Nämä kaksi miestä kuuntelivat Petterin kertomusta, muuttivat
sitä hieman ja kuuntelivat uudestaan, jonka jälkeen he hyväksyivät
sen ja Petteri vietiin takasin huoneeseensa hotellissa odottamaan
väristen aikaa, jolloin hänen tulee astua julkisuuteen. Kun hänet
vietiin oikeustupaan, vapisivat hänen polvensa, mutta samalla hän
oli sanomattoman ylpeä tärkeydestään, sillä hänelle oli annettu
vartioiksi neljä vankkaa salapoliisia; sitäpaitsi näki hän kaksi
"kapulajussia" oikeustuvan oven edessä sekä useita muita siellä
täällä oikeustuvassa. Tupa oli täynnä punikkien suosijoita, mutta
nämä oli tarkastettu ennenkuin heidät oli päästetty sisään, ja
jokaista heidän liikettään seurattiin tarkkuudella oikeusistunnon
kestäessä.
Kun Petteri astui todistajapaikalle tunsi hän samaa kuin Tom
Duggan ja Donald Gordon olivat tunteneet, kun kolmenkymmenen tai
neljänkymmenen auton valot oli kohdistettu heihin silloin eräänä
punikkien pieksäjäisyönä. Petteri tunsi selvästi nahassaan noiden
parin kolmen sadan punikin keskitetyn vihan, ja silloin tällöin
heidän pidätetty raivonsa kuohahti ilmoille; väliin kävi läpi
huoneen äkkiä vastalause-humahdus, väliin pilkkanaurun remahdus, ja
oikeuspalvelua takoi pöytää puuvasarallaan ja tuomari nousi puoliksi
seisaalleen ja ankarana selitti että jos tämä tapahtuu vielä kerran,
niin hän ajaa kaikki asiaan kuulumattomat ulos.
Vähän matkan päässä Petteristä istuivat nuo seitsemäntoista syytettyä
kuin rotat loukussa, ja kolmekymmentä neljä rotansilmää tuijotti
herkeämättä Petteriä kasvoihin. Petteri katsahti vain kerran sinne,
ja heti paljastivat nämä hampaansa, aivan kuin rotat, ja Petteri
käänsi päänsä äkkiä pois. Mutta siitä ei ollut mitään hyvää, sillä
hän huomasi Mrs. Goddin moitteettomine valkosine pukimineen, joka
katseli avoimilla sinisillä silmillään Petteriä murheisena ja
moittien. Oli kuin hän olisi sanonut: "Voi, Mr. Gudge! Miten voitte
te tehdä näin? Onko tämä Rauha -- Oikeus -- Totuus -- Laki?" Ja
Petteriä vihlaisi ajatus että hän nyt ei enää voi koskaan päästä
Olympian vuorelle eikä loikoilla silkkipatjoilla! Hän käänsi
katseensa lautakunnan kahteentoista mieheen ja naiseen. Muuan
vanhahko nainen hymyili hänelle hyväntahtoisesti ja eräs nuori
maanviljelijä iski hänelle merkitsevästi silmää, josta Petteri
huomasi että täällä ovat hänen ystävänsä -- ja nämähän olivatkin
niitä, jotka mitään merkitsivät. Mrs. Godd oli yhtä avuton kuin mikä
"tuplajuulainen" tahansa tässä korkeassa oikeudessa.
Petteri saneli todistuksensa, ja sitten tuli ristikuulustelu, ja
kukas siihen ryhtyi muu kuin David Andrews, tyynenä, leikillisenä
ja myrkyllisenä. Petteri oli aina pelännyt Andrewsia, ja nyt hän
hätkähti. Kukaan ei ollut sanonut että hänen tulee kokea tällaista!
