Ja Petteri meni Eldoradoon ja avusti lähettämään yksitoista miestä
vankilaan vaihdellen kolmesta neljääntoista vuoteen. Sitten
hän meni Flaglandiin ja todisti kolmessa eri jutussa ja lisäsi
seitsemän päänahkaa vyöhönsä. Tällöin hänelle selvisi myöskin että
punikit eivät voineet tehdä hänelle muuta kuin näytellä hampaitaan
kuin rotat loukussa. Hän tottui toimeensa, kävipä joskus iltasin
lystäilemässäkin ilman vartijoita. Kun hän piilotteli maaseudulla,
teki hän väliin pitkiä kävelyretkiä huolimatta tuhansista
verenhimoisista punikeista, jotka olivat hänen kintereillään.
Kun Petteri oli todistamassa Flaglandissa, lennätettiin Europasta
taikasana ja koko kaupunki tuli hulluksi ilosta. Jokainen,
sylilapsista harmaahapsiin saakka, tuli kadulle, liehutti lippuja ja
takoi tinakannuja sekä kirkui ja ulvoi voittoisata rauhaa. Kun tuli
tiedoksi että sanomalehdet olivat vetäneet ihmisiä nenästä, odottivat
nämä kolme päivää ja tulivat taaskin kadulle ja antoivat saman
näytännön. Petteriä pelotti alussa että rauhantulo tekee lopun hänen
"ammatistaan", joka oli maan pelastaminen; mutta pian hän huomasi
ettei ollut syytä lainkaan sellaiseen pelkoon, sillä punikkijahti
yltyi yhä.
Kun Petteri oli Flaglandissa, tehtiin sosialistien huoneustossa
"tarkastus" ja salapoliisit kehoittivat Petteriä tulemaan mukaan ja
pitämään hauskaa. Ja Petteri otti patukan ja revolverin ja avusti
hyökkäystä sosialistien huoneustoon. Sota oli ohi, mutta Petteri oli
sotaisa kuin ennenkin; hän sai pienikasvuisen juutalaisen järjestäjän
tuupatuksi erääseen nurkkaan ja alkoi takoa häntä päähän, ja hänestä
tuntui aivan samalta kuin meidän pojistamme Argonnen taistelussa.
Ja kun hän oli oppinut, miltä tuntui kirjoituskoneen näppäimillä
tanssiminen, niin hän tiesi, mitä hunnilaisuus oli.
Salapoliisien seurassa oli joukko opistolaisia, jotka ilolla
ottivat osaa tällaiseen menoon. Kun heidän verensä oli lämmennyt,
päättivät he kerralla tehdä lopun koko punikkiliikkeestä ja
hyökkäsivät erääseen kauppaan, jonka nimenä oli "Kansainvälinen
kirjakauppa", ja jota piti muuan hawaijilainen. Kaupan omistaja
livisti vieressä olevan kiinalaisen ravintolan keittiöön ja sitoi
esiliinan vyötäisilleen, mutta koska mustaviiksinen kiinalainen oli
liian outo ilmiö, niin särettiin muutamia kiinalaisen patoja hänen
päähänsä. "Kansainvälisen kirjakaupan" varasto vietiin takapihalle ja
sytytettiin palamaan, jonka jälkeen nämä huvittelevat salapoliisit
ja opistolaiset hyppelivät nuotion ympärillä matkien hawaijilaista
"hula-hula hutsi-kutsia."
Ja näin eli Petteri iloista elämää useita kuukausia. Pari
kertaa raukesi hänen reissunsa tyhjiin, kun sattui olemaan niin
äkäpäinen tuomari, ettei hän hyväksynyt todistukseksi jotakin
erikoista syytettyä I.W.W.-läistä vastaan kaikkea, mitä joku
toinen I.W.W.-läinen oli tehnyt tai sanonut jossakin muualla
viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Mutta useimmat tuomarit olivat
halukkaat yhteistyöhön suurliikemiesten kanssa pelastaakseen maan
punikki-vaarasta, ja Petterin päänahka-luku kohosi yli sadan, kun
Guffey lähetti hänelle viimeisen maksuosotuksen ja ilmoitti että
hänen työnsä on nyt loppunut.
Tämä tapahtui kaupungissa, jonka nimi oli Richport, ja koska
Petterillä oli sisätaskussaan yli tuhannen dollaria säästössä, niin
päätti hän pitää hieman hauskaa. Hän lähti kävelemään kaupungin
huvittelu-osaan ja erään liikkuvien kuvien teatterin edessä muuan
kultakutrinen tyttö hymyili hänelle. Olutta tarjoiltiin vielä
silloin, ja Petteri kutsui tytön erääseen kapakkaan juomaan lasin
olutta -- ja kun hän taas avasi silmänsä, oli pimeä ja päätä kivisti,
ja kun haparoi hetken, huomasi hän olevansa jonkun pimeän solan
nurkassa. Hän hätkähti ja kaappasi sisätaskuaan, jossa rahat olivat
olleet, mutta siellä ei ollut muuta kuin kaamea tyhjyys. Taaskin oli
kaikki mennyttä, ja kuten tavallista, oli sen saanut aikaan nainen!
Petteri meni poliisiasemalle, mutta naista ei koskaan löytynyt, tai
jos löytyi, niin jakoivat poliisit saaliin hänen kanssaan, eivätkä
Petterin. Hän heittäytyi erään poliisikersantin armoille ja sai tämän
uskomaan että hän, Petteri, oli tärkeä osa maan puolustuskoneistosta,
ja kersantti suostui lainaamaan rahaa sähkösanoman lähettämiseksi
Guffeylle. Ja Petteri otti kynän ja paperia ja hetken työskentelyn
perästä sai koko jutun mahtumaan kymmeneen sanaan: "Nainen taaskin
poikki antakaa työtä palkasta ei riitaa sähköttäkää matkaraha." Ja
näytti siltä kuin Guffeykin olisi ottanut kynän ja paperia sekä
tehnyt työtä, sillä vastaus oli myöskin kymmensanainen ja kuului:
"Pöhlö olen sähköttänyt kauppakamarin sihteerille hae hän antaa
sinulle matkalipun."
Ja Petteri lähti heti kauppakamarin komeaan konttoriin ja siellä
nuori ja riuskaliikkeinen sihteeri lähetti konttoristin ostamaan
Petterille piletin ja laittamaan hänet junaan. Petteri mietti
ihastuneena kuinka tavattoman hauskaa oli tällaisen hädän hetkenä
että hänen takanaan oli voimakas järjestö komeine konttoreineen ja
rahoineen kaikkia tarpeita varten -- sähkösanoma vain, ja mies pääsi
pulasta. Hän uudisti taaskin jo usein ennen tekemänsä päätöksen
heittää pois juopottelun ja ruokottomat reissut, jotta lain ja
järjestyksen voimat pysyisivät hänen puolellaan.