Missä ilmenee "pesän henki" ja kenessä se ruumiillistuu? Se ei ole
linnun erityisen vaiston kaltainen, joka saattaa sen rakentamaan
taidokkaasti pesänsä sekä etsimään toisia taivaanääriä muuttoajan
lähestyessä. Se ei myöskään ole mikään lajin koneellinen tottumus,
siten että laji vain sokeasti tahtoo elää ja että se törmää
sattumuksen kaikkia kulmia vastaan, niin pian kuin odottamaton
asianhaara rikkoo ilmiöiden tavallisen sarjan. Päinvastoin se seuraa
askel askeleelta kaikkivaltiasten asianhaarojen vaihtelevaa kulkua
älykkäänä ja neuvokkaana orjana, joka saattaa hyväkseen kääntää
herransa arveluttavimmatkin käskyt.
Se hallitsee ja vallitsee säälimättä, mutta tunnollisesti ja
ikäänkuin jonkun suuren velvotuksen alaisena, kokonaisen siivekkään
kansan rikkauksia, onnea, vapautta ja elämää. Se järjestää päivästä
päivään synnytyksien lukumäärän ja sovittaa sen säntilleen ketoja
koristavien kukkien runsauden mukaan. Se julistaa kuningattaren
valtansa menettäneeksi sekä ilmottaa hänelle lähdön
välttämättömyyden, pakottaa hänet synnyttämään tulevia
kilpailijoitansa, kasvattaa näitä ruhtinaallisesti, suojelee niitä
niiden äidin valtiollista vihaa vastaan. Kirjavien kukkasien
runsaudesta, kevään aikaisemmasta tai myöhemmästä tulosta ja
häälennon mahdollisista vaaroista riippuen se joko sallii
neitseellisten ruhtinattarien esikoisen surmata nuoret,
kuningattarien laulua hyräilevät sisarensa niiden kehdoissa, taikka
kieltää niiden surmaamisen. Toisinaan, kun vuodenaika on kulunut
pitkälle, kun kukkien aukiolon hetket ovat lyhenneet, se käskee
työmehiläisiä itse surmaamaan koko kuninkaallisen sukukunnan, siten
lopettaakseen vallankumousten aikakauden ja jouduttaakseen
hyödylliseen työhön ryhtymistä.
Tämä henki on varovainen ja säästäväinen, ei kuitenkaan saita. Se
tuntee nähtävästi luonnon tuhlaavaiset ja hieman hullut lait kaikesta
mikä koskee rakkautta. Siksipä se myös sallii kesän ylellisten
päivien kestäessä kolmen- tai neljänsadan, paljon tilaa vaativan
kuhnurin olla ja elää, niin huimia, taitamattomia, tyhjää
toimittavia, vaativaisia, hävyttömän laiskoja, meluavia, ahnaita,
raakoja, siivottomia, kyllästymättömiä ja suunnattoman suuria kuin ne
ovatkin, sillä niiden joukostahan vasta syntyvä kuningatar on
valitseva rakastajansa. Mutta sitten, kun kuningatar on
hedelmöittynyt, kun kukat avautuvat myöhemmin ja sulkeutuvat
aikaisemmin, se säätää kylmäkiskoisesti jonakuna aamuna, että ne ovat
kaikki samalla kertaa surmattavat.
