"Kirjeen, jossa minua käskettiin tapaamaan teitä."
"En tiedä mitään siitä."
"Tarkotatteko -- (yskäys) että ettette itse ole kirjottanut minulle
nimetöntä kirjettä?"
"En ole kirjottanut."
"Sitten on joku ystävistänne kirjottanut sen."
"En tiedä sitä. Sen on voinut tehdä joku poliisien vihamies."
"No, mutta mitä se on, että tässä talossa on muka punikkien urkkija?"
"Sanottiinko kirjeessä niin?"
"Sanottiin."
"Se on liian jyrkästi sanottu. En ole varma, se oli vain epäluuloni.
Ja sitä varten pitäisi minun selostaa tätä juttua laajemmin."
"Olenko oikeassa, kun luulen, että te olette se mies, joka sai ilmi
tämän salaliiton?"
"Kyllä."
"Istuutukaa tuohon tuolille", sanoi pankkiiri. Vuoteen vieressä oli
tuoli, mutta se Petterin mielestä ei ollut kunnioitettavan välimatkan
päässä, joten hän veti sitä vähän etemmäs, istuutuen sen etureunalle,
pitäen hattuaan käsissään ja hermostuneesti kierrellen sitä. "Pankaa
pois se hattu", sanoi vanha mies hermostuneesti. Ja Petteri asetti
hattunsa tuolin alle, sanoen: "Pyydän anteeksi!"