Petteri oli nyt aivan sekasin. Hän tiesi että hänen nyt tulisi mennä
tapaamaan McGivneytä, mutta hän ei voinut. Hän halusi tavata Nelliä,
ja koska Nell oli edeltäpäin arvannut hänen mielentilansa oli hän
luvannut tavata Petteriä puistossa puoli yhdeksän aikana. Nell oli
kieltänyt häntä puhuttelemasta ketään ennenkuin oli tavannut Nellin.
Sillä välin tämä oli käynyt kotonaan ja uudistanut irlantilaiset
ruusunsa ranskalaisella poskimaalilla ja palauttanut tarmonsa
kahvilla ja sauhukkeilla, ja nyt hän oli jo odottamassa Petteriä,
hymyillen rauhallisesti, yhtä virkun näköisenä kuin puiston linnut
ja kukkaset. Hän kysyi tyynesti, miten asiat olivat menneet, ja kun
Petteri alkoi änköttää ettei hän voinut mennä tapaamaan McGivneytä,
rupesi Nell rohkasemaan häntä. Hän antoi Petterin ottaa häntä
vyötäisiltä, vaikka olikin kirkas päivä; hän kuiskaili Petterille ja
kehotti häntä rauhottumaan, olemaan hänen miehensä, josta voi olla
ylpeä.
Ja mitä hänellä sitten olisi Pelkäämistä? Ei ollut mitään todisteita
häntä vastaan, eikä saataisikaan. Hänen kätensä olivat puhtaat,
perinpohjin puhtaat, ja hänen tulisi vain pysyä lujana loppuun
asti; hänen tulee jo edeltäpäin päättää, että tapahtuipa mitä
tahansa, hän ei koskaan tule antautumaan, ei koskaan poikkea siitä
kertomuksesta, minkä Nell oli hänelle opettanut. Hänen täytyi
taaskin sanella Nellille, miten I.W.W. liiton huoneustossa pidetyssä
kokouksessa eilen illalla oli ollut puhetta Nelse Ackermanin
tappamisesta keinona, millä saadaan sota loppumaan. Ja sitten hän oli
kuullut Joe Angellin kuiskaavan Jerry Ruddille että hänellä jo on
pommintekotarpeet; hänellä oli tuossa kaapissa kätkettynä matkalaukku
täynnä dynamiittia ja hän oli Pat McCormickin kanssa suunnitellut
panna toimeen jotakin jo tänä iltana. Petteri oli mennyt ulos, mutta
oli pitänyt vahtia ja nähnyt Angellin, Hendersonin, Ruddin ja Gusin
tulevan ulos. Angellilla oli ollut taskuissa jotakin, ja Petteri oli
arvellut heidän nyt menevän jotakin räjäyttämään, ja niin hän oli
soittanut McGivneylle rohdoskaupasta. Mutta silläaikaa kun hän oli
puhelimessa, oli roikka kadonnut ja sitten hän oli ollut häpeissään
eikä ollut uskaltanut ilmottaa siitä McGivneylle ja oli viettänyt
yönsä käyskentelemällä puistossa. Mutta varhain aamulla hän oli
löytänyt kirjelipun taskustaan ja oli käsittänyt että se oli sinne
illalla pantu ja että salaliittolaiset olivat halunneet hänen yhtyä
puuhaan. Siinä kaikki, paitsi muutamia lauseita tai osia lauseista,
joita olivat kuiskailleet Joe Angell ja Jerry Rudd. Nell opetti nämä
lauseet hänelle ulkoa ja antoi hänelle ankaran määräyksen että hän
ei saa muistaa enempää -- eikä häntä voi saada houkutelluksikaan
muistamaan enempää.
Vihdoinkin luuli Nell että Petteri oli valmis menemään tähän
kuulusteluun, ja niinpä hän meni huoneeseen numero 427 American
hotellissa ja heittäytyi vuoteelle. Hän oli niin väsynyt, että hän
pari kertaa nukahti; mutta aina hänelle johtui mieleen joku uusi
kysymys, jonka McGivney ehkä tulee hänelle tekemään, ja tämä hänet
herätti taas. Lopuksi hän kuuli avaimen kääntyvän lukossa ja nousi
ylös. Eräs Hammett-niminen salapoliisi astui sisälle ja sanoi:
"Päivää, Gudge. Mestari on määrännyt sinut vangittavaksi."
"Vangittavaksi!" huudahti Petteri. "Hyvä jumala!" Hänelle vilahti
mieleen ajatus suuresta vankikopista, jossa olisi hän ja paljon
punikeita, ja hän olisi pakotettu kuulemaan heidän "kovan-onnen
juttujaan."
"Niin", sanoi Hammett, "vangitsemme kaikki punikit ja jos
sivuuttaisimme sinut, niin herättäisi se epäluuloa. Sinun on parasta
mennä nyt heti johonkin sellaiseen paikkaan, jossa sinut sopii
vangita."