Ei kukaan ollut sanonut hänelle että Andrews saa kysellä häneltä
yksityisseikkoja näistä rikoksista, joita hän sanoi nähneensä, ja
keskusteluista, joita hän oli sanonut kuulleensa, ja kuka muu oli
läsnä, ja mitä muuta puhuttiin, miten hän oli sattunut olemaan
siellä, mitä hän oli tehnyt jälkeenpäin ja mitä hän oli syönyt
aamiaiseksi tuona aamuna. Oli kuitenkin kaksi seikkaa, jotka
pelastivat Petterin, ensiksi vastaväitteet, joita Stannard teki
joka kysymykseen, jotta Petteri sai aikaa miettiä, ja toiseksi,
sisimmäinen varustus, jonka Stannard oli Petterille valmistanut ja
jonne hän oli Petterin käskenyt vetäytyä, kun ei muutoin selvinnyt
asiasta. "Voit olla muistamatta", oli tämä laki-kettu sanonut, "ei
kukaan voi rangaista sinua siitä, että olet unohtanut jotakin." Ja
niinpä Petteri tiesi kertoa yksityisseikkojaan myöten keskustelun,
jossa Alf. Guinness oli kertonut ladon polttamisesta, mutta hän ei
muistanut mitään muuta, mitä silloin sanottiin, eikä myöskään sitä,
kuka muu oli ollut läsnä eikä edes tuon keskustelun päivämäärää.
Sitten tuli tervetullut päivällisaika, jolloin Petteri korjailtiin
parempaan kuntoon iltapäiväistuntoa varten. Stannard paikkaili
hänen todistustaan, ja sitten Petteri taaskaan ei muistanut
mitään, väistäen näin ansat, joita Andrews hänelle asetti. Hänelle
sanottiin että hän oli onnistunut mainiosti ja hänet saatettiin
voittokulkueessa takasin Hotel de Sotoon, jossa hän vietti viikon,
jolla aikaa puolustuspuoli teki heikkoja yrityksiä vastatakseen hänen
todistuksiinsa. Petteri luki sanomalehdistä ne pitkät puheet, joissa
piirilakimies ja hänen apulaisensa julistivat hänet patriootiksi,
joka suojelee isänmaataan "sisäisiä vihollisia" vastaan; myöskin luki
hän sangen lyhyen selostuksen Andrewsin "lavertelusta", jossa häntä
oli nimitetty "rotaksi" ja "Judas-luikiksi." Petteri ei välittänyt
tuosta vähääkään -- sehän kuului asiaan, ja nimitteleminenhän oli
merkki voimattomuudesta.
Vähemmän helppoa oli tyynesti ottaa vastaan eräs toinen kirjotus,
jonka Petteri sai käsiinsä samana päivänä -- kirje Mrs. Goddilta! Se
ei ollut kirjotettu hänelle, mutta Petteri näki Hammettin ja erään
"kapulajussin" naureskelevan keskenään, ja kun hän kysyi, mille he
nauroivat, kertoivat he että Mrs. Godd oli jotenkin saanut tietoonsa
Guffeyn ja kirjottanut hänelle kirjeen täynnä solvauksia, ja Guffey
oli hirveän vihanen. Petteri kysyi, mitä siinä oli, ja he sanoivat,
ja kun hän oli pyytänyt ja vaatinut, toivat he hänelle kirjeen,
ja hänkin raivostui. Kallishintaiselle kirjotuspaperille oli tuo
Olympian vuoren äiti kirjottanut suuripiirteisellä, tyttömäisellä
käsialalla mielipiteensä "urkkijoista" ja niistä, jotka heitä
palkkasivat:
"Olette kuin iso hämähäkki, joka kutoo verkkoja pyydystelläkseen
miehiä ja tuhotakseen ne. Te tuhootte sekä uhrinne että kätyrinne.
Sekin miespoloinen, Petteri Gudge jonka lähetitte minun luokseni --
sydämeni vuotaa verta ajatellessani häntä ja sitä, mihin te olette
hänet johtanut! Surkea, vähämielinen ahneuden turmelema raukka,
joka pitäisi lähettää epämuodostuneiden sielujen parantolaan,
hänet te olette ottanut hoivaanne ja opettanut hänelle ulkoa luvun
roistomaisuutta, jotta hän voisi lähettää joukon tosi-ihanteisia
miehiä vankilaan."
Siinä oli kyllin! Petteri heitti lukemisen kesken -- hän ei halua
antaa tuollaiselle roskalle sitä tunnustusta, että lukisi sen.
Hän huomasi että hänen täytyy taaskin kääntää huomionsa Mrs. Godd
juttuun. Yksi tuollainen nainen on vaarallisempi kuin kaikki nuo
seitsemäntoista "tuplajuulaista" yhteensä. Petteri kyseli ja
kuuli että Guffey oli jo käynyt puhuttelemassa Nelse Ackermania
tästä, Mr. Ackerman oli jo käynyt puhuttelemassa Mr. Goddia ja Mr.
