LII.

Tämä vanha rahakuningas oli heikko ja sairas, mutta hänen järkensä

oli terve, ja hänen katseensa tuntui menevän Petterin pään läpi.

Petteri huomasi että hänen tulee olla sangen varovainen -- pieninkin

erehdys tuottaisi tuhon. "Gudge", sanoi vanha mies, "haluan että

kerrot minulle kaiken. Ensiksikin, miten tulitte joutumaan näiden

punikkien sekaan? Alkakaa alusta."

Ja Petteri kertoi miten hän oli tutustunut radikaliseen liikkeeseen

-- erikoisesti painostaen sitä, kuinka vaarallisia nämä punikit ovat,

ja lisäksi vieläkin erikoisemmin painostaen omaa uskollisuuttaan

sitä luokkaa kohtaan, joka edusti järjestystä ja kehitystä ja

sivistystä maassa. "Se olisi lopetettava, Mr. Ackerman!" huudahti

hän tuntehikkaasti, ja vanha pankkiiri nyökkäsi. Niin niin, se olisi

lopetettava!

"Niin", selitti Petteri, "sanoin itselleni, 'menen ja tarkastan

noita kavereita'. Menin heidän kokouksiinsa ja vähitellen olin

kääntyvinäni, ja Mr. Ackerman, poliisiviranomaiset nukkuvat; he eivät

tiedä, mitä nämä agitaattorit toimivat, mitä he saarnaavat. He eivät

tiedä, kuinka kiinteästi heillä on kynsissään tyytymättömien joukko!"

Petteri kertoi edelleen yhteiskunnallisen vallankumouksen

propagandasta ja salaliitoista lakia ja järjestystä vastaan, ja

omaisuutta ja vieläpä rikasten henkeäkin vastaan. Petteri huomasi

että kun vanha mies otti ryypyn vettä, vapisi hänen kätensä niin,

että hän oli vaarassa kaataa veden päälleen; ja vähän sen jälkeen,

kun puhelin soi, oli hänen äänensä kimeä ja ärtynyt: "Kuulin että

koettavat saada takuulla vapaaksi noita miehiä. Angus, kuule,

se on hävytöntä! Ei voi tulla kysymykseenkään! Mene puolestani

puhuttelemaan tuomaria heti paikalla ja laita asiat varmasti niin,

että nuo miehet pysyvät vankilassa."

Ja sitten vanha pankkiiri sai yskimiskohtauksen. "Gudge", sanoi hän,

"tiedän jotakuinkin kaiken tuon. Nyt haluaisin saada tietää tästä

salaliitosta minua vastaan. Kertokaa, miten satuitte saamaan sen

ilmi."

Petteri kertoi; mutta luonnollisesti hän koristeli kertomustaan,

ainakin sen suhdetta Mr. Ackermaniin -- nämä miehet olivat yhtämittaa

puhuneet Mr. Ackermanista, niillä oli jotakin erikoista häntä vastaan.

"Mutta miksi?" huusi tuo vanha mies. "Miksi?"

"Ne luulevat että te taistelette heitä vastaan, Mr. Ackerman."

"Mutta sitä en tee! Se ei ole totta!"

"Ne sanovat että annoitte rahaa, jotta Goober saataisiin hirteen. Ne

kutsuvat teitä -- suonette anteeksi?"

"Kyllä, kyllä, luonnollisesti."

"Ne kutsuvat teitä 'pää rahapiruksi'. Ne sanovat teitä American Cityn

rahakuninkaaksi."

"Kuninkaaksi!" huudahti pankkiiri. "Se on pötyä! Gudge, se on vain

sanomalehtien puhetta! Olen köyhä mies nyt. Tässä kaupungissa on

kaksi tusinaa rikkaampaa miestä kuin minä olen, ja niillä on enemmän

valtaa. Katsokaa --" Mutta tuo vanha mies alkoi taas rykiä ja meni

niin heikoksi, että hänen oli pantava makuulle, kunnes kohtaus meni

ohi. Petteri odotti kunnioituksella; mutta ei häntä niinkään petetty.

Petteri oli tinkinyt koko elämänsä ajan ja kuullut yhtä mittaa

ihmisten vaikeroivan köyhyyttään.

"Gudge", sanoi taas hetken kuluttua tuo vanha mies. "En halua kuolla;

en tahdo että minut tapetaan."

"Ettepä tietenkään", sanoi Petteri. Sen hän selvästi käsitti, ettei

Mr. Ackerman halunnut tulla tapetuksi. Mutta Mr. Ackerman näytti

olevan sitä mieltä, että tämä seikka täytyy saada aivan selväksi

Petterille; ja keskustelun kestäessä hän toisti tämän useita kertoja,

ja joka kerralla sanoi hän sen samalla hartaalla vakavuudella kuin

olisi se aivan uusi, hyvin outo ja ihmeellinen ajatus. "En halua

tulla tapetuksi, Gudge; kuuletteko, en halua että nuo miehet saavat

minut käsiinsä. Ei, ei; meidän täytyy tehdä heidän aikeensa tyhjäksi,

meidän täytyy ryhtyä varokeinoihin -- meidän täytyy ottaa kaikki

seikat huomioon, ryhtyä kaikkiin mahdollisiin varokeinoihin."

