Petteri meni American hotelliin ja tapasi McGivneyn, joka
antoi hänelle työn, mikä mainiosti sopi hänen mielentilaansa.
Rotannaamainen mies sanoi että oli tullut toiminnan aika. I.W.W.
liiton paikallisosasto oli laatinut koko järjestölle kirjelmän,
jossa pyydettiin apua, ja osaston toimeenpanevan komitean kokous
pidetään tänä iltana; Petterin oli heti mentävä tapaamaan sihteeri
Gradya, saatava selville missä tämä kokous tullaan pitämään ja
tehtävä viittaus että tähän kokoukseen olisi saatava koko järjestö ja
muitakin punikkeja niin paljon kuin mahdollista. McGivney sanoi että
kaupungin liikemiehet aikoivat panna täytäntöön suuren suunnitelmansa
tänä iltana; kauppakamarin ja tehtailijain ja kauppiasten liiton
nuoremmat jäsenet olivat pitäneet kokouksen ja tehneet salaisen
suunnitelman, eivätkä he nyt halunneet muuta, kuin että kaikki
punikit kokoontuisivat yhteen paikkaan.
Petteri lähti ja löysi Shawn Gradyn, tuon nuoren irlantilaisen
pojan, joka piti jäsenluettelon ja muut järjestön asiakirjat niin
salaisessa paikassa, ettei edes Petterin ollut onnistunut löytää
niitä. Petteri kertoi sihteerille viimeiset uutiset McCormickin
kärsimyksistä "rotkossa" ja että Gus oli viety samaan sairaalaan,
missä Hendersonkin oli. Hän oli niin kaunopuheinen vihassaan, että
pian Grady kertoi hänelle illaksi kutsutun kokouksen paikan ja ajan,
ja Petteri sanoi että heidän pitäisi saada kaikki ystävänsä koolle
ja keskustella tavasta, millä saisivat vastalausekirjallisuutensa
jaetuksi nopeasti, sillä olihan selvää etteivät he enää voi käyttää
postia. Mitä merkitsivät toimeenpanevien komiteojen päätöslauselmat,
kun ainoa, mistä oli mitään toivoa, oli koko järjestön jäsenten
yhteistoiminta? Grady sanoi että se on hyvä ja aikoi kutsua koolle
kaikki toimivat jäsenet ja liitolle myötätuntoiset henkilöt, ja
Petteri sai toimekseen puhelimitse ja jalkapatikassa antaa tieto noin
tusinalle henkilölle.
Kello kuuden aikana illalla ilmotti Petteri McGivneylle työnsä
tulokset, ja silloin sai hän iskun, josta hän miltei pyörtyi. "Sinun
täytyy mennä myös tuohon kokoukseen", sanoi rotannaamainen mies. "Et
voi asettua vaaraan että ne rupeavat epäilemään sinua."
"Mutta herra jumala", huusi Petteri. "Mitä siellä sitten tulee
tapahtumaan?"
"Älä pelkää", sanoi toinen. "Tulen pitämään huolen siitä, ettei
sinulle tapahdu mitään."
Kokous oli päätetty pitää runoilija Ada Ruthin kotona, ja McGivney
käski Petterin tehdä selkoa tuosta kodista. Arkihuoneen takana oli
käytävä ja tässä käytävässä suuri vaatekaappi. Heti ensi hälinän
kuultuaan on Petterin kiiruhdettava tähän kaappiin. Hänen täytyy
mennä kaappiin, ja sitten McGivney miehineen tulee suojelemaan häntä,
vaikka ovat pieksävinään häntä niinkuin muitakin huoneissa olijoita.
Petterin polvet alkoivat vavista ja hän suuttuneena moitti tuota
järjestelyä; mitäs hänelle sitten tapahtuu, jos McGivneylle tai hänen
autolleen sattuu tapahtumaan jotain, jotta hän ei voisi ollakaan
Petteriä suojelemassa? McGivney selitti ettei Petterin tarvitse
pelätä mitään, hän, Petteri, on heille niin kallisarvoinen mies,
etteivät he uskalla asettaa häntä mihinkään vaaraan. McGivney tulee
varmasti olemaan siellä, eikä Petterin tarvitse välittää muusta kuin
kirkua ja pitää pahaa elämää ja lopuksi olla pyörtyvinään, jolloin
McGivney, Hammet ja Gummings tulevat kantamaan hänet automobiiliinsa
ja vievät pois.
