Äkkiä Petteri kohottausihe silkkipatjoillaan ja alkoi kertoa Mrs.
Goddille asevelvollisuusvastaisen liiton uusinta suunnitelmaa --
laatia ohjeita omantunnon syiden perusteella sotaa vastustaville.
Petteri selitti näissä ohjeissa neuvottavan nuoria miehiä
perustuslaillisiin oikeuksiinsa nähden. Mutta McGivney oli ollut
sitä mieltä, että Petterin olisi sisällytettävä näihin ohjeisiin
jonkunmoinen lause, jossa kehotetaan kieltäytymään sotapalveluksesta;
jos tämä painettaisiin ja sitä levitettäisiin, niin odottaisi
jokaista asevelvollisuusvastaisen liiton jäsentä kymmenen tai
kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistus. McGivney oli kehottanut
Petteriä olemaan sangen varovainen toimiessaan tämän, mutta taaskin
huomasi Petteri ettei ollut minkäänlaista tarvetta olla varovainen.
Mrs. Godd oli täysin halukas kehottaman nuoria miehiä kieltäytymään
sotapalveluksesta. Hän oli neuvonut näin useille, sanoi hän, muun
muassa omille pojilleenkin, jotka onnettomuudeksi olivat yhtä mieltä
isänsä kanssa, joka oli verenhimoinen.
Tuli päivällisen aika, ja Mrs. Godd pyysi Petteriä päivälliselle --
ja Petterin uteliaisuus voitti hänen varovaisuutensa. Hän halusi
nähdä Goddin perheen ryyppivän simaa kultakupeista. Hän ihmetteli,
tulisivatko tyytymätön aviomies ja verenhimoiset pojat olemaan läsnä?
Läsnä ei ollut muita kuin muuan elähtänyt nainen, eikä Petteri nähnyt
kultakuppeja. Mutta hän näki niin ohutta kiinalaista posliinia,
että hän pelkäsi siihen koskea, ja hän näki joukon niin raskaita
hopea-aseita, että hän hämmästyi joka kerta kun hän niitä nosti.
Myöskin näki hän ruokaa, joka oli niin oudosti ja monimutkaisesti
valmistettu, niin hakattua ja leikeltyä ja kastikkeiden peittämää,
ettei hän olisi voinut sanoa lainkaan mitä on syönyt, jollei ota
lukuun voileipää.
Hämminki lainehti hänen sisässään aterian kestäessä, mutta hän
pelasti itsensä Mrs. Jamesin neuvolla -- katso, miten muut tekevät,
ja tee itse samoin. Joka kerralla kun tuotiin uusi ruokalaji,
odotti Petteri ja katsoi, minkä haarukan tai lusikan Mrs. Godd
otti käteensä, ja sitten tarttui hän samanlaiseen, tai jokseenkin
samanlaiseen, välistä hän ei ollut varma, oliko hän oikeassa.
Hän keskitti koko järkensä tähän, sillä hänen ei tarvinnut puhua
sanaakaan; Mrs. Godd talutteli yhtämittaa kapinallisuutta ja
maanpetturuutta, eikä Petterin tarvinnut muuta kuin kuunnella ja
nyökäyttää päätään.
Päivällisen jälkeen menivät he leveälle verannalle, josta oli kaunis
näköala. Talon emäntä asetti Petterin istumaan monen patjan keskelle
nojatuoliin, sitten heilautti kättään mustan paksun savupilven
varjostamaa kaupunkia kohti.
"Tuolla raatavat palkkaorjani ansaitakseen minulle voitto-osingoita",
sanoi hän. "Heidän on pysyttävä siellä -- paikallaan, niinkuin
sanotaan ja minä pysyn täällä paikassani. Jos he haluavat vaihtaa
paikkoja, kutsutaan sitä vallankumoukseksi, ja se on 'väkivaltaa'.
Ja minä ihmettelen sitä, että he niin vähän käyttävät väkivaltaa, ja
ajattelevat sitä niin vähän. Ajatelkaa noita miehiä, joita kidutetaan
vankilassa! Voisiko kukaan moittia heitä, jos he käyttäisivät
väkivaltaa? Tai yrittäisivät päästä pakoon?"
Tämä herätti Petterissä nopean, pistävän ajatuksen. Jaa, mutta jos
saisikin Mrs. Goddin houkutelluksi avustamaan karkaamisyritystä!
"Voisi ehkä olla mahdollista auttaa heitä karkuun", viittasi hän.
"Luuletteko niin?" kysyi Mrs. Godd innostuen ensi kerran koko
vierailun aikana.
"Kyllä se voisi olla mahdollista", sanoi Petteri. "Vanginvartijat
eivät ole yläpuolella lahjusten ottoa, niinkuin tiedätte. Tapasin
melkein kaikki heistä, kun olin vankilassa ja luulen voivani löytää
yhden tai pari, jotka ottavat rahaa. Haluatteko että yritän?"
"En oikein tiedä --" alkoi nainen epäröiden. "Luuletteko todellakin
--"
"Tiedättehän ettei heitä olisi koskaan pitänyt pannakkaan putkaan?"
ehätti Petteri.
"Se on kyllä totta!" selitti Mrs. Godd.