Se järjestää jokaisen työmehiläisen työn. Niiden iän mukaan se määrää
niille eri tehtäviä: sen määräyksestä lastenpiiat hoitavat toukkia ja
koteloita, hovinaiset pitävät huolta kuningattaren ravinnosta ja
pitävät häntä alinomaa silmällä; tuulettajat viilentävät tai
lämmittävät pesää siipiään räpyttelemällä sekä jouduttavat hunajassa
olevan liian veden haihtumista; sen määräyksestä arkkitehdit,
muurarit, vahanmuovailijat ja kuvanveistäjät ryhmittyvät ketjuun ja
rakentavat kennokakut. Sen määräyksestä saaliin kokoojat hakevat
kedoilla kukista hunajaksi valmistettavaa mesinestettä, siitepölyä
toukille ja koteloille ravinnoksi, kittausvahaa (propolis)
rakennuksien tiivistämiseksi ja vahvistamiseksi sekä suvun kasvavalle
polvelle tarpeellista vettä ja suolaa. Tämä sama henki säätää
tehtävän kemisteille, jotka tiputtamalla pistimistään pisaran
muurahaishappoa hunajaan tekevät sen säilytyskelpoiseksi, ja samoin
kannentekijöille, jotka umpeen tukkivat niiden kammioitten suut,
joiden sisällys on tuleentunut, lakaisijoille, jotka pitävät huolta
katujen ja torien mallikelpoisesta puhtaudesta, ruumiinkantajille,
jotka vievät kauas pois kuolleitten ruumiit, päävahdin
naissotureille, jotka päivin ja öin valvovat pesän suulla sen
turvallisuutta, kuulustelevat tulevia ja meneviä, tarkastavat nuoria
neitosia niiden ensi kertaa pesästä lähtiessä, pelottavat irtolaisia,
maankiertäjiä ja rosvoja, karkottavat pesään tunkeutuneita
muukalaisia, kootuin joukoin ahdistavat pelättäviä vihollisia ja, jos
niin tarvitaan, sulkevat pesän suun vallituksella.
Vihdoin määrää "pesän henki" hetken, jolloin vuotuinen suuri uhri on
toimitettava suvun hyväksi--tarkotan parveilua--jolloin kokonainen
kansa, saavuttuansa onnensa ja valtansa kukkuloille, äkkiä jättää
nousevalle sukupolvelle kaikki rikkautensa, linnansa, asuntonsa ja
vaivojensa hedelmät lähteäkseen kaukaa muualta maailmasta etsimään
uutta isänmaata, jossa sitä odottaa epävarmuus ja puute. Tämä on
teko, joka, tietoisena tai tiedottomana, varmaankin on inhimillistä
moraalia korkeammalla. Toisinaan se johtaa perikatoon, se köyhdyttää
joka tapauksessa, se hajottaa onnellisen kaupungin totellaksensa
lakia joka on yhteiskunnan onnea korkeampi. Missä tuo laki on
säädetty, joka, niinkuin piakkoin saamme nähdä, ei suinkaan ole niin
tuhoisa ja sokea kuin voisi luulla? Missä paikassa, missä
lainsäätäjäkokouksessa, missä neuvostossa, millä yhteisellä alalla se
asustaa, tuo henki, jota kaikki tottelevat ja joka itse vuorostaan on
sankarillisen velvollisuuden ja alati tulevaisuutta tähtäävän järjen
määräysten alainen?
Mehiläisten laita on sama kuin useimpien tämän maailman ilmiöitten.
Tarkastelemme muutamia niiden tapoja ja sanomme: näin ne tekevät,
sillä tavoin ne työskentelevät, näin niiden kuningattaret syntyvät,
niiden työntekijät pysyvät impinä, ne parveilevat siihen ja siihen
aikaan. Luulemme ne tuntevamme emmekä pyydä enempää. Näemme niiden
rientävän kukasta kukkaan, huomaamme pesän hyörinän ja pyörinän;
niiden elämä tuntuu meistä hyvin yksinkertaiselta, ja arvelemme sen
niinkuin muittenkin olijain elämän rajottuvan vain ravinnon
hankkimisen ja suvun lisäämisen vaistomaisiin huoliin. Mutta
antakaamme katseemme tunkeutua syvemmälle ja koettaa saada asiasta
selkoa: näemme edessämme luonnollisimpienkin ilmiöiden pelottavan
monimutkaisuuden, näemme edessämme järjen, tahdon, tarkotusperien,
loppumäärän, keinojen ja syitten arvotuksen, pienimmänkin
elämäntoiminnan käsittämättömän järjestyksen.