Siinä oli Petteri Gudgen "korkeamman elämän" loppu. Hän ei enää
liikuskellut Olympian vuoren taivaallisissa piireissä. Hän ei
enää koskaan nähnyt Mr. Ackermanin kiinalaisia palvelijoita tai
Mrs. Goddin ranskalaista kamarineitsyttä. Hänelle eivät enää
koskaan hymyilleet nuo Hotel de Soton kaksisataa kaksikymmentä
neljä poika-enkelin päätä. Petteri söi ateriansa istuen jakkaralla
voileipä-ravintoloissa, hän oli todellakin köyhälistöläinen, "Jimmie
Higgins" osansa mukaisesti. Hän luopui haaveistaan loistavasta
ja työttömästä tulevaisuudestaan ja ryhtyi kovaan jokapäiväiseen
työhönsä -- tunkeutui agitaatorien tuttavuuteen, kulki heidän
kodeissaan ja piti silmällä heidän toimiaan, pimittäen kappaleita
heidän levittämästään kirjallisuudesta, varastellen heidän kirjeitään
ja osoteluetteloitaan ja muistikirjojaan ja vieden kaikki nämä
American hotelliin huoneeseen 427.
Nämä olivat toiminnan aikoja. Huolimatta pieksäjäisistä, murhista ja
vangitsemisista -- tai ehkä juuri näistä johtuen -- oli radikaalinen
liike kiehumapisteessä. I.W.W.-läiset olivat järjestyneet salaa ja
kokoilivat puolustusrahastoa vangituille tovereilleen; myöskin
kaikenkarvaiset sosialistit, punaset, vaaleanpunaset ja "keltaset",
olivat täydessä työssä eivätkä työläiset yleensä olleet vielä
heittäneet agiteeraustaan Goober-juttuun nähden. Nyt he paraikaa
toimivat kahta hurjemmin, sillä Mrs. Gooberin elämä oli kysymyksessä
oikeustuvassa. Kaukana Venäjällä oli joukko anarkisteja pannut
toimeen mielenosotuksia Amerikan lähetystötalon edessä sen takia,
että Amerikassa oli väärinkäytetty oikeutta erästä miestä vastaan,
jonka nimi oli "Guba". Näin ainakin seisoi niissä sähkösanomissa,
joita sieltä tuli, ja koko maan uutistoimistot olivat onnistuneet
pitämään Goober-jutun niin salassa, että New Yorkin sanomalehtien
toimittajat erehtyivät julkasemaan nimen tuollaisena josta radikaalit
yli koko maan kohottivat viiltävän ivanaurun ja sanoivat, että siitä
nyt näette, paljonko kapitalistilehdet välittävät työläisistä!
Kaikkein äärimmäisillä punikeilla näyttivät asiat olevan hallussaan
Venäjällä. Myöhään syksyllä he kumosivat Venäjän hallituksen, ottivat
vallan käsiinsä ja alkoivat hieroa rauhaa Saksan kanssa; joka seikka
pani liittolaismaat pelottavaan pulaan ja sai yleiseen käytäntöön
aivan uuden sanan, tuon kauhistuttavan "bolshevikin." Tämän jälkeen,
jos mies esitti jäätä kulettavien autojen kunnallisomaisuudeksi
hankkimista, niin hän vaikeni äkkiä, jos hänelle karjasi:
"Bolsheviki!"
Mutta tämän maan äärimmäiset punikit vastasivat tähän yllättävällä
tavalla -- ne ottivat itse käytäntöön tuon nimityksen ja kantoivat
sitä kunniamerkkinä. American Cityn sosialistiosasto hyväksyi
kiihkeän innostusmyrskyn vallitessa päätöslauselman, jossa osaston
nimi muutettiin "bolshevikiosastoksi", ja "vasemmistolaiset" olivat
määräävinä jonkun aikaa. Tämän siiven johtajana oli puolueen
äänenkannattajan, "Clarionin", toimittaja Herbert Ashton, joka oli
laiha ja kalpea sanomalehtimies ja uskomattoman katkera puheissaan ja
kirjotuksissaan. Hän oli nähtävästi käyttänyt koko elämänsä tutkimaan
kansainvälisen kapitalin metkuja, eikä hänelle näistä kysymyksistä
voinut tehdä väitettä, ettei hänellä olisi ollut kerrassaan musertava
vastaus valmiina. Hän käsitteli sotaa Suur-Britannian vanhan ja
vakiintuneen kommersialismin ja Saksan uudemman ja hyökkäilevän
kommersialismin välillä.
Ashton käsitteli sotakiihkoilijain väitettä aivan samoin kuin
rottakoira käsittelee rottaa. Vai oli tämä sota kansanvallan hyväksi!
