Ja kuitenkin näyttää vetovoima vastustamattomalta. Tämä on jumalan
säätämän, kenties tiedottoman uhrautumisen korkein huumaus, hunajan
juhla, suvun ja tulevaisuuden voitto. Se on ilon, unohduksen ja
mielettömyyden ainoa päivä, se on mehiläisten ainoa sunnuntai. Se on
myöskin, kuten näyttää, ainoa päivä, jolloin ne syövät nälkäänsä ja
jolloin saavat täysin tuntea kokoomainsa aarteiden sulouden. Ne
näyttävät vapautetuilta vangeilta, jotka äkkiä on siirretty
ylellisyyden ja virkistyksen maahan. Ne riemuitsevat, ne eivät voi
enää hillitä itseänsä. Nämä olennot, jotka eivät milloinkaan tee
huolimatonta tai hyödytöntä liikettäkään, lentelevät nyt
edestakaisin, ulos ja sisään ja uudelleen ulos sisariansa
kiihottamaan, katsomaan, onko kuningatar valmis,--vaimentamaan
odotuksensa kiihkoa. Ne lentävät paljon korkeammalle kuin tavallista
sekä saattavat ylt'ympäri pesää suurten puitten lehvät väräjämään.
Niillä ei ole enää pelkoa eikä huolta. Ne eivät ole enää arkoja,
hapuilevia, epäluuloisia, ärtyisiä, taistelunhaluisia,
voittamattomia. Ihminen, tuo salaperäinen isäntä, jota ne eivät
milloinkaan opi tuntemaan ja jonka onnistuu ne kesyttää ainoastaan
itse mukautumalla kaikkiin niiden työtapoihin, kunnioittamalla
kaikkia niiden lakeja, seuraamalla askel askeleelta sitä uraa, jonka
niiden alati huomispäivän onnea kohti tähdätty, hämmentymätön,
oikealta tieltä käännyttämätön järki viittoo,--ihminen voi lähestyä
niitä, voi repiä rikki sen kullankarvaisen ja lämpimän hunnun, jonka
surisevat parvet kutovat hänen ympärilleen, ottaa ne käteensä, poimia
ne viinirypäleen tavoin: ne ovat yhtä lempeitä, yhtä vaarattomia kuin
parvi sudenkorentoja tahi yöperhosia; onnellisina, omistamatta enää
mitään, luottaen tulevaisuuteen, kunhan ei niitä vain erota niiden
kuningattaresta, joka kohdussaan kantaa tätä tulevaisuutta, ne sinä
päivänä alistuvat kaikkeen eivätkä loukkaa ketään.