Vähitellen saapuivat he kysymykseen käytännöllisistä toimenpiteistä,
ja Petterillä oli valmiina esityksiä. Ensiksikin, Mr. Ackerman ei saa
antaa vihiä poliisilaitokselle eikä Guffeyn salapoliisilaitokselle
siitä, että hän on tyytymätön niiden toimintaan. Hänen tulee vain
silloin tällöin laittaa niin, että saa puhutella kahdenkesken
Petteriä, ja Petteri tulee persoonallisesti ryhtymään toimenpiteisiin
taatakseen Mr. Ackermanille sen turvallisuuden, minkä hänen
tärkeytensä koko kaupungin hyvinvoinnille vaati. Ensimäinen tehtävä
oli saada selville, oliko todellakin Ackermanin kotona petturi, ja
sitä varten tarvittaisiin vakooja, ensiluokan salapoliisi, jolla
olisi jonkunlainen toimi talossa. Ainoa pula oli se, että löytyi
niin harvoja salapoliiseja, joihin voi luottaa; ne olivat melkein
kaikki lurjuksia, ja jolleivät ne olleet lurjuksia, oli se siksi,
ettei niillä ollut kylliksi älliä lurjuksiksi -- ne olivat hölmöjä ja
punikit voivat nähdä ne läpi kuin lasin.
"Mutta kuulkaa", sanoi Petteri, "mitä olen ajatellut. Minulla on
vaimo, joka on ihmeen etevä, ja juuri nyt, kun puhelimme tästä,
pälkähti päähäni että jos vain voisin saada Edythen tänne muutamaksi
päiväksi, niin voisimme päästä selville kaikista ihmisistä tässä
talossa, sukulaisistanne niin hyvin kuin palvelijoistannekin."
"Onko hän ammatti-salapoliisi?" kysyi pankkiiri.
"Ei ole", sanoi Petteri. "Enkä tiedä olisiko hän halukas tekemään
tämän vai ei, sillä hän ei halua että minulla olisi mitään tekemistä
noiden punikkien kanssa, ja hän on pyydellyt minua jättämään koko
tämän homman, ja minä olen lupaillutkin jo vähän. Mutta jos kerron
hänelle teidän pulastanne, niin ehkä saisin hänet myöntymään --
hänellä on hyvä sydän."
Mutta miten voitaisiin Petterin vaimo esittää Ackermanin
huonekunnalle, jotta ei syntyisi epäluuloja? Petteri teki tämän
kysymyksen, huomauttaen että hänen vaimonsa on liiaksi korkealla
yhteiskunnan asteella ruvetakseen palvelijaksi. Mr. Ackerman sanoi
ettei hänellä ole palvelijainsa pestaamisen kanssa enempää tekemistä
kuin pankkivirkailijainkaan -- ei mitään. Synnyttäisi epäluuloa,
jos hän tekisi ehdotuksia tästä taloudenhoitajalle. Mutta lopuksi
hän huomautti että hänellä on veljentytär, joka joskus käy häntä
tervehtämässä, ja tulee nytkin heti, kun käsketään, ja Edythe Eustace
voisi tulla tämän kamarineitsyeenä. Petteri puolestaan oli varma
että Edythe oppisi osansa piankin, sillä hänhän oli ollut ennen
näyttelijätär ja "vienyt" tällaisia osia montakin. Mr. Ackerman
lupasi laittaa sanan veljensä tyttärelle ja käskeä tämän mennä
tapaamaan Edytheä Hotel de Sotoon vielä saman päivän illalla.
Sitten vanha pankkiiri sangen vakavana antoi kunniasanansa ettei hän
puhu kenellekään tästä asiasta, paitsi veljensä tyttärelle. Petteri
vaati tätä lujasti; hän sanoi ettei saa kertoa poliisiviranomaisille,
ei yhdellekään Mr. Ackermanin huonekuntaan tai perheeseen kuuluvalle,
ei edes hänen yksityissihteerilleen. Kun Petteri oli saanut tämän
isketyksi Mr. Ackermanin päähän, alkoi tämä iskeä Petterin päähän
ajatusta, mikä hänen mielestään oli kaikkein tärkein: "En tahdo
tulla tapetuksi, Gudge, sanon vieläkin etten halua kuolla!" Ja
Petteri lupasi juhlallisesti että hän tulee tekemään erikoisen
suuria ponnistuksia kuullakseen kaikki punikkien kuiskutukset, jotka
koskevat Mr. Ackermania.
Kun hän nousi istuiltaan lähteäkseen pois, pisti Mr. Ackerman
vapisevat kätensä mekkonsa taskuun ja veti ulos ratisevan ja
uuden, sileän setelin. Hän avasi sen, ja Petteri näki että se oli
viidensadan dollarin seteli, aivan vasta tuotu American Cityn
ensimäisestä kansallispankista, jonka johtokunnan puheenjohtaja Mr.
Ackerman oli. "Tässä olisi pieni lahja teille, Gudge", sanoi hän.
"Ja haluan että ymmärrätte, että jos suojelette minut punikkien
vehkeiltä, katson ettei teiltä tule mitään puuttumaan. Tästä hetkestä
haluan pitää teidät omana miehenäni."
"Kyllä", sanoi Petteri. "Olen teidän. Kiitoksia hyvin paljon." Ja
hän pisti setelin taskuunsa ja otti askeleen taaksepäin ja kumarsi,
toisen askeleen ja kumarsi, ja kulki näin ovea kohti. "Unohdatte
hattunne", sanoi pankkiiri.
"Kah", sanoi Petteri vavisten ja tuli uudelleen vuoteen luo, otti
hattunsa ja alkoi taaskin kulkea takaperin, pokkuroiden joka
askeleella.
"Ja muistakaa, Gudge", sanoi vanha mies. "En halua tulla tapetuksi!
En tahdo kuolla!"