Kun avaa havaintopesän[3] asianymmärtämättömän nähtäväksi, tuntee hän
ensin pettymystä. Hänelle oli vakuutettu, että tässä lasiarkussa oli
kätkettynä verraton toimeliaisuus, lukemattomia viisaita lakeja,
hämmästyttävän paljon neroa, salaperäisyyttä, kokemuksia, laskelmia,
tietoja, erilaisia toimia, ennakkosuunnitteluja, varmuutta, järkeviä
tapoja sekä outoja tunteita ja hyveitä. Hän ei siinä erota muuta kuin
sotkuisen sikermän punakeltaisia marjasia, jotka miltei muistuttavat
paahdettuja kahvipapuja tai ikkunaa vasten sullottuja rusinoita. Nämä
marjaraukat ovat enemmän kuolleita kuin eläviä, tekevät vain silloin
tällöin hitaita, katkonaisia ja käsittämättömiä liikkeitä. Hän ei
tunne niitä noiksi ihailtaviksi valopisaroiksi, jotka äsken lentää
liihyttelivät sinne tänne, tuhansien puhjenneiden kukkien eloisassa,
kullankiiltävässä, helmikirkkaassa henkäyksessä.
Ne värisevät pimeydessä. Ne ovat sulloutuneina jähmettyneeksi
joukoksi, niitä saattaisi verrata sairaisiin vankeihin tai
valtaistuimelta karkotettuihin kuningattariin, joilla oli vain hetken
loistoaika puutarhan helottavien kukkien keskellä, sitten joutuakseen
synkän ja ahtaan asuntonsa häpeälliseen kurjuuteen.
Niiden laita on sama kuin kaikkien syvien todellisuuksien. Täytyy
oppia niitä tarkastamaan. Jos jonkun toisen kiertotähden asukas
näkisi ihmisten liikkuvan melkein huomaamattomasti pitkin katuja,
kerääntyvän eräiden talojen ympärille tai määrätyille avonaisille
paikoille, näennäisesti liikkumattomina odottelevan asuntojensa
sisällä jotakin tietämätöntä, niin hänkin tekisi sen johtopäätöksen,
että he ovat hitaita ja viheliäisiä. Vasta aikaa myöten huomaa tämän
liikkumattomuuden monipuolisen toimeliaisuuden.
Itse asiassa tekee jokainen näistä pienistä miltei liikkumattomista
marjasista lakkaamatta työtä erilaista ammattia harjottaen. Ei
yksikään tiedä levosta, ja niillä, jotka meistä näyttävät
uneliaimmilta ja riippuvat ikkunoissa kuolleina rypäleinä, onkin
kaikkein salaperäisin ja väsyttävin tehtävä. Ne valmistavat ja
erittävät vahan. Mutta pian saamme tutustua tämän yksimielisen
toimeliaisuuden yksityiskohtiin. Toistaiseksi riittää, jos
kiinnitämme huomiomme mehiläisen luonteen tärkeimpään piirteeseen,
joka selittää tämän sekavan toiminnan erinomaisen
yhteen-kasaantumisen. Mehiläinen on ennen kaikkea, ja vielä
suuremmassa määrin kuin muurahainen, joukkoeläin. Se saattaa elää
ainoastaan joukossa. Lentäessään pesästä, joka on niin ahdas, että
sen täytyy puskemalla raivata itselleen tietä sitä ympäröivien
elävien muurien läpi, se jättää varsinaisen elinalansa. Se sukeltaa
hetkeksi kukkastuoksuiseen avaruuteen, niinkuin sukeltaja
helmirikkaaseen valtamereen, mutta aika-ajoin täytyy sen henkensä
uhalla palata pesään hengittämään joukkoelämää, samoin kuin
sukeltaja, joka nousee veden pinnalle raitista ilmaa nauttimaan.
Yksinänsä se kuolee muutaman päivän kuluttua, vaikka sillä on
runsaasti ravintoa ja mitä suotuisin lämpömäärä,--ei nälkään eikä
kylmään, vaan yksinäisyyteen. Joukko, yhteiskunta erittää sille
näkymättömän ravinnon, joka on sille yhtä välttämätön kuin hunaja.
Tätä tarvetta tulee pitää lähtökohtana, jos tahtoo ymmärtää pesän
lakien hengen. Pesässä yksilö ei merkitse mitään; sillä on ainoastaan
ehdollinen olemassaolo, se on vain yhdentekevä yksityisseikka, suvun
siivekäs elin. Koko sen elämä on kauttaaltaan uhrautumista sen
lukemattoman, ikuisen olennon hyväksi, josta se on osa. Omituista
kyllä saattaa näyttää toteen, ettei asian laita aina ole ollut näin.
Vielä tänäkin päivänä tapaa hunajaa tuottavien kalvosiipisien
keskuudesta meidän kotimehiläisemme kaikki kehitysasteet. Tämän
kehitysjakson alkuasteella ollessaan se työskentelee yksin,
kurjuudessa; usein se ei edes saa nähdä jälkeläisiään (Prosopis,
Colletes suvut); joskus se elää ahtaan, joka vuosi muodostamansa
perheen piirissä (kimalaiset). Sitten se muodostaa vähäaikaisia
liittoumia (Panurgus, Dasypoda, Halictus y.m.), saapuakseen vihdoin
aste asteelta meidän mehiläispesiemme miltei täydelliseen, mutta
säälimättömään yhteiskuntalaitokseen, missä yksilö täydellisesti
häviää kokonaisuuteen ja missä kokonaisuus vuorostaan säännöllisesti
uhrataan tulevaisuuden ajatusperäisen ja kuolemattoman yhteiskunnan
hyväksi.