Pariisin pankkiirit olivat viimeiset kaksikymmentä vuotta rahastaneet
Venäjän tsaareja, ja nämä olivat lähettäneet tuhansia maanpakolaisia
Siperiaan, tehdäksensä maailman turvalliseksi kansanvallalle!
Suur-Britannia oli myöskin ennenkin käynyt sotaa kansanvallan
hyväksi -- ensin Irlannissa, sitten Intiassa ja Egyptissä ja lopuksi
Whitechapelin köyhäinkorttelissa! Ei, sanoi Ashton, työläisille ei
enää voida syöttää tuollaista pötyä. Wall-kadun pankkiirit olivat
lainanneet muutamia biljoonia liittolaismaiden pankkiireille, ja nyt
usutettiin Amerikan kansaa tekemään maailma turvalliseksi noille
lainoille!
Petteri oli kehottanut McGivneytä tekemään lopun tällaisesta
agitatsionista, ja nyt kertoi tuo rotannaamainen mies, että
toiminnan hetki oli tullut. Oli aijottu pitää suuri joukkokokous
bolshevikien vallankumouksen juhlimiseksi, ja McGivney neuvoi
Petteriä pysymään syrjässä tuossa kokouksessa, sillä siellä voivat
kapulat heilua. Petteri otti takinkauluksestaan punanappinsa ja
meni parvekkeelle siellä olevien sekaan. Hän huomasi, että useita
"kapula-jusseja" oli siroteltu sinne tänne väkijoukkoon ja hän
myöskin näki poliisipäällikön ja kaupungin salapoliisilaitoksen
päämiehen. Kun Herbert Ashton oli päässyt saarnansa puoliväliin, meni
poliisipäällikkö puhujalavalle ja vangitsi hänet, ja parikymmentä
poliisimiestä asettui vangin ja kirkuvan väkijoukon väliin.
Yhteensä vangittiin seitsemän henkilöä; ja kun huomattiin kuinka
suurta mieltymystä sanomalehdistö osotti tälle toimenpiteelle,
päätettiin mennä vieläkin pitemmälle. Kymmenkunnan Guffeyn miestä
ja samanverran piirisyyttäjän kätyreitä hyökkäsi Ashtonin lehden,
"Clarionin", painoon -- toimittajat potkittiin alas rappusia tai
heitettiin ikkunoista ulos, kirjotuskoneet ja painokoneet särettiin,
tilaajaluettelo vietiin pois ja pari tonnia "kirjallisuutta"
poltettiin takapihalla. Myöskin "tarkastettiin bolsheviki-osasto" ja
sen toimeenpanevan komitean seitsemän jäsentä vangittiin. Tuomari
määräsi jokaiselle takaussummaksi kaksikymmentä viisi tuhatta
dollaria, ja viikon kuluessa sen jälkeen tuli Guffeyn konttoriin joka
päivä American City "Timesin" toimituksesta mies, jolle Guffey antoi
tukun aiheita, jotka Petteri oli valmistellut ja joissa osotettiin
selvästi, että sosialistien ohjelma merkitsee terrorismia ja murhia.
Melkein joka päivä teki Petteri nykyään tuollaisia palveluksia
maalleen. Hän sai tietoonsa, missä I.W.W.-läisillä oli kätkettynä
painokone, jolla he painoivat lentolehtisiä ja kiertokirjeitä.
Tämä paikka "tarkastettiin" ja puhumattakaan painokoneen
takavarikoimisesta, saatiin puolisen tusinaa agitaattoria taaskin
linnaan. Nämä miehet tekivät nälkälakon, koettaen tappaa itseään
nälkään vastalauseeksi kärsimiään pieksämisiä vastaan; ja jotkut
hysteeriset naiset kokoontuivat Ada Ruthin kotona, laativat
kiertokirjeen vastalauseineen, ja Petteri piti silmällä tämän
kiertokirjeen postittamista, joten se otettiin takavarikkoon
postissa, ja niin taaskin tehtiin tyhjäksi salaliitto. Nyt olikin
useita miehiä työssä postikonttorissa, ja heidän yksinomaisena
työnään oli agitaattorien postin avaaminen salaa; ja silloin tällöin
annettiin määräys, että sellaisille henkilöille, joiden mielipiteet
eivät olleet "terveet", ei saanut välittää postia.
Postihallitus myöskin peruutti "Clarionin" toisen luokan
postioikeuden ja myöhemmin estettiin sen lähetys postitse kokonaan.
Silloin pari "toveria", joilla oli auto, ottivat levittääkseen lehteä
lähikaupunkeihin; ja Petteri lähetettiin hieromaan näiden miesten
tuttavuutta, joka onnistuikin niin, että pari Guffeyn miestä yöllä
salaa "korjasi" toisen näistä autoista niin hyvään kuntoon, että
ohjauslaite meni epäkuntoon ja ajuri oli vähällä menettää henkensä.
Ja taaskin oli yksi salaliitto tehty tyhjäksi!