Huomattuaan tämän niin järkähtämättömän alttiiksiantaumisen on
ihminen voinut kääntää omaksi hyödykseen siitä virtaavan tahi siihen
kätkeytyvän ihmeteltävän valtiollisen ymmärryksen, työinnon,
kestävyyden, ylevämielisyyden ja intohimoisen rakkauden
tulevaisuuteen. Sen kautta juuri hänen on onnistunut muutama vuosi
sitten kesyttää jossakin määrin arat amatsonit niiden sitä
tietämättä, sillä ne eivät taivu mihinkään vieraaseen valtaan, ja
tiedottomassa orjuudessaankin ne palvelevat ainoastaan omia
lakejansa, jotka ihminen on ottanut palvelukseensa. Hän saattaa
luulla, että pitäessään kuningatarta vallassaan hänellä on kädessään
pesän sielu ja kohtalo. Siitä riippuen, millä tavoin hän sitä
käyttää, millä tavoin hän niin sanoakseni leikkii sillä, hän
esimerkiksi saapi aikaan ja monistaa parveilun, estää sen tai
supistaa sitä, yhdistää tai hajottaa asumuskunnat, johtaa
kuningaskuntien siirtymisen muualle. Kuningatar on itse asiassa vain
jonkunmoinen elävä symboli, joka niinkuin kaikki symbolit edustaa
hämärämpää ja laajempaa perusvoimaa, joka mehiläishoitajan tulee
ottaa huomioon, ellei hän tahdo joutua monelle vastukselle alttiiksi.
Muuten mehiläiset eivät erehdy sen suhteen eivätkä tätä näkyväistä ja
katoavaista kuningatarta nähdessään kadota näkyvistään todellista,
aineetonta, pysyväistä haltiatartansa, joka on niiden olemassaolon
ainoa aate. Onko niillä tämän aatteen tietoisuutta vai ei, se on
meille tärkeätä ainoastaan siinä tapauksessa, että tahdomme
erikoisemmin ihailla mehiläisiä, joilla on tämä aate, tai luontoa,
joka sen on niihin istuttanut. Olkoonpa sillä sijansa missä tahansa,
noissa pienissä, heikoissa ruumiissa vaiko tuossa suuressa
tuntemattomassa ruumiissa, joka tapauksessa se ansaitsee huomiotamme.
Ja ohimennen sanottuna, ellemme antaisi ihailumme riippua niin
monista paikkaa ja alkuperää koskevista seikoista, emme niin usein
menettäisi tilaisuutta avata kummastellen silmiämme; eikä mikään ole
terveellisempää kuin avata ne juuri siten.