Joku huomauttaa kenties, että nämä ovat jotenkin uskallettuja ja
liian inhimillisiä arveluja, ettei mehiläisillä luultavasti ole
mitään senlaatuista aatetta ja että tulevaisuuskäsite, suvun rakkaus
ja monet muut käsitteet, jotka otaksumme niillä olevan, ovat
todellisuudessa ainoastaan elämisen vietin, kärsimyksen- ja
kuolemanpelon sekä nautinnonhimon eri muotoja. Olkoon menneeksi;
kaikki tämä on, jos niin tahdotaan, vain puhetapa, siksi en myöskään
kiinnitä siihen suurta huomiota. Ainoa varma seikka tässä, niinkuin
se ylimalkaan onkin ainoa varma seikka kaikessa, minkä tiedämme, on
se, että sellaisten ja sellaisten asianhaarain vallitessa mehiläiset
käyttäytyvät sillä ja sillä tavoin kuningatartaan kohtaan. Kaikki muu
on hämärää salaisuutta, jonka suhteen voi tehdä ainoastaan enemmän
tai vähemmän hyväksyttäviä, enemmän tai vähemmän älykkäitä otaksumia.
Mutta jos puhuisimme ihmisistä niinkuin kenties olisi viisasta puhua
mehiläisistä, olisikohan meillä silloin oikeus sanoa niistä paljon
enempää? Mekin tottelemme ainoastaan välttämättömyyksiä, nautinnon
houkuttelua tai kärsimyksen kauhua, ja sillä, jota sanomme
järjeksemme, on sama alkujuuri ja sama tehtävä kuin sillä, jota
nimitämme eläinten vaistoksi. Suoritamme muutamia tekoja, joitten
vaikutukset luulemme tietävämme, alistumme toisiin, joitten syyn
luulemme käsittävämme paremmin kuin ne sen käsittävät, mutta paitsi
sitä, ettei tämä otaksuminen perustu mihinkään järkähtämättömään
perustukseen, ovat nämä teot pieniä ja harvinaisia verrattuina
toisten tekojen suunnattomaan joukkoon; ja kaikki, tunnetuimmat ja
tuntemattomimmat, pienimmät ja suurenmoisimmat, lähimmät ja
kaukaisimmat, tapahtuvat pimeän yön syvyydessä, jossa me luultavasti
olemme jotensakin yhtä sokeita, kuin otaksumme mehiläisten olevan.