"Olen sitä varten täällä, Mr. Ackerman", sanoi Petteri vakavana.

"Tulen tekemään kaikkeni, ja olen varma että tulemme tekemään

kaikkemme."

"Mitäs se olikaan niistä poliiseista?" kysyi pankkiiri. Ja Guffeyn

laitoksesta? Sanotte että ne eivät ole tehokkaita?"

"Tuota noin, katsokaa nyt, Mr. Ackerman", sanoi Petteri. "On vähän

ilkeä sanoa. Tiedättehän, että olen niillä työssä --"

"Pötyä!" huusi toinen. "Olette minulla työssä! Minä olen pannut

rahoja tähän ja haluan saada tietooni tosiseikat -- kaikki

tosiseikat."

"Tuota", sanoi Petteri, "ne ovat olleet hyviä minulle --"

"Sanoinhan että kertokaa minulle kaikki!" huusi vanha mies. Hän oli

sangen hermostuttava vanha mies eikä voinut odottaa minuuttiakaan

sitä, mitä hän vaati. "Mikä niillä on vikana?"

Petteri vastasi nöyrästi: "Voisin kertoa teille koko paljon

sellaista, joka teitä hyödyttää, Mr. Ackerman, mutta teidän tulee

pitää se salaisuutenanne."

"No, sama se", sanoi toinen nopeasti. "Mitä se on?"

"Jos hiiskutte siitä sanaakaan", intti Petteri, "niin saan potkut."

"Et saa potkua, kyllä siitä pidän huolen. Jollei muu auta, niin

palkkaan teidät itse persoonallisesti."

"Mutta te ette ymmärrä, Mr. Ackerman. Se on koneisto, eikä sitä

voi vastustaa; se täytyy tuntea ja sitä täytyy käsitellä oikein.

Haluaisin auttaa teitä ja tiedän että voinkin auttaa teitä, mutta

teidän on sallittava minun selittää se, jotta käsittäisitte eräät

vissit seikat."

"Hyvä", sanoi tuo vanha mies. "Ala jo, mitä se on?"

"Se on näin", sanoi Petteri. "Nämä poliisit ja muut tarkottavat

hyvää, mutta ne eivät ymmärrä; se on liian monimutkainen juttu

eivätkä ne ole seuranneet tätä liikettä kyllin kauvan. Ne ovat

tottuneet olemaan tekemisissä rikoksellisten kanssa, mutta nämä

punikit ovat aate-hulluja. Rikokselliset eivät ole järjestyneet,

ainakaan ne eivät vedä yhtä köyttä, mutta nämä punikit tekevät niin,

ja jos niitä vastustetaan, niin taistelevat ne vastaan ja levittävät

mitä ne kutsuvat propagandaksi. Ja tämä propaganda on vaarallista --

jos niitä vastustaessaan tekee väärän liikkeen, niin pian huomaa että

ne ovat tulleet voimakkaammiksi kuin ennen olivat."

"Käsitän sen", sanoi vanha mies. "No?"

"Ja sitten eivät poliisiviranomaiset tiedä, kuinka vaarallisia ne

ovat. Ja jos niille koettaa selittää, niin eivät ne usko. Olen jo

pitemmän aikaa tiennyt että useat näistä punikeista ovat hommissa

ryhtyä tappamaan suurmiehiä, koko maamme suurmiehiä. Ne ovat

vakoilleet näitä suurmiehiä ja tehneet valmistuksia. Ne tietävät

uhreistaan enemmän kuin voi käsittää heidän tietävän. Ja siitä sain

minä ajatuksen, että niillä on joku teidän talossanne, Mr. Ackerman."

"Sanokaa, mitä tarkotatte. Sanokaa heti."

"Silloin tällöin olen kuullut osia keskusteluista. Eräänä päivänä

kuulin, miten Mac --"

"Kuka se on?"

