Petterin ensimäinen huolenpito päästyään jälleen kaupunkiin oli
mennä Mr. Ackermanin pankkiin vaihtamaan tuota viidensadan dollarin
seteliä. Pankkimies katseli häntä ankarasti ja tarkasti seteliä
perinpohjin, mutta sanaakaan sanomatta antoi Petterille viisi sadan
dollarin seteliä. Petteri asetti kolme niistä salaiseen piilopaikkaan
sisempiin vaatteisiinsa ja kaksi jälellä olevaa lompakkoonsa ja meni
tapaamaan Nelliä.
Hän kertoi Nellille kaiken mikä tapahtunut oli ja sanoi että hänen
on mentävä tapaamaan Mr. Ackermanin veljentytärtä. "Mitä hän sinulle
antoi?" uteli Nell heti, ja kun Petteri näytti noita kahta seteliä,
huudahti Nell: "Hyvä jumala! millainen vanha kitupiikki!"
"Hän sanoi että tulen saamaan enemmän", huomautti Petteri.
"Nuo sanat eivät maksaneet hänelle mitään", oli Nellin vastaus.
"Meidän täytyy kiinnittää ruuveja." Ja sitten hän lisäsi: "On paras
että minä pidän nämä rahat tallessa sinulle, Petteri."
"Mutta", sanoi Petteri, "pitäisihän minulla olla vähän rahaa omiakin
kulujani varten."
"Onhan sinulla palkkasi?"
"O-on kyllä, mutta --"
"Minä pidän sen tallella sinulle", sanoi Nell, "ja jonakin päivänä,
kun tarvitset, tulet olemaan iloinen että sinulla on mistä ottaa.
Sinä et ole koskaan säästänyt mitään itse; sitä eivät tee muut kuin
naiset."
Petteri koetti inttää, mutta se ei ollutkaan yhtä helppoa kuin
tinkiminen McGivneyn kanssa; Nell katsoi häntä niin hellästi, että
Petterin päätä huimasi, ja vaistomaisesti ojensi hän kätensä ja antoi
hänelle setelit. Sitten hymyili Nell vieläkin hellemmin, ja Petterin
rohkeus kasvoi ja hän sanoi: "Tiedäthän, Nell, että olet minun
vaimoni nyt!"
"Kyllä, kyllä", vastasi tämä, "tietysti. Mutta meidän on jotenkin
päästävä erilleen Ted Crothersista. Hän vartioi minua kuin vankia
ja minulla on mahdottomasti vaivaa päästäkseni karkuun ja sitten
selittääkseni missä olen ollut."
"Mitenkäs sitten aijot päästä hänestä?" kysyi Petteri vesikielellä.
"Meidän täytyy paeta", vastasi Nell; "aivan heti kun olemme pelanneet
loppuun uuden tekopelimme --"
"Uusiko taas?" huudahti Petteri säikähtäen.
Tyttö nauroi. "Odotahan!" huudahti hän. "Tulen kiskomaan suuremman
summan Ackermanilta tällä kerralla! Kun olemme saaneet saaliimme,
niin lähdemme, ja meillä on kylliksi rahaa koko elinijäksemme. Odota
sinä -- mutta älä puhu nyt minulle rakkaudesta, sillä minun pääni on
nyt täynnä uutta suunnitelmaa. En voi ajatella mitään muuta."
Ja he erosivat ja Petteri meni American hotelliin tapaamaan
McGivneytä. "Älä vääjää!" oli Nell sanonut. Mutta se ei ollut
helppoa, sillä McGivney uteli ja muokkasi, käänteli ja leipoi,
kääntäen Petterin miltei nurin koettaessaan saada selville jokaisen
seikan, mikä oli tapahtunut Petterin puhutellessa Nelse Ackermania.
Herra jumala, kuinka nämä miehet itsepintaisesti pitivät kiinni
verirahojensa lähteestä! Petteri toisti yhä uudelleen että hän oli
pelannut suoraa peliä -- hän ei ollut sanonut Nelse Ackermanille
mitään muuta kuin saman totuuden, jonka hän oli kertonut McGivneylle
ja Guffeylle. Hän oli sanonut ettei poliisilaitoksessa ollut mitään
vikaa ja että Guffeyn toimisto astuu punikkeja hännälle ihan
yhtämittaa.
"Mitäs hän haluaa sinun tekevän?" kysyi rotannaamainen mies.
Petteri vastasi: "Hän vain halusi ottaa selvää siitä, että saako hän
tietoonsa kaiken mikä on tärkeää, ja hän vaati minua lupaamaan että
hän tulee saamaan tietoonsa joka seikan salaliitosta häntä vastaan,
mikä vain tulee esille; ja minä lupasin että ilmoitamme hänelle heti
kaiken."
"Vieläkö tulet tapaamaan häntä?" uteli McGivney.
"Ei hän siitä puhunut."
"Ottiko hän osotteesi?"
"Ei, ja luulen että jos hän haluaa puhutella minua, antaa hän teidän
tietää siitä, niinkuin ennenkin."
"Hyvä", sanoi McGivney. "Antoiko hän sinulle rahaa?"
"Kyllä", sanoi Petteri, "hän antoi minulle kaksi sataa dollaria ja
lisäsi että hänellä on vielä paljon, jotta tekisimme kovasti työtä
auttaaksemme häntä. Hän sanoi ettei hän halunnut tulla tapetuksi, hän
sanoi tuon pari tusinaa kertaa. Tuon sanomiseen ja toistamiseen kului
häneltä enemmän aikaa kuin kaikkeen muuhun yhteensä. Hän on sairas ja
puolikuollut pelosta."
Ja lopuksi McGivney alentui kiittämään Petteriä siitä, että tämä oli
ollut uskollinen -- ja senjälkeen antoi hänelle lisää määräyksiä.
Punikit olivat nostaneet hirveän ulinan. Lakimies Andrews oli
saanut tuomarilta määräyksen, jonka nojalla hän oli ollut
tapaamassa vangittuja, ja luonnollisesti olivat nämä selittäneet
että koko juttu oli mitä räikeintä tekopeliä. Nyt punikit tekivät
valmistuksia lähettääkseen kiertokirjeitä ympäri maata kaikille
punikki-tovereilleen, pyytäen rahallista avustusta taistelussa tätä
"tekopeliä" vastaan.
Ne pitivät toimenpiteitään salassa, ja McGivney halusi saada tietää,
mistä ne saavat rahat tähän. Hän halusi jäljennöksen kiertokirjeestä
ja tietoonsa sen, missä ja miten kiertokirje tullaan postittamaan.
Guffey oli käynyt puhuttelemassa postiviranomaisia, ja nämä tulisivat
ottamaan takavarikkoon kiertokirjeet ja hävittämään ne antamatta
punikkien tietää että näin oli tapahtunut.
Petteri hieroi käsiään mielihyvästä. Tämä oli oikeata toimintaa,
tämä! Tämä oli noiden punikkien kohtelemista aivan samoin kuin
Petteri oli aina kehottanut! Rotannaamainen mies vastasi ettei tämä
vielä ole mitään sen rinnalla, mitä he tulevat tekemään muutaman
päivän kuluttua. Pitäköön Petteri vain huolen työstään, niin tulee
hän näkemään! Nyt, kun yleisö oli suuttunut tämän dynamiittijutun
takia, oli aika toimia.