Pesässä valmistaudutaan siis parveiluun,--tuo suuri uhri suvun
vaateliaille jumalille on tehtävä. "Hengen" käskyä noudattaen, joka
meistä tuntuu sangen selittämättömältä, se kun on suoraan
ristiriidassa sukumme kaikkien vaistojen ja tunteiden kanssa, lähtee
kuusi-, seitsemänkymmentä tuhatta mehiläistä niistä kahdeksasta-,
yhdeksästäkymmenestä tuhannesta, jotka koko kansan muodostavat,
määrättynä hetkenä synnyinkaupungistansa. Ne eivät lähde minään
tuskan puuskan hetkenä, ne eivät pakene äkillisestä pelokkaasta
päätöksestä nälänhädän, sodan tai kulkutautien ahdistamasta ja
hävittämästä isänmaasta. Ei, kauan ne ovat maanpakoansa miettineet,
kärsivällisesti ovat odottaneet suotuisaa hetkeä. Jos pesä on köyhä,
jos kuninkaallista perhettä kohdanneet onnettomuudet, epäsuotuisat
säät tai ryöstöt ovat sitä etsiskelleet, ne eivät sitä hylkää. Ne
jättävät sen vasta kun se on onnensa kukkuloilla, kun kevään uutteran
työn jälkeen tuo suunnaton satakaksikymmentä tuhatta hyvin
järjestettyä kammiota sisältävä vahalinna on tulvillaan tuoretta
hunajaa ja häivehtivää siitepölyä, jota sanotaan "mehiläis-leiväksi"
ja käytetään toukkien ja koteloiden ravinnoksi.
Ei milloinkaan pesä ole ollut niin kaunis, kuin tämän sankarillisen
kieltäytymisen aattoiltana. Silloin on sillä täydellisen ylellisyyden
ja riemun verraton hetki, eloisa, kuumeinen, mutta samalla ylevän
suruton. Koettakaamme kuvailla sitä mielessämme,--en tahdo sanoa
sillä tavoin kuin mehiläiset kaiken tämän käsittävät, sillä emme voi
kuvitellakaan, millä tenhoisalla tavalla ilmiöt ja tapaukset
kuvastuvat niiden kummallakin puolen päätä olevien verkkosilmien
kuuteen tai seitsemääntuhanteen särmään ja otsan kolmenkertaiseen
kyklooppisilmään,--vaan sellaisena kuin me sen käsittäisimme, jos
olisimme niiden kokoiset.
Holvikuvusta, joka on vielä suurempi kuin Rooman Pietarinkirkon kupu,
kulkee pesän pohjaan lukuisia pystysuoria ja yhdensuuntaisia,
ikäänkuin pimeydestä ja tyhjyydestä riippuvia, vahasta muovailtuja
jättiläismuureja, geometrisiä laitteita, joita ei voisi--kaikki
suhteet säilyttäen--tarkkuuteen, rakenteen uskaliaisuuteen ja
suunnattomaan suuruuteen nähden verrata mihinkään inhimilliseen
rakennustuotteeseen.
Jokaisessa näistä muureista, joiden aine vielä on aivan uuden
uutukaista, neitsyellisen puhdasta, hopeankarvaista, tahratonta ja
tuoksuavaa, on tuhansia kammioita ja niin paljon ravintoainetta, että
se riittää koko kansaa viikkomäärät ravitsemaan. Tuossa loistaa
punaisia, keltaisia, sinipunervia ja mustia siitepölytäpliä, kaikkien
kevään kukkien lemmenvoimaa, jota on koottu läpikuultaviin soluihin.
Ylt'ympärillä, pitkinä, komeina, jäykkiä, liikkumattomia laskoksia
muodostavina kultaverhoina, on huhtikuun hunaja, kaikkein kirkkain ja
tuoksuavin, kahdessakymmenessätuhannessa suljetussa säiliössään,
joiden sinetti murretaan auki ainoastaan suurimman hädän aikana.
Ylempänä kypsyy toukokuun hunaja vielä avoinna olevissa astioissaan,
joitten reunoilla valppaat joukot pitävät huolta keskeymättömästä
ilmanvaihdosta. Pesän keskellä, sen lämpimimmässä osassa, kaukana
valosta, jonka timanttisäteet tunkeutuvat sisään yhdestä ainoasta
aukosta, uinailee eloon herätäkseen tulevaisuus. Tämä on sikiöiden
kuninkaallinen alue, joka on varattu kuningattarelle ja hänen
seuranaisilleen. Siellä on suunnilleen kymmenentuhatta kammiota munia
varten, viisitoista-, kuusitoistatuhatta huonetta toukille ja
neljäkymmentätuhatta taloa, joissa asuu vahankalpeita, tuhansien
lastenpiikain hoitamia koteloita.[4] Näitten kehien kaikkein
pyhimmässä näemme vihdoin kolme, neljä, kuusi tai kaksitoista
verrattain laajaa, umpinaista linnaa, joissa nuoret ruhtinattaret,
jonkunmoiseen käärinliinaan verhottuina, kalpeina ja liikkumattomina,
pimeydessä elätettyinä odottavat hetkeänsä.