Ensimäisten vangittujen joukossa oli Miriam Yankovich. Miriam oli
yhtynyt kommunistipuolueeseen, ja koska hän oli syntynyt Venäjällä,
ei muita todisteita tarvittukaan. Petteri tiesi luonnollisesti
että se oli Miriam, joka usutti Rosie Sternin hänen kimppuunsa ja
oli syynä hänen paljastamiseensa. Mutta kuitenkin liikutti häntä
Miriamin ulkomuoto. Hän oli vanhan ja raihnaisen näköinen, hänellä
oli paha yskä ja hänen silmänsä olivat villit ja hurjat. Petteri
muisti hänet ylpeänä ja kuumaverisenä, mutta nyt oli hänen ylpeytensä
mennyt -- hän heittäytyi polvilleen Petterin jalkojen eteen, otti
häntä takinliepeestä ja itki katkerasti. Hänellä oli äiti ja viisi
pientä veljeä ja sisarta, joiden ainoana turvana hän oli; kaikki
hänen säästönsä oli sairaus vienyt, ja nyt hänet aijotaan karkottaa
Venäjälle eikä hän tiennyt, miten hänen rakkaimmilleen käy.
Petteri vastasi ettei hän voinut sille mitään. Miriam oli rikkonut
lakia, viranomaisilla oli hänen kommunistipuolueen jäsenkorttinsa,
ja itse hän myöntää syntyneensä ulkomailla. Petteri koetti vetäytyä
pois, mutta Miriam piteli kiinni takinliepeestä ja itki ja rukoili.
Ainakin hänen pitäisi saada puhutella vanhaa äitiään kertoakseen
tälle, mistä etsiä apua, ja miten hän tulevaisuudessa voi saada
tietoja Miriamista. Hänet aijottiin karkottaa antamatta hänelle
tilaisuutta sanoa jäähyväiset rakkaimmilleen tai ottaa mukaansa edes
vaatteitakaan.
Niinkuin tiedämme, oli Petteri aina ollut hellä naisia kohtaan, ja
nyt oli hän hämillään. Näitä elukoita jahdatessaan hän vain pani
täytäntöön ylemmiltään saamansa käskyt; hänellä ei ollut oikeutta
eikä valtaa osottaa suosiota kenellekään, ja hän sanoi näin
Miriamille kerran toisensa perään. Mutta Miriam ei kuunnellut häntä.
"Hyvä Petteri, olkaa niin hyvä! Jumalan tähden, Petteri! Kerranhan
vähän rakastittekin minua -- niin ainakin sanoitte --"
Tottahan se oli, mutta eihän siitä ollut Petterille ollut mitään
hyvää. Miriam oli silloin ollut kiintynyt McCormickiin -- tuohon
kaikkein vaarallisimpaan perkeleeseen, joka oli saanut aikaan
Petterille niin monta pelon hetkeä! Miriam oli ylönkatsonut Petterin,
hän ei ollut edes kuunnellutkaan hänen lemmenselityksiään; ja nyt
koetti hän käyttää hyväkseen rakkautta, jota oli halveksinut!
Miriam oli saanut kiinni Petterin kädestä eikä Petteri saanut sitä
pois kiskotuksi. "Jos koskaan olette tuntenut vähääkään rakkautta
ketään naista kohtaan", huusi Miriam, "niin ette voi kieltää noin
pientä suosiota -- noin pientä suosiota! Petteri hyvä, olkaa niin
hyvä, entisaikojen vuoksi!"
Äkkiä Petteri säikähti, ja samoin Miriam. Ovelta kuului ääni. "Vai
niin, vai on tämä yksi naisystävistäsi?" Ja siellä seisoi Gladys,
suorana kuin kynttilä ja vihasta vavisten, kädet nyrkissä. "Vai on
tässä yksi sinun punikki-lemmityistäsi, yksi yhteiskunnallisista
naisistasi?" Ja Gladys polki jalkaa. "Nouse ylös, narttu! Nouse
ylös, lutka!" Ja kun Miriam oli yhä vain polvillaan, hämmästyksen
tyrmistyttämänä, hyökkäsi Gladys häneen, sieppasi kätensä täyteen
mustaa tukkaa ja veti, jotta Miriam kaatui pitkin pituuttaan
lattialle. "Minä opetan sinut, sinä vapaarakastaja!" kirkui Gladys,
"opetan sinut rakastelemaan miestäni!" Ja veti Miriamia tukasta
pitkin lattiaa potkien ja kynsien häntä, kunnes useiden kapulajussien
oli pakko mennä väliin, jottei tyttö menettäisi henkeään.
Tiesihän Gladys Petterin häpeällisen menneisyyden jo ennen heidän
naimisiin menoaan; Guffey oli kertonut hänelle, ja hän oli kertonut
Petterille että Guffey on kertonut, ja hän oli muistuttanut
Petterille siitä monta, monta kertaa. Mutta tämän "yhteiskunnallisen
naisen" näkeminen oli saattanut hänet suunniltaan, ja kului viikko
ennenkuin rauha palasi Gudgen perheeseen. Ja sillä aikaa oli Petteri
keskellä raivoisata tunnemyrskyä sekä kotonaan että konttorissaan.
Valmistauduttiin lähettämään ensimäistä junallista punikkeja, ja
näytti siltä että jokainen ulkomaalainen punikki, jonka Petteri
oli koskaan tuntenut, piiritti Petteriä nyt ja kolkutti hänen
omaatuntoaan ja venytteli hänen sieluaan. Tässä ensimäisessä junassa
lähetettiin Sadie Toddin serkku, joka oli syntynyt Englannissa, muuan
suomalainen tukkityöläinen, jonka kanssa Petteri oli toiminut I.W.W.
liitossa, puolalainen sikarintekijä, jonka kotona Petteri oli syönyt
useita kertoja, ja viimeksi Mikael Dubin, se nuori juutalainen poika,
jonka seurassa Petteri oli ollut viisitoista päivää linnassa ja joka
oli ollut yksi kuuluisien "tuplajuulaisten" pieksäjäisten uhri.
Mikael valitteli kovin, koska hänellä oli vaimo ja kolme pientä
lasta, ja sitä paitsi teki hän syytöksen, että kun "kapulajussit"
olivat hänen kotiaan "tarkastamassa" veivät he kaikki hänen
säästönsä, pari kolme sataa dollaria. Petteri intti luonnollisesti
ettei hän voi mitään; Dubin oli punikki ja ulkomaalainen ja hänen
oli mentävä. Kun näitä punikkeja lastattiin junaan, saapui asemalle
Dubinin vaimo ja puoli sataa muuta naista, jotka kirkuen ja käsiään
väännellen koettivat tunkeutua poliisiketjun läpi rakkaimpiensa luo.
Poliisien täytyi takoa heitä vatsaan kapuloillaan estääkseen heitä
pääsemästä, mutta kaikesta huolimatta onnistui Mrs. Dubinin päästä
vartijain läpi ja hän heittäytyi junan pyörien alle ja töin tuskin
saatiin pois ennenkuin menetti henkensä. Tällainen olisi tietysti
vaikuttanut sangen pahaa yleisössä, jonka vuoksi Guffey kutsui
kaikkien sanomalehtien toimittajat koolle ja sai heiltä lupauksen,
ettei tästä sanomalehdissä hiiskuta sanaakaan.