Petteri oli nyt työskennellyt uskollisesti kuusi tai kahdeksan
kuukautta ja vilpittömästi pitänyt Guffeylle antamansa lupauksen,
ettei iske silmää kenellekään naiselle. Mutta tuollainen on miehelle
luonnotonta, ja Petterin aika kävi pitkäksi, ja hän näki unia Nell
Doolinista, Rosie Sternistä ja vieläpä pikku Jenni Toddistakin.
Eräänä päivänä hän äkkiä muisti yhden tytön vielä, Miss Frisbien,
sen pienen kynsitaiturin, joka oli ylönkatsonut hänet, koska hän oli
punikki. Ja nythän Petteri ei enää ollutkaan punikki! Kaukana siitä,
hän oli sankari, jonka kuva oli julaistu American City "Timesissa",
ja epäilemättä oli Miss Frisbie nähnyt sen. Miss Frisbie oli hyvä
tyttö eikä suinkaan kenelläkään pitäisi olla mitään sitä vastaan,
että Petteri tapaa hänet.
Petteri meni kynsien puhdistuspajaan, ja olihan se kultakutrinen
tyttö siellä; ja olihan hän lukenut sanomalehdistä Petteristä ja
oli uneksinut että vielä saisi joskus tavata hänet -- joten Petteri
pyysi häntä kanssaan kuvateatteriin. Mennessään kotiin illalla tuli
heistä hyvät ystävät, ja ennenkuin viikko oli kulunut olivat he kuin
elinikuiset ystävät. Petteri kysyi Miss Frisbieltä, kävisikö päinsä
että hän suutelee häntä, johon Miss Frisbie vastasi kiemaillen että
saapa tuon nähdä, kun koettaa, ja kun Petteri oli suudellut häntä
joitakin kertoja, selitti tyttö hänelle että hän on yksinäinen ja
turvaton itsensä elättävä tyttö, eikä kukaan pidä hänen puoliaan,
jollei hän sitä tee itse; hän halusi että ennenkuin Petteri suutelee
häntä enemmän ottaa Petteri huomioonsa että hän on aina ollut
kunniallinen nainen. Ja Petteri aprikoi asiaa ja päätteli että hänen
on jo aika tasaantua elämässään, ja kun hän seuraavan kerran näki
Miss Frisbien, sanoi hän näin, ja ennenkuin ilta oli kulunut, olivat
he päättäneet mennä naimisiin.
Sitten Petteri meni tapaamaan Guffeytä, istuutui tuolin laidalle ja
rutisteli hattuaan käsissään ja punastui korviaan myöten ja alkoi
änköttää tunnustustaan. Hän odotti pilkkanaurua, mutta sen sijaan
Guffey sanoi että jos Petteri todella oli löytänyt hyvän tytön ja
aikoi mennä hänen kanssaan naimisiin, niin ei Guffeyllä ollut mitään
sitä vastaan. Päinvastoin. Guffey sanoi ettei ole mitään tässä
maailmassa, joka vastaa hyvän naisen vaikutusvaltaa mieheen, ja hänen
mielestään oli parempi että urkkijat yleensä olivat naimisissa, eläen
tasaista ja kunniallista elämää. Silloin voi heihin luottaa, ja
jos tarvittiin naiskätyri johonkin toimeen, niin oli niitä "omasta
takaa." Jos Petteri olisi mennyt naimisiin aikoja sitten, olisi
hänellä nyt jo aikamoinen summa pankissa.
