Petteri istui auton takaistuimella McGivneyn antama musta naamio
kasvoillaan, musta vaatekappale, jossa oli kaksi reikää silmiä ja
yksi suuta varten. Petteri vihasi näitä punikeita ja halusi että
heitä rangaistaisiin, mutta hän ei ollut tottunut verinäytelmiin, ja
tämä loppumaton ruoskan läiske ihmislihaan oli miltei enemmän kuin
hän jaksoi kestää. Miksi oli hän tullut? Tämä ei suinkaan ollut osa
hänen työstään pelastaessaan maataan punikki-vaarasta. Hän oli tehnyt
osansa osottaessaan sormellaan vaarallisia niistä; hän oli mies, joka
käytti järkeään eikä väkivaltaa. Petteri huomasi että seuraava uhri
oli Tom Duggan katkenneine ja verisine nenineen, ja tahtomattaankin
hän hätkähti. Hän havaitsi että hän aivan itsestään oli alkanut vähän
pitää Tom Dugganista. Kaikesta huolimatta oli Duggan uskollinen ja
hyvä toveri ja hänen kiukkuisen pintansa alla oli paljon hyvää. Hän
ei ollut tehnyt koskaan mitään muuta kuin nurissut ja laitellut
nurinastaan runoja; ne tekivät erehdyksen pieksäessään häntä, ja
hetken oli Petterillä pähkähullu ajatus mennä väliin ja sanoa niin.
Runoilija ei sanonut sanaakaan. Petteri näki vilaukselta hänen
kasvonsa huikaisevassa valossa, ja vaikka ne olivat veriset ja
mäsänä, näki niistä helposti päätöksen -- hän kuolee ennemmin kuin
päästää pienintäkään valitusta. Joka kerta kun ruoska putosi, vavahti
koko hänen ruumiinsa, mutta ei kuulunut pienintäkään ääntä ja hän
seisoi pidellen puuta suonenvedon tapaisesti. Häntä piestiin, kunnes
ruoskasta sinkoili verta kuin suihkusta, kunnes verta valui virtanaan
maahan. Pieksäjät olivat varovaisuuden vuoksi tuoneet lääkärin
mukanaan, ja tämä nyt lähestyi juhlamenojen ohjaajaa ja kuiskasi
hänelle jotakin. He irrottivat Dugganin, päästivät hänen kätensä
puusta ja heittivät hänet Glikasin viereen.
Seuraava oli Donald Gordon, tuo sosialistinen kveekari, ja nyt tuli
palanen tusina-draamaa. Donald otti uskontonsa vakavalta kannalta
ja julisti sotavastaisia mielipiteitään jesuksen nimeen, joka
teki hänet erittäin vastenmieliseksi. Nyt huomasi hän tilaisuuden
teaatteri-tempuillen ja kohotti kahleiset kätensä taivasta kohden,
ikäänkuin rukoillen, ja huusi vihlovalla äänellä: "Isä, anna heille
anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät!"
Kuului murinaa joukosta, joka kasvoi ulvonnaksi. "Jumalanpilkkaaja!"
huudettiin. "Sulkekaa hänen saastainen suunsa!" Se oli se sama suu,
joka oli kuulunut sadoilta puhujalavoilta, ja se oli ankarasti
arvostellut sotaa ja niitä, jotka hyötyivät rahallisesti sodasta.
He olivat nyt täällä, nuo miehet, joita hän oli arvostellut,
kauppakamarin ja tehtailijaan ja kauppiasten liiton nuoremmat
jäsenet, koko kaupungin paremmat ihmiset, jotka olivat kovassa
työssä maan pelastamiseksi -- eivätkä vaatineet enempää kuin
täyden arvon palveluksistaan. Ja niinpä he ulvoivat raivosta tälle
jumalaapilkkaavalle nulikalle. Mies, jonka naamio oli naurettava,
sillä hän oli niin vankkarakenteinen ja lihava, että jokainen tunsi
hänet, otti käteensä verisen ruoskan. Se oli Billy Nash, "Amerikan
kehitys-liiton" sihteeri, ja roskajoukko kiljui: "Anna mennä,
Billy! Hyvin osattu, hyvä poika!" Donald Gordon voi ehkä sanoa
jumalalle että Billy Nash ei tiedä mitä hän tekee, mutta Billy luuli
tietävänsä ja hän aikoi osottaa Donaldillekin että hän tietää. Se
ei kestänyt pitkää aikaa, sillä tällä nuorella kveekarilla ei ollut
paljon muuta kuin ääntä, ja jo neljännellä iskulla hän pyörtyi ja
kahdennenkymmenennen lyönnin perästä keskeytti lääkäri pieksännän.
