McGivney vei hänet Guffeyn konttoriin. Guffey ei tuhlannut aikaa
turhiin valmisteluihin, vaan otti pöydältään pitkän konekirjoitetun
asiakirjan, johon oli täydellisesti merkitty, mitä aijottiin todistaa
noiden seitsemäntoista I.W.W.-läisen tehneen. Ensin kertoi Petteri
mitä hän oli nähnyt ja kuullut -- se tosin ei merkinnyt paljoa,
mutta saatiinhan siitä alku, totta siteeksi. I.W.W. liiton huoneusto
oli koko maan kuleksivien ja kodittomien työläisten kokouspaikka,
tyyssija noille "juhdille", jotka saivat osakseen kovimmat maailman
kovista iskuista, ja joskus iskivät takasin. Ei yleensä ollut
vääryyttä, jota nämä miehet eivät olisi saaneet kokea, ja silloin
tällöin he olivat maksaneet takasin samalla mitalla. Heidän
joukossaan oli myöskin suupaltteja, jotka kevensivät tunteitaan
hirmuisilla uhkauksilla vihollisiaan kohtaan. Silloin tällöin oli
joukossa todellinen rikoksellinen, silloin tällöin palkattu kätyri,
kuin esimerkiksi Petteri Gudge ja Joe Angell, Petteri kertoi pahimman
siitä, mitä oli kuullut, sekä kaiken, minkä tiesi vangituista
miehistä; Guffey kirjoitti sen paperille ja alkoi sitten rakentaa
Petterin todistusta. Yksi vangituista, Alf. Guinness, oli kerran
joutunut riitaan erään Wheatland kauntin maanviljelijän kanssa, ja
lähiseudulla oli poltettu lato; Guffey sanoi lähettävänsä Petterin
parin muun salapoliisin seurassa autolla sinne, jotta Petteri voi
tutustua paikkaan, ja sitten tulee Petteri todistamaan että hän
on ollut Guinnessin matkassa, kun tämä ja puolisen tusinaa muita
syytetyitä sytyttivät ladon palamaan.
Tämä oli Petterille yllätys. Hän ei ollut aavistanutkaan noin
vakavanluontoisia toimenpiteitä tarvittavan, mutta Guffey käsitteli
toimenpidettä niin jokapäiväisenä ja asiaan kuuluvana, että Petteri
ei uskaltanut näyttää jäniksen käpälää. Niin, ja olihan nyt
sota-aika; satoja miehiä kaatui joka päivä Argonnen metsässä --
ja miksi ei Petteri ottaisi niskoilleen noin vähäpätöistä vaaraa
tuhotakseen maansa kaikkein vaarallisimmat viholliset?
Ja niinpä tekivät Petteri ja hänen kaksi urkkijatoveriaan huviretken
maaseudulle. Ja sitten Petteri tuotiin takasin ja asetettiin asumaan
Hotel de Soton kahdenteentoista kerrokseen, jossa hän ahkerasti
tutki McGivneyn hänelle tuomia konekirjoitusliuskoja ja opetteli
ulkoa todistuksensa. Oven edessä oli aina yksi Guffeyn miehistä
vahtina revolveri taskussa, ja Petterille tuotiin ruokaa kolme kertaa
päivässä, pullo olutta ja laatikko sauhukkeita. Kaksi kertaa päivässä
luki Petteri sanomalehdistä meidän sankari-poikaimme tekemistä
urotöistä, viimeisistä pommijuonista, joita oli saatu ilmi ympäri
maata, ja vakoilulain alaisista oikeusjutuista.
Sitten oli Petterillä vielä yksi nautinto. Hän sai lukea itsestään
aivan oikeasta sanomalehdestä. Tähän saakka olivat hänestä
puhuneet vain työväenlehdet, niinkuin esimerkiksi "Clarion", jotka
luonnollisestikaan eivät merkinneet mitään; mutta nyt American
City "Times" julkaisi pitkän kirjotuksen, jossa selitettiin että
piirisyyttäjä oli asettanut salapoliisin I.W.W.-läisten joukkoon
ja että tämä mies, jonka nimi oli Petteri Gudge, oli käynyt
"tuplajuulaisesta" kaksi vuotta ja tulee nyt todistajapaikalta
paljastamaan koko I.W.W. liiton rikollisuuden.
Kaksi päivää ennen jutun käsittelyä oikeudessa veivät McGivney
ja eräs toinen salapoliisi Petterin piirilakimiehen virastoon,
ja Petteri neuvotteli melkein koko päivän Mr. Burchardin ja
hänen apulaisensa, Mr. Stannardin, kanssa. McGivney oli kertonut
Petterille, että piirilakimies ei tiennyt totuutta, vaan luuli
asioiden tapahtuneen niinkuin Petteri kertoi, mutta Petteri epäili
että tämäkin oli "tekopeli", että piirilakimies olisi turvassa, jos
Petteri äkkiä muuttaisi mielensä eikä todistaisikaan niinkuin oli
opetettu. Petteri huomasi että joka kerta kun häneltä jäi aukko
kertomukseensa, käski piirisyyttäjä hänen täyttää se, ja hänen
onnistui ilman apua se täyttää.
Henry Clay Burchard oli kotoisin kaukaisesta etelästä ja käytti
puhetaito-temppuja, jotka jo aikoja sitten ovat jääneet syrjään.
Hän piti mustaa tuuheaa tukkaansa kokolailla pitkänä ja kun hän
astui puhujalavalle, ojensi hän kätensä ja sanoi tunteesta väräjävin
äänin: "Naiset, a-ah, jumala heitä siunatkoon!" Taikka: "Minä olen
tavallisten ihmisten ystävä. Sydämeni sykkii osanotosta niille,
jotka muodostavat Amerikan todellisen selkärangan, työmiehille
ja maanmuokkaajille." Ja sitten kauppakamarin ja kauppiasten ja
tehtailijain liiton mässääjät taputtivat käsiään ja lähettivät rahaa
tämän tavallisten ihmisten ystävän vaalirahastoon. Mr. Burchardin
apulainen, Mr. Sannard, oli laki-kettu, joka kertoi päämiehelleen
mitä tehdä ja miten; kuivettunut pikku mies, kirjatoukan näköinen,
joka lakkaamatta tuijotti syytetty-parkoja pistävin katsein etsien
heikkoa kohtaa, jonka hän voisi läväistä laki-miekallaan. Hän teki
tämän kaikessa ystävyydessä -- oikeusistunnon väliajalla laski hän
siitä leikkiä, olettaen että syytetyt käsittivät että hän teki näin
vain virkansa puolesta eikä tarkottanut mitään pahaa.