"Se on McCormick, joka on nyt linnassa. Hän on I.W.W. liiton johtaja,

ja minun mielipiteeni mukaan kaikkein vaarallisin. Kuulin hänen

kuiskaavan eräälle toiselle miehelle, ja se pelotti minua, sillä se

tarkotti erään rikkaan miehen tappamista. Hän oli vakoillut tätä

rikasta miestä ja sanoi että hän tulee ampumaan miehen tämän omassa

kodissa! En kuullut miehen nimeä -- kävelin pois, sillä en halunnut

herättää epäluuloja. Ne ovat hirveän epäluuloisia, nämä miehet; jos

tarkastaa McCormickia, niin huomaa hänen vilkuilevan olkansa yli tuon

tuostakin. Niinpä kävelin pois, ja hetken kuluttua palasin, ja hän

nauroi jollekin ja kuulin hänen sanovan nämä sanat: 'Olin piilossa

verhon takana, ja vastapäätä oli seinälle maalattu joku espanjalainen

'iikka', ja joka kerta kun tirkistin ulos, katseli tuo peijakas minua

ja ihmettelin aikooko se ilmiantaa minut'."

Petteri pysähtyi. Hänen silmänsä olivat tottuneet hämärään nyt, ja

hän näki vanhan pankkiirin silmien pelosta jähmettyneenä tuijottavan.

"Jumalani!" kuiskasi Nelse Ackerman.

"Se oli ainoa minkä kuulin", sanoi Petteri. "En tiennyt mitä se

merkitsee. Mutta kun kuulin piirustuksesta, jonka Mac oli tehnyt

teidän talostanne, niin ajattelin: Jeesus, se varmaankin oli Mr.

Ackerman, jonka hän aikoi ampua!"

"Hyvä Jumala! Hyvä Jumala!" kuiskaili vanha mies; ja hänen

vapisevat kätensä repelivät peitteen koristeita. Puhelin soi ja

hän otti kuulotorven ja sanoi jollekin että hänellä nyt oli liian

kiire puhumiseen; tulisi soittaa vähän jälkeenpäin. Hänellä oli

toinen yskimiskohtaus, ja Petteri luuli hänen tukehtuvan ja hänen

täytyi auttaa vanhaa miestä saamaan jotakin lääkettä kurkustaan

alas. Petteriä vähän pisteli se, että yksi jumalista osottaa noin

huomattavaa ja perinpohjaista pelkuruutta. Kaikesta päättäen ne

olivat vain ihmisiä nämäkin olympialaiset, yhtä alttiita tuskalle ja

kuolemalle kuin Petteri Gudge itse!

Myöskin ihmetytti Petteriä se, miten "pehmeä" Mr. Ackerman oli. Hän

ei teeskennellyt ylevää välinpitämättömyyttä punikeita kohtaan. Hän

asetti itsensä Petterin armoille, lypsettäväksi milloin Petteriä

halutti. Ja Petteri aikoi käyttää tätä tilaisuutta hyväkseen.

"Huomaattehan, Mr. Ackerman", alkoi Petteri, "ettei tällaisen

kertomisesta poliiseille olisi mitään hyötyä. Ne eivät tiedä, miten

menetellä tällaisessa tapauksessa; ja tosi on, etteivät ne ota

näitä punikeita vakavalta kannalta. Ne kuluttavat kymmenen kertaa

enemmän rahaa tavallisen rosvon kiinnisamiseen kuin tällaisen roikan

silmälläpitoon."

"Miten ne ovat päässeet minun talooni?" huusi vanha mies.

"Niillä on keinoja, joista teillä ei voi olla aavistustakaan, Mr.

Ackerman. On ihmisiä, jotka ovat myötätuntoisia heille. Te ette

tiedä, mutta on pappeja, jotka ovat punikeita, ja yliopistojen

opettajia ja vieläpä joitakin rikkaita miehiä, niinkuin te."

"Tiedän, tiedän", sanoi Ackerman. "Mutta varmaankin --"

"Mistä te voitte tietää, vaikka teillä olisi petturi omassa

perheessänne."

Ja Petteri jatkoi samalla tavalla, lisäten punikki-pelkoa tämän

vanhan miehen sieluun, joka ei halunnut tulla tapetuksi. Hän

sanoi taaskin ettei hän tahdo kuolla, ja selitti tätä seikkaa

vähän laajemmasti. Oli paljon ihmisiä, joiden toimeentulo riippui

hänestä, Petterillä ei voinut olla siitä aavistustakaan! American

Cityssä oli ehkä sata tuhatta perhettä, joiden toimeentulo

riippui Ackermanin suunnitelmista -- ja joita kukaan muu ei edes

pystynyt suunnittelemaankaan. Leskien ja orpojen rahat oli uskottu

hänen hoidettavikseen; ja laaja verkko vastuunalaisuuksia vaati

hänen jokapäiväistä, vieläpä jokatuntistakin valppauttaan. Ja

samalla soikin puhelin, ja Petteri kuuli Ackermanin sanovan että

Amalgamated Securities yhtiön oli lykättävä huomiseen päätöksen

teon voitto-osingoitten jaosta, koska hänellä ei ollut nyt aikaa

allekirjoittaa mitään papereita. Hän asetti kuulotorven koukkuun ja

sanoi: "Näettehän, näettehän! Hyvä Gudge, me emme saa antaa niiden

tappaa minua!"