Älkäämme näistä tosiseikoista tehkö ennenaikaisia ihmiseen
sovitettavia johtopäätöksiä. Ihmisellä on kyky olla luonnon lakeihin
alistumatta; tieto siitä, tekeekö hän oikein vai väärin tätä
mahdollisuutta hyväkseen käyttäessään, se se on hänen moraalinsa
tärkein ja hämärin kohta. Ei ole senvuoksi vailla mielenkiintoa
tarkastella luonnon tahtoa toisin muodostuneessa maailmassa. Ja koska
kalvosiipiset lähinnä ihmistä ovat ymmärryksen puolesta parhaiten
varustetut kaikista tämän maapallon asujamista, ilmenee tämä tahto
niiden kehityksessä sangen selvänä. Se pyrkii nähtävästi lajin
jalostamiseen, mutta osottaa samalla sitä haluavansa tai voivansa
siihen saapua ainoastaan yksilön oman vapauden, oikeuksien ja onnen
kustannuksella. Mikäli yhteiskunta järjestäytyy ja kehittyy, sikäli
jokaisen sen jäsenen yksilöllinen elämä rajottuu rajottumistaan.
Missä vain huomaa jonkun edistyksen, on tämä tapahtunut vain
yksilöllisten etujen yhä täydellisemmän yhteiseksi hyväksi uhraamisen
kautta. Ensinnäkin täytyy jokaisen luopua niistä paheista, jotka ovat
riippumattomuuden ilmauksia. Täten kimalaiset, jotka vielä
muistuttavat meidän ihmissyöjiämme ovat mehiläiskehityksen
alhaisimman jälkeisellä asteella. Täysikasvuiset työkimalaiset
kuljeksivat lakkaamatta munien ympärillä ahmiakseen ne, joten emon
täytyy kiivaasti niitä puolustaa. Sitten täytyy jokaisen
vaarallisimmista paheistaan päästyänsä hankkia joku määrä yhä
vaikeampia hyveitä. Niinpä eivät työkimalaiset ajattelekaan
kieltäytyä rakkauden nautinnosta, jotavastoin meidän kotimehiläisemme
elää iäti neitsyellisenä. Opimme muutoin piankin tuntemaan, miten
paljon tämä viimemainittu uhraa pesän menestyksen ja turvallisuuden
hyväksi, jotta sen rakenne, sen taloudellinen ja valtiollinen tila
saavuttaisi täydellisyytensä. Kalvosiipisten ihmeteltävään
kehityskulkuun palaamme myöhemmin lajin kehitykselle omistetussa
luvussa.
* * * * *