Petteri rohkaisi mielensä ja osotti että kaksikymmentä dollaria
viikossa oli liian pieni naimisiin menevälle miehelle, varsinkin kun
ottaa huomioon alati kohonevat elinkustannukset. Guffey myönsi ja
lupasi korottaa Petterin palkan kolmeenkymmeneen heti -- mutta ensin
halusi hän tilaisuuden puhutella Petterin morsianta, jotta voisi
nähdä, oliko tämä Petterin arvoinen. Petteri oli mielissään, ja Miss
Frisbie puhutteli kahdenkesken Petterin isäntää. Mutta jälkeenpäin
ei Petteri ollutkaan niin mielissään, sillä hän huomasi Guffeyn
kertoneen tytölle Petterin menneisyyden ja Petterin heikkoudet ja
toivoneen että Petterin tuleva vaimo tulee pitämään huolen siitä,
että Petteri tulevaisuudessa pysyy kaidalla tiellä. Ja niinpä noin
viikko sen jälkeen kuin Petteri oli mennyt pyhään avioliittoon
ja kun hänellä ja Mrs. Gudgella oli tuommoinen pikkunen joutava
perheriita, havaitsi hän äkkiä, kuka siinä perheessä tulee olemaan
"itse kukko tunkiolla." Hänelle tehtiin asema selväksi, perinjuurin
selväksi, ja hän alistui -- aivan samoin kuin sekin aviomies, joka
selostaessaan perhesuhteitaan sanoi, että hän tulee mainiosti toimeen
vaimonsa kanssa, he kun olivat sopineet asiat siten, että hänellä
on määräysvalta kaikissa suuremmissa asioissa ja vaimolla kaikissa
pienemmissä asioissa, ja että tähän saakka ei ollut ilmaantunut
mitään suurempia asioita.
Mutta se oli todellakin hyvä juttu; Gladys Frisbie Gudge oli
erinomainen hommaaja ja alkoi laitella itselleen pesää yhtä ahkerasti
kuin naarasmajava. Hän kulki yhä työssä kynsien puhdistuspajassa,
sillä hän arveli että punikki-liike kai on pian tuhottu tykkänään
ja sitten loppuu Petteriltä työ. Iltasin hän haki huoneustoa ja
päivällisaikoina hän, kysymättä Petterin mielipidettä lainkaan,
valitsi huonekalut ja seinäpaperit, ja tyhjensi viiden- ja
kymmenensentin kaupan melkein koko varaston "höyhentääkseen pesänsä."
Gladys Frisbie Gudge luki ahkeraan muotijulkaisuja ja piti itsensä
muotien eturintamassa; hän myöskin osti kirjan, jossa käsiteltiin
seurustelutapoja, opetteli sen ulkoa kannesta kanteen ja muokkasi
näitä tärkeitä asioita Petteriinkin. Miksi pitäisi Petterin olla
aina vain "valkosten" "Jimmie Higgins"? Miksi ei hän voisi hankkia
itselleen oppineen miehen sanavaraston ja hyvinvoipain taidot
ja nokkeluuden? Gladys tiesi että nämä ovat seikkoja, joista
ennemmin tai myöhemmin riippuu miehen palkka; joten Petterin täytyi
joka sunnuntai-aamu pukeutua ruskeaan patahattuun ja ruskeihin
hansikkaihin ja mennä vaimonsa kanssa jumalaisen säälin kirkkoon
kuuntelemaan pastori de Willoughby Stotterbridgen isänmaallisia
saarnoja; ja Gladys kumarsi päänsä rukoukseen ja silmiensä kulmista
katseli seuraavassa penkissä istuvan naisen pukua ja otti siitä
oppia. Jälkeenpäin ottivat he osaa sunnuntaiparaatiin ja Gladys
huomautteli Petteriä niistä seikoista, jotka todistivat "hienoutta."
Iltasin kävelivät he kaduilla ja pysähtyivät suurten kauppojen
ikkunoiden eteen, tai vei Gladys Petterin hotellien eteisiin, joissa
rikkaita sai katsella ilmaiseksi. Petterin oli nälkä ja hän olisi
halunnut mennä johonkin halpaan ravintolaan ja täyttää itsensä
rehellisellä ruualla, mutta Gladys, jolla oli pikkulinnun ruokahalu,
marssitti hänet Hotel de Soton ruokasaliin syömään lautasellisen
soppaa, palan leipää ja hitusen voita -- jotta he voisivat katsella
komeutta ja seurata, miten "hienot" ihmiset syövät ruokaansa.