Petteri havaitsi tämän viisaaksi, ja hetken miettimisen perästä hän
valitsi Miriam Yankovichin kodin. Tämä oli oikea tosi-punikki eikä
pitänyt Petteristä; mutta jos Petteri vangittaisiin hänen kotoaan,
niin täytyisi hänen pitää Petteristä väkistenkin, ja sitä paitsi
tulisi tämä seikka lujentamaan hänen asemaansa "vasemmistolaisena."
Hän antoi osotteen Hammettille ja lisäsi: "On paras tulla niin pian
kuin mahdollista, sillä voi sattua että hän potkii minut ulos ovesta."
"Hyvähän se on", sanoi toinen nauraen. "Sano hänelle että poliisit
ovat kintereilläsi ja pyydä häntä kätkemään sinut."
Petteri kiiruhti juutalaiseen kaupunginosaan ja noputti eräälle
ovelle muutaman vuokrakasarmin ylimmässä kerroksessa. Oven avasi
vankka nainen, jonka käsivarret olivat paljaat ja saippuaiset.
Kyllä, Miriam on kotona. Hän on juuri nyt työttömänä, sanoi Mrs.
Yankovich. Hän oli menettänyt työpaikkansa, koska hän puhui liian
paljon sosialismista Miriam tuli huoneeseen luoden odottamattomaan
vieraaseensa katseen, joka selvästi sanoi: "Jenni Todd!"
Mutta tämä muuttui silmänräpäyksessä, kun Petteri sanoi että hän oli
yrittänyt mennä I.W.W. liiton huoneustoon, mutta se on poliisien
vallassa. Ne olivat tehneet tarkastuksen ja väittivät saaneensa ilmi
jonkunlaisen salajuonen; onneksi oli Petteri huomannut väkijoukon
huoneuston ulkopuolella ja päässyt pakoon. Miriam vei hänet erääseen
sisempään huoneeseen ja teki hänelle satoja kysymyksiä, joihin
Petteri ei voinut antaa vastausta. Hän ei tiennyt mitään, paitsi että
oli edellisenä iltana ollut huoneustossa kokouksessa ja yrittäessään
tänä aamuna mennä sinne noutamaan jotakin kirjaa oli nähnyt
ihmisjoukon ja juossut pakoon.
Puoli tuntia myöhemmin kolautettiin oveen ja Petteri sukelsi vuoteen
alle. Ovi murrettiin auki, ja Petteri kuuli vihasia komentoja,
Miriamin ja hänen äitinsä vastatessa rajusti. Päättäen äänistä
alkoivat miehet heitellä huonekaluja sinne tänne, ja äkkiä käsi
pistettiin vuoteen alle, Petteriä tartuttiin nilkasta ja hänet
vedettiin esille neljän virkapukuisen poliisin keskelle.
Tilanne oli kiusallinen, sillä nähtävästi ei noille poliiseille oltu
kerrottu että Petteri oli vakooja; nuo hölmöt luulivat saaneensa
kiinni todellisen dynamiittisankarin! Yksi niistä tarttui Peteriä
molempiin kalvosiin ja toinen uhkaili häntä ja Miriamia revolverilla
ja kolmas kävi läpi Petterin taskut etsien pommeja. Kun he eivät
löytäneet, näyttivät he suuttuvan ja puistelivat häntä ja tuuppivat
häntä, ja selvästi näkyi että he olisivat olleet mielissään, jos
olisivat saaneet jonkun tekosyyn iskeä häntä päähän. Petteri oli
erittäin varovainen, ettei sellaista tekosyytä tulisi; hän oli
peloissaan ja nöyrä, ja selitti yhä uudelleen ettei hän tiennyt
mitään, ettei hän ollut tehnyt mitään.
"No, saadaanpa nähdä, nuori mies!" sanoi muuan poliiseista ja
napsautti käsiraudat Petterin kalvosiin. Sitten, yhden seisoessa
vartijana revolveri kädessä, toiset kolme tutkivat tarkoin huoneet,
vedellen ulos laatikot ja potkien niiden sisällön hujan hajan,
siepaten jokaisen palasen paperia, missä oli kirjotusta ja tunkien
sen pariin matkalaukkuun. Oli kirjoja, joissa oli punaset kannet
ja pelottavat nimet, mutta ei pommeja, ei vaarallisempia aseita
kuin keittiöveitsi ja Miriamin kieli. Tyttö seisoi mustien silmien
salamoidessa ja kertoi poliiseille tarkkaan mitä hän heistä ajatteli.
Hän ei tiennyt mitä I.W.W. liiton huoneustossa oli tapahtunut,
mutta hän tiesi, että olipa se mitä tahansa, niin se oli tekopeliä,
poliisien suunnittelema ansa, ja hän uhitteli heitä vangitsemaan
hänetkin, ja melkein onnistui tässä raivokkaassa tarkotuksessaan.
Poliisit tyytyivät kuitenkin potkasemaan pyykkisaavin kumoon
sisältöineen päivineen ja jättivät Mrs. Yankovichin kirkumaan
keskelle vedenpaisumusta.