Godd oli puhutellut Mrs. Goddia. Myöskin "Times" puhui eräässä
toimituskirjotuksessaan "bolshevismi-pesästä" Olympian vuorella, ja
kaikki Mrs. Goddin ystävät olivat tulematta hänen päivällisilleen --
ja näin hänelle rangaistiin solvaus, jonka hän oli tehnyt Petteri
Gudgelle!
Vai "epämuodostuneiden sielujen parantolaan"! Petteri oli niin
vihanen, ettei häntä ilahduttanut edes se sanoma, että lautakunta
oli julistanut syytetyt syyllisiksi jo ensi äänestyksessä. Hän sanoi
McGivneylle että tämä oikeusjuttu oli häntä niin hermostuttanut,
että jotakin täytyy tehdä hänen hyväkseen; ja niin vietiin Petteri
autolla salaiseen piilopaikkaan maaseudulla tointumaan ankarien
ponnistustensa jälkeen.
Hammett lähti hänen mukaansa ja Hammett oli ensiluokan pyssymies,
ja Petteri ei loitonnut hänestä koskaan; iltasin pysyi hän visusti
rakennuksen toisessa kerroksessa peläten että "tuplajuulaiset"
seuraavat kirjaimellisesti hänen "todistustaan", jossa hän oli
sanonut että he ammuskelevat vihollisiaan pimeässä. Petteri tiesi,
että he vihaavat häntä; hän luki lehdistä että tuomari oli asettanut
syytetyt riviin eteensä ja antoi heille tuomion pakottaen heidät
kuuntelemaan ankaraa nuhdesaarnaa, joka oli kokonaisuudessaan
julaistuna "Timesissa." Laki määräsi rangaistukseksi vankilaa yhdestä
neljääntoista vuoteen, ja tuomari tuomitsi kuusitoista vankeuteen
neljäksitoista vuodeksi ja yhden kymmeneksi, näin lieventäen oikeutta
armolla.
Sitten eräänä päivänä McGivney lähetti auton Petteriä noutamaan
ja hänet vietiin Guffeyn konttoriin, jossa uusi suunnitelma
selitettiin hänelle. Naapurikaupungissa Eldoradossa oli vangittu
joukko "tuplajuulaisia", ja sinne haluttiin Petteriä todistajaksi.
Petteri tunsi sattumalta yhden syytetyistä, ja tämän katsottiin
olevan kylliksi suuren syyn hänen "todistukselleen" -- latojen ja
heinäsuovien polttamisesta! Eldorado kauntin piirilakimiehen virasto
tulee pitämään hänestä erinomaisen huolen -- tai mikä vieläkin
parempi, Guffey kirjottaa hänestä ystävälleen Steve Ellmanille,
joka piti huolen tuon kaupungin suurliikemiesten järjestön,
Kotiliesi-yhdistyksen, urkkijatoimesta.
Petteri verukehti. Tämä oli liian kovaa ja vaarallista työtä, se
saattoi miehen koko hermoston piloille, kun täytyi istua hotellissa
pitkät päivät poltellen sauhukkeita ja peläten että "tuplajuulaiset"
heittävät pommilla. Eikä sitä voi pitkää aikaa kestääkkään, siitä
tulisi saada parempi palkka. Guffey sanoi ettei Petterin tarvinnut
pelätä että työ loppuu; jos hän haluaa, voi hän kulkea vaikka koko
maan halki todistamassa yhdessä ainoassa pitkässä huviretkessä, ja
joka paikassa tulisi hän elämään mitä parhaiten ja sanomalehdet
ylistäisivät häntä sankarina.
Mutta sittenkin Petteri verukehti. Hän oli nähnyt American City
"Timesistä", kuinka arvokas todistaja hän oli ja hän uskalsi vaatia
hintaansa itseltään pelottavalta Guffeyltä; eikä hän vääjännyt,
vaikka Guffey olisi kuinkakin mulkoillut, ja lopuksi Guffey myöntyi.
Petteri saa seitsemänkymmentä viisi dollaria viikossa ja kulut, ja
sitäpaitsi takasi Guffey että tätä tointa kestää vähintäin kuusi
kuukautta.