Sitten tuli I.W.W. liiton sihteerin, Gradyn vuoro, ja silloin sattui
kamala tapaus. Grady, joka oli katsellut tätä näytelmää eräästä
autosta, oli hurjistunut, ja kun hänen kätensä irrotettiin ja takkia
yritettiin vetää hänen yltään, riuhtasi hän äkkiä itsensä irti ja löi
miehen toisensa perästä kumoon. Hän oli kasvanut tukkimetsässä ja
hänen ruumiinvoimansa olivat ihmeteltävät, ja ennenkuin miesjoukko
oikein tiesi, mitä oli tapahtunut, oli hän jo kahden auton välissä
menossa. Kymmeniä miehiä hyökkäsi silloin hänen päälleen kymmeniltä
eri suunnilta ja hän kaatui maahan keskellä villiintynyttä joukkoa.
Hänen kasvonsa painettiin lokaan, ja miesjoukko kiljui kuin
villipedot yöllä: "Vetäkää hänet hirteen!" Muuan mies juoksi paikalle
köysi käsissä, kirkuen: "Hirttäkää se!"
Juhlamenojen ohjaaja koetti estellä äänitorvensa lävitse, mutta torvi
lyötiin hänen käsistään ja hänet vietiin syrjään, ja eräs miehistä
kiipesi petäjään ja heitti köyden vahvan oksan ylitse. Ei voinut
nähdä Gradya tämän kuhisevan joukon keskellä, mutta äkkiä kuului
kiljaus ja hän tuli näkyviin -- kohoten korkealle ilmaan, silmukka
kaulassa ja potkien hurjasti. Hänen alapuolellaan miehet tanssivat ja
ulvoivat ja heittelivät hattujaan ilmaan, ja yksi miehistä hyppäsi
ilmaan ja tarttui yhteen potkivista jaloista riippuen siinä.
Sitten kaiken tämän melun läpi kuului ääni: "Laskekaa hänet vähän
alemmaksi! Laskekaa, että ulotun häneen!" Ja nuorasta pitelijät
hellittivät köyttä ja ruumis laskeutui maata kohti, potkien vieläkin,
ja eräs mies otti taskuveitsen taskustaan, leikkasi vaatetta pois
ruumiista ja leikkasi erään kappaleen ruumiista vielä. Joukko
ulvoi kahta uljaammin ja autoissa istuvat miehet löivät polviinsa
kämmenillään ja kirkuivat mielihyvästä. Petterin kanssa autossa
olijat kuiskasivat että tämä veitsimies oli Ogden, kauppakamarin
presidentin poika; ja seuraavana päivänä kaupungilla -- ja useita
viikkoja jälkeenkin päin -- miehet nyhjäsivät toisiaan ja kertoivat
kuiskaten, mitä Ogden oli tehnyt noitten "kirottujen tuplajuulaisten"
sihteerin, Shawn Gradyn ruumiille. Ja jokainen näistä nyhjääjistä
ja kuiskuttelijoista oli mielessään varma siitä että tällä tavalla
oli punikkivaara poistettu ikuisiksi ajoiksi ja sadan prosentin
amerikalaisuus nostettu kunniaan ja tehty eittämättömän varmaksi työn
ja pääoman suhteiden rauhallinen ratkaisu.
Miten ihmeelliseltä se kuuluneekin oli yksi I.W.W.-läisistä, joka
oli heidän kanssaan samaa mieltä. Yksi tuon yön uhreista oli oppinut
läksynsä! Kun Tom Duggan jälleen pystyi istumaan, joka oli kuusi
viikkoa tapahtuman jälkeen, kirjotti hän artikkelin kokemuksistaan
erääseen I.W.W. liiton sanomalehteen, ja kirjotusta levitettiin
sittemmin tuhansin kappalein kiertokirjeenä työläisten keskuuteen.
Siinä sanoi tämä runoilija:
"I.W.W. liiton periaatejulistus alkaa lausunnolla että
työtäteettävällä ja työtätekevällä luokalla ei ole mitään yhteistä;
mutta tässä tilaisuudessa opin että periaatejulistus on väärässä.
Tässä tilaisuudessa näin yhden seikan, joka oli yhtymäkohtana
työtäteettävän ja työtätekevän luokan välillä, ja se oli ruoska.
Ruoskan kädensija oli työtäteettävän luokan käsissä ja ruoskan
siima työtätekevän luokan selässä, ja näin tuli kaikiksi ajoiksi
päivänselvästi osotetuksi suhde näiden kahden eri luokan välillä."