Näitä miettien meni Petteri American hotelliin, jossa McGivney oli
luvannut tavata häntä sinä iltana. Petteri meni huoneeseen 427,
ja kun hän oli väsynyt edellisen yön seikkailuista, asettui hän
vuoteelle ja nukkui. Ja kun hän sen jälkeen avasi silmänsä, ei hän
ollut varma vaivasiko häntä painajainen, vai oliko hän kuollut
nukkuessaan ja mennyt helvettiin Mr. Goddin kanssa. Joku ravisteli
häntä ja sanoi vihasella äänellä: "Nouse ylös!" Petteri avasi
silmänsä ja näki että se oli McGivney; ja sehän oli hyvä, olihan
aivan luonnollista että McGivney hänet herättää. Mutta mitä tämä on?
McGivneyn ääni oli vihainen, McGivneyn kasvojen ilme oli synkkä ja
uhkaava ja -- kaikkein hämmästyttävintä -- McGivneyllä oli revolveri
kourassa ja tähtäsi Petteriä keskelle naamaa!
Se kokolailla vaikeutti Petterin heräämistä, sillä hän ei voinut
uskoa olevansa hereillä; se myöskin vaikeutti McGivneyn yrityksiä
saada häneltä tietoja, sillä Petterin leuka oli venähtänyt lonkolleen
ja hän katsoi kauhistunein silmin revolverin piipunreijästä suoraan
sisälle.
"J-jumalani-ju-jumalani, Mr. McGivney, mi-mi-m-mitä! tämä on?"
"Nouse ylös!" sähisi rotannaamainen mies, lisäten inhottavan
haukkumasanan. Hän sieppasi Petteriä takinkauluksesta ja nykäsi hänet
seisaalleen, pitäen yhä revolveria miltei kiinni Petterin naamassa.
Ja Petteri parka, koettaen epätoivoisesti keräillä älynsä sirpaleita,
mietti viittä tai kuutta hurjaa selitystä tähän arvotukseen.
Olisikohan mahdollista että McGivney oli saanut kuulla että hän oli
julistanut Mr. Goddille olevansa punikki? Olisivatkohan punikit
paljastaneet hänet? Vai oliko McGivney yksinkertaisesti tullut
hulluksi ja että Petteri oli nyt kahdenkesken huoneessa raivohullun
kanssa?
"Mihin olet pannut rahat, jotka annoin sinulle muutama päivä sitten?"
kysyi McGivney ja lateli yhä lisää pöyristyttäviä haukkumasanoja.
Petteri alkoi luonnollisesti heti puolustautumaan. Olipa hän kuinka
säikähtänyt tahansa, ei Petteri aikonut niinkään ilman muuta luopua
rahoistaan.
"Olen ne k-kuk-ku-kuluttanut, Mr. McGivney."
"Valehtelet!"
"En, en."
"Kerro, minne olet pannut nuo rahat!" intti toinen, kasvot kamalasti
vihan vääristäminä ja revolverin piippukin näytti vapisevan vihasta.
Petteri alkoi väittää että hän oli kuluttanut joka sentin. "Pane se
oksentamaan rahat, Hammett!" sanoi McGivney; ja nyt vasta Petteri
huomasi että huoneessa oli toinenkin mies. Revolverin piipunreikä oli
niin kiinnittänyt hänen huomionsa, ettei hän ollut huomannut mitään
muuta.
Hammett oli suurikasvuinen mies ja hän astui Petterin taa ja tarttui
yhteen Petterin käsivarsista ja väänsi sitä taaksepäin ja sitten ylös
harteiden väliin. Kun Petteri aikoi kirkua, painoi hän toisen kätensä
Petterin suulle, jolloin tämä huomasi, että kaikki on mennyttä. Hän
ei voinut puolustaa rahojaan tuolla hinnalla. Kun McGivney kysyi:
"Kerrotko missä rahat ovat?" nyökkäsi Petteri ja koetti vastata
nenänsä kautta.
Hammett otti kätensä hänen suultaan. "Missä ne ovat?" Ja Petteri
vastasi: "Oikeassa kengässäni."
Hammett avasi kengännauhan ja otti kengän jalasta, veti sitten pois
sisäpohjan ja sen alla oli ohut silkkipaperiin kääritty kääre, ja
siinä oli McGivneyn antamat tuhat dollaria, kolmesataa dollaria,
jotka Petteri oli säästänyt Nelse Ackermanilta saamistaan rahoista ja
sitä paitsi kaksisataa dollaria, jotka hän oli säästänyt palkastaan.
Hammett laski rahat ja McGivney pisti ne taskuunsa, jonka jälkeen hän
komensi Petteriä panemaan kenkä jalkaansa. Petteri totteli vapisevin
sormin, sillävälin koettaen pitää toisen silmänsä revolverin
piipunreijässä ja toisen McGivneyn rotannaamassa.
"M-i-mikä vaivaa, Mr. McGivney?"
"Kyllä saat tietää" oli vastaus. "Marssi nyt alakertaan, ja muista,
että tämä revolveri ja minä tulemme perässä, ja tässä revolverissa on
kahdeksan kuulaa, ja jos liikautat sormeasikaan, lähetän ne kaikki
sinuun."
Ja niin menivät Petteri ja McGivney ja Hammett ulos hotellista ja
astuivat automobiiliin. Hammett ajoi ja Petteri ja McGivney istuivat
takaistuimella ja McGivneyn käsi oli taskussa ja siinä revolveri,
sormi liipasimessa ja piipunsuu kohdistettuna Petterin keskiruumista
kohti. Petteri totteli kaikki määräykset heti ja heitti pois
kyselemisensä, kun huomasi, ettei saa vastausta.
Sillävälin koetti hän käyttää kaikki piloille säikytetyt järkensä
sirpaleet tämän ongelman ratkaisuun. Hän koetti arvailla, mutta paras
tulos siitä oli, että Guffey oli äkkiä päättänyt uskoa Joe Angellin
kertomusta eikä Petterin. Mutta miksi tämä pyssyseikkailu ja nämä
muut liikkuvakuvatemput? Petteri ei käsittänyt ja jätti arvailun
sikseen; ja paras olikin, sillä se, mitä todella oli tapahtunut, oli
niin vaikea arvata, ettei Petteri eikä kukaan muukaan olisi sitä
voinut arvata milloinkaan.