Petteriä pelotti niin, ettei hän pystynyt syömään illallista,
vaan hän käyskenteli pitkin katuja jupisten itsekseen ja koettaen
nostattaa rohkeuttaan. Hänen täytyi pysähtyä ja katsella Amerikan
lippuja ja lukea American City "Timesin" iltapäivänumeroa ennenkuin
hänen isänmaallinen innostuksensa palasi. Kun hän lopuksi lähti tuon
pienen raajarikon kotia kohti, joka kirjotteli sotavastaisia runoja,
tuntui hänestä todella aivan kuin hänkin olisi sotilaspoika, joka
marssi sotaan.
Ada Ruth oli siellä ja hänen äitinsä, vanha kuivettunut nainen,
joka ei käsittänyt lainkaan näitä kauheita, maailmaa mullistavia
liikkeitä, mutta jonka rukoilut eivät vaikuttaneet yhtään vähää
hänen innostuneeseen tyttäreensä; vielä oli siellä Adan serkku,
laiha koulunopettajatar, vanhapiika, kansanneuvoston sihteeri; ja
myöskin olivat siellä Miriam Yankovich, Sadie Todd ja Donald Gordon.
Matkalla oli Petteri tavannut Tom Dugganin, ja tämä synkkä runoilija
oli sanonut laatineensa uuden runon, jossa kuvailtiin McCormickia
"rotkossa." Heti sen jälkeen saapui sihteeri Grady, taskut
täynnä papereita. Grady, pitkä, tummasilmäinen ja herkkämielinen
irlantilainen poika, oli sellainen, joita sosialistit kutsuivat
"Jimmie Higginsiksi", tarkottaen niitä tovereita, jotka tekivät
raskaat ja väsyttävät työt toiminnassa, jotka aina olivat läsnä,
tapahtuipa mitä tahansa, aina valmiit ottaman yhä vain lisää kuormaa
kannettavakseen. Grady ei välittänyt vähääkään sosialisteista, mutta
"Jimmie Higgins"-nimitystä vastaan hänellä ei ollut mitään; ja hän
sanoi Petterin olevan samaa maata, ja Petteriä nauratti miettiessään
että "Jimmie Higgins" on viimeinen, miksi hän tässä maailmassa
rupeaa. Petteri oli kiipeämässä hyvinvoinnin tikkaita, eikä hänen
päähänsä pälkähtänytkään että hän voisi olla sittenkin "Jimmie
Higgins" -- ei punikeille, vaan "valkosille"!
Grady veti esille paperinsa ja keskusteli Gordonin kanssa illan
ohjelmasta. Hän oli saanut I.W.W. liiton kansallisvirastossa
sähkösanoman, jossa luvattiin avustusta, ja hänen laihat, nälkäisen
näköiset kasvonsa loistivat ylpeydestä, kun hän sitä näytti.
Sitten hän ilmoitti että kokoukseen saapuu "Bud" Connor, joka
oli tunnettu organiseeraaja ja joka oli McCormickin mukana ollut
järjestämistyössä öljykentillä ja oli tuonut sanan että työläiset
siellä olivat tekemäisillään suuren lakon. Sitten tuli Mrs. Jennings,
pieni kiusaantunut naisraukka, jonka mies oli vaatinut avioeroa sen
perusteella, että vaimo oli lahjoittanut rahaa I.W.W. liitolle. Hänen
mukanaan tuli muuan suurikasvuinen konetyöläinen, Andy Adams, joka
oli potkittu ulos salaseurastaan sen takia, että oli siellä jutellut
"suorasta toiminnasta." Hän veti taskustaan "Evening Telegraphin"
viimeisen numeron, jossa ankarasti tuomittiin "suoraa toimintaa"
ja sanottiin sen olevan dynamiitilla hosumista, joka tietysti oli
valhe, ja kysyttiin kuinka kauvan kuluu ennenkuin Amerikan Cityn lain
ja järjestyksen ystävät käyttävät vähän "suoraa toimintaa" omasta
puolestaankin.