"Ja jos he pääsisivät pakoon loukkaamatta ketään, jollei heidän
tarvitsisi tapella vartijainsa kanssa, ei siinä olisi mitään
todellisesti pahaa --"
Tähän saakka pääsi Petteri äkkipikaa keksimässään salajuonessa. Äkkiä
kuuli hän takanaan äänen: "Mitäs tämä merkitsee?" Se oli miehen
ääni, raivokas ja suuttumuksesta värähtelevä; ja Petteri kohottautui
silkkipatjoiltaan ja katsoi taakseen, kohottaen käsivartensa
suojaamaan kasvojaan, niinkuin tekee se, jota varhaisimmasta
lapsuudestaan saakka alinomaa on piesty.
Häntä lähestyi uhkaavana mies; ehkä hän ei ollut tavattoman suuri,
mutta siltä hän ainakin Petteristä näytti. Hänen sileiksi ajellut
kasvonsa olivat punertavat vihasta, hänen kulmakarvansa kauheasti
rypyssä, ja hänen kätensä pelottavan merkitsevästi nyrkissä. "Pieni
saastainen hajunäätä!" sähisi hän. "Helvetin luikki!"
"John!" huudahti Mrs. Godd käskevästi; mutta olisi ollut sama huutaa
raivoavalle ukkosilmalle. Mies hyökkäsi Petteriin, ja Petteri, joka
eläissään oli väistänyt satoja iskuja, vyörähti patjoiltaan lattialle
ja hypähti pystyyn, kiiruhtaen rappusia kohti. Mies oli hänen
perässään, ja kun Petteri ehti ylimmälle portaalle, laukesi miehen
jalka ja osui keskelle Petterin nousun takapuolta, ja ylimmäinen oli
ainoa noista kymmenestä tai kahdestatoista rappusesta, johon Petteri
alas mennessään kosketti.
Petteri mätkähti maahan, mutta hän ei pysähtynyt, ei edes sen vertaa,
että olisi silmännyt taakseen; hän kuuli Mr. Goddin huohotuksen, ja
hänestä tuntui että se on juuri hänen korvansa takana, ja Petteri
juoksi käytävää pitkin kovemmin kuin oli koskaan ennen eläissään
juossut. Vähän väliä tähtäsi Mr. Godd uuden potkun Petterin housujen
takapuoleen, mutta tehdessään tämän, oli hänen pakko hetkiseksi
pysähtyä eikä potku ulottunut. Ja niinpä vihdoin takaa-ajaja lopetti,
ja Petteri kiidätti Goddin portista ulos kadulle.
Sitten hän katsahti olkansa ylitse ja huomatessaan että Mr. Godd
oli turvallisen välimatkan päässä pysähtyi hän ja kääntyi ympäri
heristäen nyrkkiään yhtä uhkaavasti kuin katurotta, ja kirkui:
"Kirous! Kirous!" Saamaton raivo ryöppysi hänessä. Hän kirkui
kirouksia ja uhkauksia, ja niiden joukossa oli outoja, miltei
uskomattomia sanoja. "Niin, olen punikki, kirottu olkoon sielusi ja
pysyn punikkina!"
Niin kyllä, Petteri Gudge, lain ja järjestyksen ystävä, Petteri
Gudge, rikasten pikku veli, ulvoi: "Olen punikki ja joskus vielä
räjäytämme sinut ilmaan. -- Mac ja minä panemme pommin allesi!" Mr.
Godd kääntyi ja marssi halveksivan arvokkaasti omaa yksityistä,
kotoista erimielisyyttä kohti.
Petteri käveli katua pitkin hieroen kipeitä housujaan ja nyyhkien
itsekseen. Nyt Petteri käsitti selvästi, miltä punikeista tuntui.
Tässä olivat nyt nämä rikkaat loiset riistäen työläisten työstä ja
eläen palatseissa -- ja mitä olivat he tehneet ansaitakseen sen? Mitä
tulevat he koskaan tekemään köyhälle miehelle muuta kuin halveksivat
häntä ja potkivat häntä housun takapuoleen? Ne ovat roikka
julmureita! Petteri näki äkkiä eilisillan tapaukset aivan toisessa
valossa, ja hän toivoi että kaikki kauppakamarin ja tehtailijain ja
kauppiasten liiton nuoremmat jäsenet olisivat samassa paikassa, jotta
hän voisi lähettää heidät helvettiin yhdellä kertaa.
Eikä tämä mielentila ollut aivan ohimenevää laatua. Petterin housujen
takapuoli oli niin kipeä että hän vaivoin voi kestää katuvaunukyytiä
kotiinsa, ja koko matkan Petteri suunnitteli, miten hän kostaa
Mr. Goddille. Hän muisti sitten että Mr. Godd on Nelse Ackermanin
liiketoveri; ja Petterillä oli nyt urkkija Nelse Ackermanin
kotona ja valmisteli jonkinlaista "tekopeliä"! Petterin tulee
tarkoin ottaa selvää, eikö hän voisi alkaa ja suunnitella jotakin
dynamiittisalaliittoa Mr. Goddia vastaan! Hän tulee alkamaan heti
agitatsionin Mr. Goddia vastaan radikalisissa piireissä, ja ehkä hän
voisi saada joitakin "tuplajuulaisia" sieppaamaan kiinni hänet ja
sitomaan puuhun ja ruoskimaan niin että jumalauta!