Petteri otti raitiovaunun Miriam Yankovichin kotiin, ja matkalla
luki hän American City "Timesin" iltapäivänumeron. Tämän lehden
toimittajat antoivat noille punikeille, jotta tuntui! He olivat
ottaneet McCormickin sapoteesi-kirjan ja julkaisivat kokonaisia
kappaleita siitä, aivan niinkuin Nell oli ennustanut, ja uhkaavimmat
lauseet olivat tummennetut, ja jotkut niistä olivat ladotut raamien
sisään, joita oli sirotettu sinne tänne lehdessä, joten kukaan ei
voinut niitä sivuuttaa. Siinä oli vankilassa otettu McCormickin kuva;
hänellä ei ollut ollut tilaisuutta ajaa partaansa moneen päivään eikä
hän ehkä ollut edes hyvillään kuvan ottamisesta -- joka tapauksessa
oli hän niin raivokkaan näkönen, että pelotti, ja Petteri tuli yhä
täydellisemmin vakuutetuksi siitä, että Mac on kaikkein vaarallisin
kaikista punikeista.
Palstan toisensa perään julkaisi tämä lehti "uutisia" jutusta, vetäen
sen yhteen kaikkien muiden räjähdysten ja murhien kanssa Amerikan
historiassa, ja osottaen selvän yhtymän saksalaisten vakoojien ja
pommijuonten kanssa. Lehti sanoi että näiden murhaajien järjestö
käsitti koko maan; niillä oli satoja sanomalehtiä, joilla oli
miljoonia lukijoita ja jotka julkaistiin saksalaisella kullalla.
Sitäpaitsi oli tummennettu toimituskirjotus, jossa kehotettiin
kansalaisia nousemaan ja pelastamaan tasavallan ja lopettamaan
punikkien vaaran kaikiksi ajoiksi. Petteri luki tämän, ja niinkuin
kaikki muutkin hyvät amerikalaiset, uskoi hän jokaisen sanan, minkä
lehti lausui, ja hänen kiukkunsa punikkeja kohtaan oli tukehduttaa
hänet.
Miriam Yankovich ei ollut kotona. Hänen äitinsä oli kiihtynyt, koska
Miriam oli saanut kuulla että vankeja rääkättiin "kolmannen asteen"
läpi, ja Miriam oli mennyt "kansanneuvoston" konttoriin koettaakseen
saada radikalit koolle ja ryhtymään heti toimenpiteisiin. Petteri
kiiruhti konttorihuoneeseen, jossa oli jo noin kaksikymmentä
viisi rauhanaatteen kannattajaa ja punikkia, kaikki saman kiihkon
valtaamana. Miriam käveli lattialla edestakasin väännellen
käsiään, ja hänen silmänsä olivat sen näköset, kuin olisi hän
itkenyt koko päivän. Petteri muisti epäluulonsa että Miriam ja
Mac olivat rakastuneet toisiinsa. Hän puhutteli Miriamia. Mac oli
pantu "rotkoon", ja tukkityöläinen Henderson oli sairaalassa sen
rääkkäämisen perästä, minkä hän oli läpikäynyt.
Tuo juutalainen tyttö kertoi yksityisseikkoja, ja Petteriä puistatti
-- hänellä oli niin hyvässä muistossa itsellään "kolmas aste"!
Hän ei estänytkään puistattamistaan, vaan alkoi kävellä huoneessa
edestakasin niinkuin Miriamkin, ja kertoi huoneessa olijoille, miltä
tuntuu, kun kalvosta väännetään ja sormet miltei kiskotaan irti, ja
kuinka kostea ja kauhea oli tuo "rotko." Ja näin hän auttoi heitä
kiihtymään miltei mielipuoliksi, toivoen että nämä tekisivät jotakin
harkitsematonta, niinkuin McGivney halusi. Hyökätään linnaan ja
vapautetaan vangit!
Pikku Ada Ruth sanoi että tuo on hulluutta; mutta parempi olisi
hankkia lippuja ja kulkea edestakasin vankilan edessä, vastalauseeksi
siitä, että rääkätään niin hirveästi miehiä, vaikka heitä ei ole
tuomittu edes syyllisiksi. Poliisit luonnollisesti olisivat heti
heidän niskassaan, väkijoukko hyökkäisi heidän kimppuunsa ja ehkä
repisi heidät kappaleiksi, mutta vähät siitä, jotakin on tehtävä.
