan j.n.e., ja siitä johtuu sitten rakennustaide,
geometria, järjestys, ennakkolaskelmat, isänmaanrakkaus, yhteiskunta,
sanalla sanoen kaikki tyynni perustuen, niinkuin huomaamme, vain
tarkastajan ihailuun."
Siinäpä aivan päinvastainen tapa selittää mehiläisiämme. Se saattaa
alussa näyttää luonnollisemmalta, mutta eikö tämä itse asiassa johdu
siitä yksinkertaisesta syystä, ettei se selitä juuri mitään? Jätän
sikseen tämän lausunnon tosiasialliset erehdykset. Mutta eikö se,
että näin, vahingoittamalla toisiaan niin vähän kuin mahdollista,
mukaudutaan yhteiselämän välttämättömyyksiin, eikö se edellytä
jonkunmoista ymmärrystä, joka meistä on näyttävä sitä
merkillisemmältä, mitä lähemmin tutkimme millä tavoin nämä
kymmenentuhatta yksilöä välttävät toistensa vahingoittamista ja siten
lopulta tulevat auttaneeksi toinen toistansa? Eikö tämä ole juuri
meidän omaa historiaamme, ja eikö kaikki se, minkä tuo vanha ärtyisä
luonnontutkija sanoo, tarkalleen sovellu jokaiseen inhimilliseen
yhteiskuntaan? Viisaudellamme, hyveillämme, valtiotaidollamme, noilla
välttämättömyyden katkerilla hedelmillä, joita oma mielikuvituksemme
on kullannut, niillä ei ole muuta tarkotusperää kuin kääntää
hyödyksemme itsekkyyttämme ja suunnata yhteiseksi hyväksemme jokaisen
yksilön luonnostansa vahingollinen toimeliaisuus. Ja vielä edelleen,
jos tahtoo, ettei mehiläisillä ole ainoatakaan niistä ajatuksista,
ainoatakaan niistä tunteista, joita niillä meidän mielestämme on,
niin eikö meille ole yhdentekevää mihin hämmästyksemme kohdistuu? Jos
katsomme varomattomaksi ihailla mehiläisiä, niin ihailumme on
kohdistuva luontoon; joka tapauksessa tulee hetki, jolloin meiltä ei
enää voida ihailuamme riistää, emmekä menetä mitään sen tähden, että
olemme viivähtäneet ja odottaneet.