Mutta todellinen lähdön merkki on vielä antamatta. Pesässä vallitsee
käsittämätön levottomuus ja epäjärjestys, jonka tarkotusta ei voi
ymmärtää. Tavallisina aikoina mehiläiset pesään tultuaan unohtavat,
että niillä on siivet, ja jokainen pysytteleikse miltei
liikkumattomana, mutta ei suinkaan toimettomana kennokakuilla, sillä
paikalla, jonka työn laatu sille määrää. Nyt ne hurmaantuneina
liikkuvat taajoissa piireissä, ylös alas pystysuoria seiniä pitkin
muodostaen siten ikäänkuin taikinan, jota näkymätön käsi hämmentää.
Lämpö pesän sisällä nousee nopeasti, siihen määrään toisinaan, että
rakennuksien vaha pehmenee ja menettää muotonsa. Kuningatar, joka ei
tavallisesti milloinkaan jätä pesän keskellä sijaitsevia
kennokakkuja, liikkuu levottomana läähättäen riehuvan, kehässä
pyörivän joukon pintaa myöten. Tekeekö se näin lähtöä jouduttaaksensa
vai sitä viivyttääksensä? Käskeekö se vai rukoileeko se? Edistääkö se
tätä ihmeteltävää kiihkoa vai onko se itse sen alaisena? Näyttää
jotenkin selvältä, siitä päättäen, mitä yleensä tiedämme mehiläisen
psykologiasta, että parveilu aina tapahtuu vastoin vanhan
kuningattaren tahtoa. Askeettisten työmehiläisten silmissä, jotka
ovat sen tyttäriä, kuningatar on itse asiassa rakkauden välikappale,
välttämätön ja pyhä, mutta samalla hieman itsetiedoton ja usein
lapsellinen. Ne kohtelevatkin häntä, senvuoksi holhouksenalaisena
äitinä. Ne tuntevat häntä kohtaan rajatonta ja sankarillista
kunnioitusta ja hellyyttä. Häntä varten erotetaan puhtain,
erityisesti valmistettu ja miltei kokonaan sulattavaksi kelpaava
hunaja. Hänellä on, kuten Plinius sanoo, seuranaan henkivartioita eli
liktoreja, jotka häntä valvovat yöt ja päivät, huojentavat hänen
äidinvaivojansa, valmistelevat kammioita, joihin hänen tulee munia,
hellivät, hyväilevät, ravitsevat, puhdistavat häntä, vieläpä syövät
hänen ulostuksensa. Jos vähinkin onnettomuus häntä kohtaa, leviää
uutinen siitä toisesta toiseen, ja kansa tungeskelee ja valittelee.
Jos kuningatar poistetaan pesästä eivätkä mehiläiset voi toivoa
sijaista, joko senvuoksi, ettei kuningatar ole jättänyt jälkeensä
kuninkuuteen määrättyjä jälkeläisiä, tahi senvuoksi, ettei ole
työmehiläistoukkia, jotka ovat vähemmän kuin kolmen päivän vanhoja
(sillä jokainen kolmea päivää nuorempi työmehiläistoukka voidaan
erityisellä ravinnolla kehittää kuninkaalliseksi koteloksi,--se on se
mehiläispesän suuri kansanvaltainen periaate, mikä tasottaa
äidillisestä ennakkomääräyksestä johtuvat etuoikeudet),--jos
tällaisten olosuhteiden vallitessa ottaa kiinni kuningattaren,
vangitsee sen sekä vie sen pois sen asunnosta, niin lakkaa työ miltei
kaikkialla, niin pian kuin sen häviäminen on tullut tunnetuksi;
toisinaan kuluu kaksi, kolme tuntia, ennenkuin tieto on kaikkialle
levinnyt, niin suuri on kaupunki. Pienokaiset hylätään, osa
asukkaista harhailee sinne tänne äitinsä haussa, toinen osa lentää
pesästä ulos sitä etsimään, kennokakkujen rakentamisessa
työskentelevien työmehiläisten yhtäjaksoiset sarjat särkyvät ja
hajoavat, hunajankokoojat eivät enää lennä kukasta kukkaan,
ovenvartiat jättävät paikkansa, ja vieraat rosvojoukot, kaikki
hunaja-loiset, jotka alituisesti väijyvät helposti saatavaa saalista,
tulevat ja menevät kenenkään ajattelematta vaivoin koottujen
aarteiden puolustamista. Vähitellen kaupunki köyhtyy, sen väkiluku
vähenee, ja rohkeutensa menettäneet asukkaat kuolevat pian suruun ja
kurjuuteen, huolimatta siitä, että kesän kaikki kukat puhkeavat
niiden silmien edessä.
Mutta jos antaa niille takaisin kuningattarensa, ennenkuin tämän
häviäminen on tullut lopulliseksi, auttamattomaksi tosiasiaksi,
ennenkuin siveellinen rappeutuminen on tunkeutunut liian syvälle
(mehiläiset ovat näet ihmisten kaltaisia siihen nähden, että
pitkällinen onnettomuus ja epätoivo lopulta murtaa niiden ymmärryksen
ja turmelee niiden luonteen)--jos niille antaa kuningattaren
takaisin muutaman tunnin kuluttua, on tämän vastaanotto mitä
omituisin ja liikuttavin. Kaikki tunkeutuvat hänen ympärilleen,
kokoontuvat ryhmiin, kiipeävät toinen toisensa ylitse, hyväilevät
häntä ohimennessään pitkillä tuntosarvillaan, joissa on niin monta
vielä selittämätöntä elintä, tarjoovat sille hunajaa sekä saattavat
sen meluten kuninkaallisiin huoneisiin saakka. Heti järjestys palaa
entiselleen, työ alkaa uudelleen niin hyvin sisimmissä kennokakuissa,
joissa munakammiot ovat, kuin etäisimmissä haaraosastoissa, joihin
liika sato ladotaan, hunajankokoojat lähtevät pesästä mustina jonoina
ja lentävät sisään joskus vähemmän kuin kolmen minuutin kuluttua
hunaja- ja siitepölytaakkoineen, rosvot ja loiset karkotetaan tahi
surmataan, kadut lakaistaan, ja pesässä kaikuu nyt vienona ja
yksitoikkoisena tuo onnellinen ja niin erikoinen laulu, joka on
kuninkaallisen läsnäolon kodikas laulu.