Donald Gordon vastasi, että tästä ei olisi mitään muuta hyötyä kuin
että heidän olisi sitten enää mahdoton pitää yllä agitatsionia.
Heidän täytyy koettaa saada aikaan lakko. Heidän täytyy lähettää
sähkösanomia radikalisille sanomalehdille, koota rahaa ja kutsua
kokoon joukkokokous kolmen päivän päähän. Myöskin olisi koetettava
vaikuttaa kaikkiin työväenunioihin että nämä tekisivät yleislakon.
Petteriä harmitti, kun täytyi mennä kertomaan McGivneylle tämä
kokolailla "kesy" lopputulos. Mutta McGivney sanoi että se on
hyvä, että hän tietää keinon, millä päästään heidän kimppuunsa, ja
sitten hän ilmaisi Petterille tätä kokolailla säikyttävän uutisen.
Petteri oli lukenut lehdistä saksalaisista vakoojista, mutta hän oli
näitä juttuja uskonut vain puoliksi; sota oli kaukana eikä Petteri
ollut koskaan nähnyt tätä saksalaista kultaa, josta puhuttiin niin
paljon -- totuus, jonka hän omin silmin oli huomannut, oli että
nämä punikit elivät ainaisessa puutteessa, jokainen niistä kiristi
suolivyötään alituisesti koettaen lahjottaa osan pienistä ansioistaan
puolustusrahastoihin, kiertokirjeisiin ja postimaksuihin ja kaikkiin
muihin toimivan agitatsionijärjestön kuluihin. Mutta nyt selitti
McGivney että American Cityssä oli todellakin oikea kaiserin kätyri!
Hallitus oli juuri saamaisillaan hänet verkkoonsa, mutta ennenkuin
mies vangittiin halusi McGivney saada hänet lahjottamaan rahasumman
radikalisen liikkeen hyväksi.
Ei ollut tarpeellista osottaa Petterille tämän seikan tärkeyttä.
Jos viranomaiset voivat todistaa että McCormickin ja noiden muiden
hyväksi tehty agitatsioni oli tapahtunut saksalaisten rahoilla,
niin kansa hyväksyisi kaikki toimenpiteet, jotka tehtiin tämän
agitatsionin lopettamiseksi. Voisiko Petteri nimittää jonkun
saksalaisen sosialistin, joka voitaisiin houkutella menemään tämän
kaiserin vakoojan puheille ja koettamaan saada hänet lahjottamaan
rahaa sitä varten, että saataisiin aikaan yleislakko American
Cityssä? Useita kaupungin suuremmista tehtaista muutettiin paraikaa
sotateollisuuden palvelukseen, ja luonnollista oli, että vihollista
eivät suinkaan vahingoittaisi lakot ja työrettelöt. Guffeyn miehet
olivat koettaneet kaikkensa saadakseen saksalaisia tekemään
lahjotuksia Gooberin puolustusrahastoon, mutta tässä olisi vieläkin
mainiompi tilaisuus.
Petterin ajatukset kohdistuivat toveri Apfeliin, joka oli äärimmäisiä
vasemmistolaisia sosialisteja ja väliaikaisesti rauhanaatteen
kannattaja, niinkuin kaikki saksalaiset. Apfel teki työtä eräässä
leipomossa ja hänen kasvojensa väri oli sama kuin taikinallakin,
mutta hänen poskillaan väreili hieno puna, kun hän otti puheenvuoron
osaston kokouksissa ja haukkui "sosiali-patriootteja", noita
osaston jäseniä, jotka koettivat auttaa Englantia toteuttamaan
suunnitelmansa maailmanvallasta. McGivney sanoi että hän tulee
lähettämään jonkun puhuttelemaan Apfelia aivan heti ja huomauttamaan
hänelle tästä kaiserin miehestä, joka on halukas lahjottamaan rahaa
radikalien rahastoon. Luonnollisestikaan ei Apfelille sanottaisi
että mies on saksalainen vakooja; hän menisi pyytämään rahaa, ja
McGivney kavereineen pitäisi huolen lopusta. Petteri sanoi tämän
olevan mainiota ja tarjoutui menemään Apfelia tapaamaan heti; mutta
rotannaamainen mies selitti Petterille, että Petteri oli liian
kallisarvoinen panna sellaiseen asemaan, että voi ruveta herättämään
epäluuloja.