Petteri meni huoneeseen 427 American hotellissa, ja siellä oli
McGivney odottamassa häntä. McGivney ei sanonut sanaakaan mistään
epäluuloista Petteriin nähden, eikä Petterikään virkkanut niistä
mitään -- hän ymmärsi että vanhat on unohdettu. Viranomaiset olivat
ottaneet vastaan tämän lahjan, jonka kohtalo oli heille tarjonnut
hopeatarjottimella. Vuosikausia olivat he toivoneet saavansa nämä
punikit käsiinsä, ja nyt he -- kuin uskomattoman taikavoiman avulla
-- olivat saaneet toivomuksensa täytetyksi!
"Gudge", sanoi McGivney, "muista sanoa näin: Sinut on vangittu
epäluulonalaisena, sinua on ristikuulusteltu ja sinut on
pantu kolmannen asteen läpi, mutta sinun on onnistunut saada
poliisiviranomaiset uskomaan että sinä et tiedä mitään koko jutusta,
ja niin on sinut päästetty pois. Olemme vapauttaneet pari toistakin
samalla kertaa peittääksemme sinun jälkesi, ja nyt on sinun mentävä
punikkien joukkoon ja saatava tietoosi kaiken minkä voit, mitä ne
tekevät ja mitä ne suunnittelevat. Ne luonnollisesti huutavat ja
hoilottavat että tämä on tekopeli. Sinun täytyy saada selville,
tietävätkö ne siitä mitään. Sinun täytyy olla varovainen -- sillä ne
luonnollisesti ovat hiukan epäluuloisia sinua kohtaan. Olemme käyneet
huoneessasi ja panneet sen vähän niinkuin epäkuntoon, joten sekin
auttaa vähän korjaamaan sinun asemaasi."
Petteri meni, mutta hän ei mennyt etsimään punikkeja aivan heti. Hän
kulutti tunnin luikerrellen ympäri kaupunkia päästäkseen varmaksi
siitä, ettei kukaan häntä "varjosta"; sitten hän soitti Nellille,
ja tunti sen jälkeen he tapasivat puistossa, ja Nell lensi Petterin
syliin ja suuteli häntä iloisesti. Petterin täytyi kertoa hänelle
tietenkin kaiken; ja kun Nell kuuli että Joe Angell oli urkkija,
jähmettyi hän ensin kauhistuksesta, mutta nauroi sitten miltei
kyyneliin saakka. Ja kun Petteri kertoi miten hän oli selviytynyt
tuosta pulasta, näytti siltä kuin hän todella olisi saavuttanut
Nellin lemmen.
Kun he olivat tyyntyneet taas, sanoi Nell: "Kuule nyt, Petteri,
meidän on heti ryhdyttävä toimeen. Sanomalehdet ovat täynnä tätä
juttua, ja luonnollisesti on Nelse Ackerman puolikuollut pelosta.
Tässä on kirje, jonka tulen postittamaan tänä iltana -- ja niinkuin
näet, olen käyttänyt tällä kertaa toista kirjotuskonetta kuin
viimein. Menin muutamaan kirjotuskonekauppaan ja pyysin saada käyttää
yhtä konetta hetkisen, joten kukaan ei voi johtaa tätä kirjettä
minuun."
Kirje oli osotettu Nelse Ackermanin kotiin ja merkitty, "Yksityinen."
Petteri luki:
'Tämä on sananen ystävältä. Punikeilla on ollut vakooja
teidän kodissanne. Hän piirusti pohjapiirroksen talosta.
Poliisiviranomaiset peittelevät asioita teiltä, koska ne eivät
saa selville tätä juttua kokonaisuudessaan eivätkä halua todistaa
teille että ovat kykenemättömiä. On olemassa mies, joka on
saanut ilmi koko tämän jutun ja teidän olisi tavattava häntä.
Poliisiviranomaiset eivät tule sallimaan teidän tavata tätä
miestä, jos vain voivat sen välttää. Teidän tulisi vaatia saada
nähdä tämä mies. Mutta älkää mainitko tätä kirjettä. Jos ette
tapaa oikeaa miestä, niin kirjotan uudelleen. Jos pidätte tämän
salassa, niin voitte luottaa että avustan teitä loppuun saakka.
Jos hiiskutte kenellekään tästä, niin en voi teitä auttaa.'
"Nyt", sanoi Nell, "kun hän saa tämän kirjeen, ryhtyy hän toimeen
ja sinun tulee tietää mitä hänelle sanot ja mitä teet, sillä kaikki
riippuu siitä." Ja Nell alkoi heti neuvoa Petteriä, mitä hänen tulee
sanoa ja miten menetellä tavatessaan American Cityn kuninkaan.
Petteri kunnioitti jo Nellin järkeä siinä määrin, että oppi läksynsä
pian ja kärsivällisesti ja vakaasti lupasi että hän tulee tekemään
juuri niinkuin Nell käski, eikä mitenkään muuten. Hän sai palkkansa
suukkosissa, ja meni kotiaan nukkumaan vanhurskaan unta.
Seuraavana aamuna alkoi Petteri tehdä jotakin siitä työstä, minkä
McGivney oli hänelle määrännyt, jotta tällä ei olisi mitään
mukisemista. Hän meni tapaamaan Miriam Yankovichia, ja tällä kerralla
Miriam tarttui häntä molemmista käsistä ja puristi niitä, ja Petteri
tiesi että hän oli maksanut synnin, minkä oli tehnyt pikku Jenniä
vastaan. Petteri oli marttyyri taasen. Hän kertoi miten häntä oli
rääkätty; ja Miriam kertoi miten kaadettu pyykkivesi oli valunut
katon läpi seuraavaan kerrokseen ja pilannut jonkun työläisparan
aterian.
Myöskin kertoi hän Petterille punikkien katsantokannan tähän
tekopeliin nähden. Lakimies Andrews vaati saadakseen nähdä
vangittuja, mutta tämä kiellettiin eikä vankien takuulla vapaaksi
päästämisestä otettu kuuleviin korviin. Edellisenä iltana oli
Miriam ollut useiden muiden muassa Andrewsin kotona ja siellä oli
puhuttu tästä jutusta. Kaikki I.W.W.-läiset selittivät että se
oli mitä räikeintä tekopeliä; kirjeet olivat selvästi väärennetyt
ja dynamiitin olivat poliisit itse panneet matkalaukkuun ja sen
kaappiin. Ne olivat käyttäneet sitä tekosyynä sulkeakseen I.W.W.
liiton huoneuston ja vangitakseen parikymmentä radikalia. Pahinta
kaikista oli tietenkin agitatsioni -- ne kauheat kertomukset, joilla
sanomalehdet olivat täytetyt. Oliko Petteri nähnyt tämänaamuista
"Timesia"? Siinä julkeasti kiihotettiin roskajoukkoja tappamaan
punikit!